Pohjois-Pohjanmaan pienet kunnat verkkaisia huoneistotietojärjestelmään siirtymisessä. Tuoko Maanmittauslaitoksen siirtoklinikka apua tilanteeseen?
14.3.2023 06:51:00 EET | Maanmittauslaitos | Tiedote

Helmikuun lopussa Pohjois-Pohjanmaan tilanne huoneistotietojärjestelmään siirtymisessä oli koko maan keskiarvon kanssa samalla tasolla. Maakunnassa oli reilu 15 % taloyhtiöistä tehnyt vaadittavan siirron. Alueen aktiivisimmat kunnat ovat olleet Lumijoki ja Liminka, joissa siirrot ovat mukavasti jo puolessa välissä. Toisaalta etenkin alueen pienemmissä kunnissa siirtoprosentit olivat huolestuttavasti vielä alle viiden prosentin.
Kaikkien taloyhtiöiden on siirrettävä osakeluettelonsa huoneistotietojärjestelmään vuoden 2023 aikana, ja ammatti-isännöitsijät vastaavat isännöityjen talojen siirroista. Aika siirtymiseen on käymässä vähiin ja Oulussa järjestettävällä osakeluettelon siirtoklinikalla halutaan tukea niitä pieniä taloyhtiöitä, jotka eivät käytä isännöintitoimistoa.
Tilaisuudessa Maanmittauslaitoksen asiantuntijat tarjoavat konkreettista opastusta osakeluettelon siirtämiseen. Taloyhtiön edustajan tulee ottaa mukaan omat vain pankkitunnukset ja varmistaa, että taloyhtiön tiedot ovat ajan tasalla. Ohjeet tietojen tarkistamiseen löytyvät ilmoittautumissivulta.
Siirtoklinikkaan osallistuminen on maksutonta, mutta ilmoittautuminen on tehtävä etukäteen Maanmittauslaitoksen verkkosivuilla osoitteessa maanmittauslaitos.fi/tapahtumat. Ilmoittautuminen on auki 23.3.2023 saakka.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne MurtoniemiJohtaja
Puh:+358 40 710 8862janne.murtoniemi@maanmittauslaitos.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
MaanmittauslaitosPL 84 (Opastinsilta 12C)
00521 HELSINKI
029 530 1100 (Vaihde)https://www.maanmittauslaitos.fi/
Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä teemme paikkatietoalan tutkimusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos
Statistik: I huvudstadsregionen råder köparens marknad – huspriserna sjönk27.8.2026 07:45:00 EEST | Pressmeddelande
Medianpriserna för egnahemshus sjönk i Esbo, Helsingfors och Vanda. I Birkala fick man betala nästan 50 000 euro mer för ett hus än i fjol. Handelsvolymen av stugor med egen strand ökade med nästan 9 procent. I glesbygder ökade tomtköpen med 8,7 procent, med den största ökningen i Nyland. Lantmäteriverket sammanställde köpeskillingsregistrets uppgifter om köpeskillingarna och antalen köp för egnahemshus och sommarstugor från ingången av januari 2026 till utgången av juli.
Tilasto: Pääkaupunkiseudulla ostajan markkinat, talojen hinnat laskivat27.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Omakotitalojen mediaanihinnat laskivat Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla. Pirkkalassa talosta joutui maksamaan lähes 50 000 euroa viime vuotta enemmän. Rantamökkien kauppamäärä kasvoi lähes 9 prosenttia. Haja-asutusalueella tonttikauppoja tehtiin 8,7 prosenttia enemmän, eniten Uudellamaalla. Maanmittauslaitos kokosi kiinteistöjen kauppahintarekisteristä omakotitalojen ja mökkien kauppahinnat ja kauppojen lukumäärät vuoden 2026 alusta heinäkuun loppuun.
Yllättävä keino auttoi suomalaistutkijoita Amazonin tuoreessa jättilöydöksessä – menetelmä tuttu metsäntutkimuksesta19.8.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaisvetoisessa tutkimuksessa tehtiin mullistava arkeologinen löytö, kun Amazonin sademetsää laserkeilaamalla paljastui tuhansittain muinaisen Aquiry-sivilisaation merkkejä. Ei ole sattumaa, että Suomi edustaa laserkeilauksen tieteellistä huippua, sillä maassamme kerätään tietoa metsistä jopa yksittäisten puiden tarkkuudella. Maanmittauslaitoksen tutkijat vastasivat tutkimuksen teknisestä toteutuksesta.
Kesän juttuaiheita Maanmittauslaitoksesta23.7.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Kesällä suomalaisia kiinnostavat mökkeilyyn liittyvät kysymykset: mistä näkee tontin rajat, miten voi lunastaa rantaan ilmestyneen vesijättömaan ja kenellä on oikeus kulkea mökkitiellä. Ajankohtaisia aiheita ovat myös sienestys ja marjastus sekä läpi kesän jatkuvat Maanmittauslaitoksen ilmakuvauslennot. Kokosimme alle kiinnostavimmat kesätärpit ja aiheet, joista kansalaiset kysyvät nyt erityisen paljon.
Nallekarkit apuna vierasviljojen tunnistamisessa - digitaalinen ratkaisu tehostaa puhdaskauran tuotantoa21.7.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI on mukana kehittämässä uutta digitaalista ratkaisua vierasviljojen tunnistamiseen ja poistamiseen pelloilta. Menetelmä yhdistää droonikuvauksen, tekoälyn ja mobiilipohjaisen navigoinnin. Sen testauksessa käytettiin keväällä yllättävää kohdetta: nallekarkkeja. Heinäkuun alussa Etelä-Pohjanmaalla järjestetyissä varsinaisissa peltokokeissa saatiin rohkaisevia tuloksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme