Pohjois-Porin Monitoimitalo palkittiin Satakunnan alueen talonrakennustyömaiden välisessä työturvallisuuskilpailussa
15.3.2023 16:00:00 EET | Skanska Oy | Tiedote

Satakunnan alueella on järjestetty talonrakennustyömaiden välistä työturvallisuuskilpailua jo usean vuoden ajan. Arviointikriteereinä kilpailussa ovat olleet työmaiden TR-indeksit. Työmaamittaukset on tehnyt aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen Porin toimipisteen tarkastaja. Kilpailuaika on kalenterivuosi.
Skanskan tulosyksikön johtaja Kimmo Korkiamäki iloitsee työmaan henkilöstön kanssa voitosta:
”Työturvallisuuskilpailu on onneksi tehnyt paluun Satakunnassakin muutaman vuoden koronatauon jälkeen. Pitkäjänteinen työ työturvallisuuden edistämiseksi on taannut meille hyvät lähtökohdat työmaan turvallisuusasioihin, ja olemme Skanskassa erittäin tyytyväisiä saamastamme tunnustuksesta. Jatkamme tätä työtä hyvällä ja kurinalaisella asenteella.
Pohjois-Porin Monitoimitalon työmaalla olemme onnistuneet hyvän työturvallisuuskulttuurin luomisessa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki työmaalla työskentelevät henkilöt ymmärtävät työturvallisuuden tärkeyden. Olemme panostaneet erityisesti yhteisiin työturvallisuuden riihitilaisuuksiin, joissa voi käydä avointa keskustelua haastavistakin asioista. Meidän lisäksi sekä tilaajan edustajat että sivu- ja aliurakoitsijat yhdessä ovat lähteneet rakentamaan turvallista työympäristöä. Lisäksi koko toiminnan laatu organisaatiossamme on pyritty viemään sellaiselle tasolle, että työturvallisuus ei ole pelkästään yksi irrallinen elementti työmaan toimintaketjussa, vaan se synkronoituu koko rakentamisprosessiin yhtenä tärkeänä palasena.
Tämä voitto kertoo siitä, että työturvallisuusosaamisemme on erinomaisella tasolla. Satakunnan alueella on työskennelty jo yli 500 päivää ilman ainuttakaan poissaoloon johtanutta tapaturmaa, eli tällä voittavalla työmaallakin on onnistuttu välttämään kaikki työtapaturmat. Kiitokset työmaaorganisaatiolle sekä kaikille sidosryhmille sitoutumisesta turvallisen työympäristön toteutukseen.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Skanska Talonrakennus Oy, tulosyksikön johtaja Kimmo Korkiamäki, puh. 040 523 1034, kimmo.korkiamaki[at]skanska.fi
Talonrakennusteollisuus ry, Kimmo Lang, puh. 050 595 6422
Rakennusliitto ry, Tarmo Keränen, puh. 040 717 0998
Skanska Oy, viestintäpäällikkö Pilvimaari Strömberg, puh. 040 519 4787, pilvimaari.stromberg[at]skanska.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Skanska on yksi maailman johtavista rakennus- ja projektikehityspalveluita tarjoavista yrityksistä. Toimimme valituilla kotimarkkina-alueilla Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Yhdessä asiakkaidemme ja monimuotoisten tiimiemme kanssa luomme innovatiivisia ja vastuullisia ratkaisuja, jotka edistävät terveellistä elämää yli sukupolvien. Suomessa toimintamme kattaa rakentamispalvelut sekä asuntojen ja toimitilojen projektikehityksen. Skanska työllisti vuoden 2022 lopussa 2 020 henkilöä Suomessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Skanska Oy
Skanska rakentaa Satasairaalan uuden kuumasairaalan Poriin2.11.2026 12:02:25 EET | Tiedote
Skanska ja Satakunnan hyvinvointialue ovat sopineet uuden kuumasairaalan toteuttamisesta Satasairaalan alueelle Porin Tiilimäkeen. Urakan arvo Skanskalle on noin 78 miljoonaa euroa.
Skanska rakentaa A-Kruunulle vuokra-asuntoja Helsingin Keski-Pasilaan29.10.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Skanska ja A-Kruunu ovat sopineet uuden vuokra-asuntokohteen toteuttamisesta Helsingin Keski-Pasilaan. Yhdeksänkerroksiseen taloon tulee 51 vuokra-asuntoa ja liiketila.
Talonrakentamisen RALA-laatupalkinto 2026 Skanskalle26.10.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Talonrakentamisen RALA-laatupalkinto 2026 on myönnetty Skanskalle tunnustuksena pitkäjänteisestä vastuullisuustyöstä, erityisesti ympäristövastuun kehittämisestä.
Skanska nousi rakennusalan ihannetyönantajaksi Universumin ammattilaistutkimuksessa1.10.2026 11:05:57 EEST | Tiedote
Skanska on valittu rakennusalan ihannetyönantajaksi Universumin ammattilaistutkimuksessa. Samalla yhtiö vahvisti asemaansa tekniikan alan työnantajien joukossa ja nousi vertailussa 12 sijaa edellisvuodesta.
Skanska rakentamaan uutta datakeskusta26.8.2026 09:07:01 EEST | Tiedote
Skanska on saanut uuden datakeskusurakan, jonka arvo on noin 77 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
