Pohjois-Savon ilmastotiekartta valmistui – hiilineutraaliutta tavoitellaan vuoteen 2035 mennessä

Pohjois-Savossa tavoitellaan hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä vähentämällä kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 80 % vuoteen 2035 mennessä vuoden 2007 tasosta. Jäljelle jäävät päästöt tulee sitoa tai kompensoida kestävästi. Ilmastotiekartta ohjaa tärkeimpien toimenpiteiden toteuttamiseen ilmastonmuutoksen hillinnässä ja ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.
– Ratkaisujen hakeminen ilmastoasioissa lähtee mielestäni kyvystämme uusiutua. Tärkeä kysymys maakunnallemme onkin, miten luonnonvarojen käyttöön pohjaavat elinkeinot saadaan tuottamaan ratkaisun avaimia globaaleihin haasteisiin. Uusiutuminen tuo meille uusia mahdollisuuksia. Meillä on tarjota puuta, mineraaleja, lähiruokaa, puhtaita teknologioita ja ennen kaikkea huippuosaamista, joka täytyy tehdä maailmalle paremmin näkyväksi, Pohjois-Savon maakuntajohtaja Marko Korhonen toteaa.
Pohjois-Savoon on päätetty perustaa myös ilmasto-, bio- ja kiertotalousryhmä, jonka yhtenä tehtävä tulee olemaan tiekartan toimeenpanon tukeminen sekä tiekarttaan kirjattujen toimenpiteiden etenemisen seuranta. Tiekarttaa on valmisteltu laajassa yhteistyössä sidosryhmien kanssa syksyn 2020 sekä talven ja kevään 2021 aikana. Ilmastotiekartan luonnos on ollut julkisesti kommentoitavana hiilineutraalipohjoissavo.fi-verkkosivuilla 15.3.–8.4.2021.
Ilmastotiekartta ohjaa hillintä- ja sopeutumistyötä
Pohjois-Savon ilmastotiekartan painopisteinä ovat vahva ilmastokulttuuri, kiertotalous, hiilensidonta, puhdas energia sekä ilmastoturvallisuuden ja luonnon monimuotoisuuden edistäminen. Toimenpiteet on jaettu kuuteen sektoriin: 1. maa- ja metsätalous, 2. liikenne ja logistiikka, 3. energia- ja vesihuolto, 4. teollisuus, 5. ruoka, kuluttaminen ja jätehuolto sekä 6. aluesuunnittelu, rakentaminen ja asuminen.
Pohjois-Savon kasvihuonekaasupäästöistä suurin osa syntyy tieliikenteestä (26 %), lämmityksestä (21 %) ja maataloudesta (20 %). Päästöt ovat vähentyneet vuosina 2007–2018 noin 30 %. Päästöt ovat laskeneet erityisesti energiasektorilla, jossa fossiilisten polttoaineiden käyttö on vähentynyt voimakkaasti.
– Ilmastotyössä tarvitaan monipuolisia toimenpiteitä sekä laajaa yhteistyötä. Päästöjen vähentämisen lisäksi meidän tulee huolehtia hiilen sidonnasta ja varastoinnista metsiin, maaperään ja puutuotteisiin. Lisäksi maakunnassa tulee varautua paremmin ilmastonmuutoksen vaikutuksiin, kuten sään ääri-ilmiöiden yleistymiseen, ilmastoasiantuntija Tapio Kettunen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta sanoo.
Ilmastotiekartta on luettavissa osoitteessa hiilineutraalipohjoissavo.fi. Maakunnallisen ilmastotiekartan laadintaa on koordinoinut Pohjois-Savon ELY-keskuksen Hiilineutraali maakunta - Pohjois-Savo (HIMA) -hanke, jonka toteutusaika on 1.1.2020–30.10.2021.
Pohjois-Savon ELY-keskus koordinoi maakunnallista Hiilineutraali maakunta – Pohjois-Savo (HIMA) -hanketta, jota rahoittaa Pohjois-Savon liitto. Hanke saa tukea Euroopan aluekehitysrahastosta ja Pohjois-Savon kehittämisrahastosta.
Yhteyshenkilöt
Ilmastoasiantuntija Tapio Kettunen, Pohjois-Savon ELY-keskus, 029 502 6710
Projektityöntekijä Hanne Siikström, Pohjois-Savon ELY-keskus, Hiilineutraali maakunta – Pohjois-Savo (HIMA) -hanke, 029 502 6075
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Savon ELY-keskusPL 2000, Kallanranta 11
70101 Kuopio
0295 026 500http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-pohjois-savo
Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
Pohjois-Savon ilmastoteko 2025 -palkinnot jaettiin: Vuoden neutraalein -pääpalkinto luovutettiin Pakkasmarja Oy:lle23.10.2025 16:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon ilmastoteot 2025 noteerattiin juhlavin menoin Kuopiossa torstaina 23.10.2025 järjestetyssä Pohjois-Savon ilmastofoorumissa. Pohjois-Savon ELY-keskus ja sen koordinoima Hiilineutraali Pohjois-Savo – vastuullisesti ja vaikuttavasti (HIPOVA) -hanke luovuttivat viisi Pohjois-Savon ilmastoteko -palkintoa sekä huomioivat kaksi toimijaa erityiskiitoksilla.
Sanat ovat tekoja -viestintä- ja haastekampanja Itä-Suomeen23.10.2025 09:40:19 EEST | Tiedote
Itä-Suomen alueellinen etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) lanseeraa Sanat ovat tekoja -viestintä- ja haastekampanjan osana toimikauden (2025–2029) vaikuttavuus- ja toimintasuunnitelmaa. Neuvottelukunnassa on edustettuna 20 toimijaa Itä-Suomesta.
Pohjois-Savossa syyskuussa 12 921 työtöntä työnhakijaa21.10.2025 08:07:06 EEST | Tiedote
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Pohjois-Savossa syyskuussa 11,4 %. Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi Pohjois-Savossa koko maata voimakkaammin.
Avustushakuja auki ELY-keskuksissa17.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa avautuu 17.10.2025 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
Kunnostustoimenpiteitä Kehvontiellä10.10.2025 13:01:28 EEST | Tiedote
Tien kunnostustoimenpiteet alkavat Kehvontiellä (maantie 16279) Siilinjärvellä viikolla 42.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme