Pohjois-Suomen alueellinen 82. maanpuolustuskurssi Rokualla – suurin tähänastisista

Jaa

Pohjois-Suomen 82. alueellinen maanpuolustuskurssi avattiin Rokualla 5.6.2023 osanottajamäärältään suurimpana kurssina, mitä Pohjois-Suomen aluehallintoviraston aikana on järjestetty.

”Se kertoo tästä ajasta, jossa nyt olemme eläneet nyt reilun vuoden verran, totesi avajaisjuhlassa puhunut ylijohtaja Terttu Savolainen, jonka puhe on julkaistu tämän tiedotteen liitteenä.

Juhlassa puhui myös yhdessä ylijohtajan kanssa kurssia johtava Kainuun prikaatin apulaiskomentaja, eversti Ari Lehmuslehti.

Lehmuslehti käsitteli tervehdyspuheessaan Puolustusvoimien ajankohtaisia asioita. Puheessaan hän korosti maanpuolustustahdon merkitystä ja yhdessä tekemistä, josta Lehmuslehti totesi, että ”Yhdessä tekeminen on yksi tämän kurssin teema – työtä Suomen turvallisuuden ja varautumisen eteen yhdessä toisiltamme oppien.”

Juhlallisesta musiikista vastasi MPK:n eli maanpuolustuskoulutuksen Pohjois-Suomen soittokunnan yhtye.

Mukaan kutsutut kurssilaiset edustavat hyvin monipuolisesti yhteiskunnan eri sektoreita.

Alueelliset maanpuolustuskurssit ovat osa kokonaisturvallisuutta

Alueellisia maanpuolustuskursseja on järjestetty jo vuodesta 1962 alkaen ja niille on osallistunut jo yli 4000 henkeä.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto järjestää tämän kurssin jälleen yhteistyössä Kainuun Prikaatin kanssa. Alueelliset maanpuolustuskurssit ovat osa kokonaisturvallisuutta.

Kurssilla saadaan tietoa maanpuolustuksen ja varautumisen järjestelyistä ja huoltovarmuudesta Suomessa ja alueellamme. Kurssin luennoilla, harjoituksissa ja keskusteluissa saa kokonaiskuvan siitä kuinka julkinen ja yksityinen sektori sekä kansalaisyhteiskunta osallistuvat ja varautuvat yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen ylläpitämiseen silmällä pitäen erilaisia kriisejä.

Suomalainen yhteiskunta toimii häiriötilanteissa ja on varautunut riskeihin ja uhkakuviin.

Liitteet

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Terttu Savolaisen puhe on julkaistu tämän tiedotteen liitteenä.

Lisätietoja:

Terttu Savolainen, ylijohtaja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 050 583 9912

Ari Lehmuslehti, eversti, apulaiskomentaja Kainuun Prikaati ari.lehmuslehti@mil.fi p. 0299 451 101

Tom Tallberg, pelastusylitarkastaja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 563

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Linkit

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Aluehallintoviraston verkkosivut

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Myndigheternas och producentorganisationernas gemensamma lägesbild av jordbrukets investeringar och djursjukdomar16.4.2024 14:00:00 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland ordnade måndagen 15 april ett forum om gårds- och tillståndstillsyn gemensamt för myndigheterna och producentorganisationerna, för att där skapa en lägesbild över jordbruket, djurhållningen och investeringarna i området. Också det aktuella djursjukdomsläget och bekämpningsåtgärderna lyftes upp i diskussionerna.

Regionförvaltningsverket ålade Västra Nylands välfärdsområde att avhjälpa brister i räddningsväsendets aktionsberedskapstider15.4.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Södra Finland har ålagt Västra Nylands välfärdsområde att se till att aktionsberedskapstiderna för räddningsväsendets första enhet är på den nivå som lagen förutsätter. Det har redan under en längre tid förekommit brister i aktionsberedskapstiderna i området och med det nya föreläggandet strävar man efter att säkerställa att välfärdsområdets planer och åtgärder är tillräckliga för att uppnå en tillräcklig nivå på tjänsterna.

Aluehallintovirasto antoi määräyksen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle pelastustoimen toimintavalmiusaikojen korjaamiseksi15.4.2024 08:30:00 EEST | Tiedote

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen korjaamaan pelastustoimen ensimmäisen yksikön toimintavalmiusajat lain edellyttämälle tasolle. Alueella on esiintynyt toimintavalmiusaikojen puutteita jo pidempään, ja uudella korjausmääräyksellä pyritään varmistamaan, että hyvinvointialueen suunnitelmat ja toimenpiteet ovat riittäviä palvelujen saattamiseksi riittävälle tasolle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye