Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto pitää rajoitukset ennallaan viikon ajan

Jaa
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto jatkaa voimassa olevia kokoontumisrajoituksia Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Samalla virasto on käynnistänyt arvioinnin rajoitusten nopeutetusta purusta, ja antaa uuden päätöksen viikon kuluessa.

Aluehallintoviraston saamien arvioiden mukaan kokoontumisrajoitusten lieventämistä ei nähdä varovaisuusperiaatteen perusteella mahdollisena vielä 26.4.2021.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on tänään tehnyt yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia rajoittavat päätökset toimialueelleen ajalle 26.4.- 2.5.2021. Päätösten mukaan yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin voi Pohjois-Pohjanmaan kuntien alueella osallistua korkeintaan 10 (kymmenen) ja Kainuun kuntien alueilla korkeintaan 20 (kaksikymmentä) henkilöä. Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi järjestää, kun tapahtumissa varmistetaan turvallisuus ja lähikontaktien välttäminen noudattamalla opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjetta, joka täydentää tartuntatautilaista tulevia velvollisuuksia.

Valtioneuvosto on julkaissut ”Suuntaviivat covid-19-epidemiaan liittyvien rajoitustoimien ja -suositusten hallitulle purkamiselle. Hallituksen muistio 20.4.2021.”

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on käynnistänyt valtioneuvoston suunnitelman ja sen toimeenpanon arvioinnin. Epidemiatilanteen arvioinnin perusteella aluehallintovirasto antaa viikon 17 lopulla, viimeistään 30.4.2021, uuden yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamispäätöksen, mikä tulee voimaan 3.5.2021.

avi.fi/yleistiedoksiannot

Median yhteydenotot

aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola p. 0295 017 573

ylijohtaja Terttu Savolainen, p. 0295 017 551

etunimi.sukunimi@avi.fi, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Den övergripande säkerheten och totalförsvaret var teman för den regionala samarbetsgruppen i Vasa, Jyväskylä och Tammerfors28.3.2024 14:00:39 EET | Tiedote

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland ordnade ett hybridmöte för den regionala samarbetsgruppen för övergripande säkerhet onsdagen 27.3 i tre städer: Vasa, Jyväskylä och Tammerfors. Under mötet diskuterades totalförsvaret och mental kristålighet med regionalt fokus. Dessutom jämfördes strukturerna inom den nordiska säkerhetsförvaltningen.

Kokonaisturvallisuus ja kokonaismaanpuolustus alueellisen yhteistoimintaryhmän teemoina Vaasassa, Jyväskylässä ja Tampereella28.3.2024 14:00:00 EET | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto järjesti keskiviikkona 27.3. alueellisen kokonaisturvallisuuden yhteistoimintaryhmän hybriditapaamisen kolmella paikkakunnalla Vaasassa, Jyväskylässä ja Tampereella. Tapaamisessa keskusteltiin kokonaismaanpuolustuksesta, henkisestä kriisinkestävyydestä ja etsittiin alueellisia näkökantoja teemoihin. Lisäksi vertailtiin pohjoismaisia turvallisuuden hallinnan rakenteita.

Radanvarsifoorumi tarttuu lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen – ensimmäinen tilaisuus 5.4. Järvenpäässä27.3.2024 12:40:02 EET | Tiedote

Lasten ja nuorten pahoinvointi näkyy erityisesti kasvukeskuksissa esimerkiksi nuorten tekemien rikosten lisääntymisenä. Etelä-Suomen aluehallintovirasto kutsuu tänä vuonna koolle Radanvarsifoorumiin laajan toimijaverkoston suunnittelemaan konkreettisia toimia tilanteen ratkaisemiseksi. Media on tervetullut Radanvarsifoorumin ensimmäiseen tilaisuuteen Järvenpäähän 5.4.

Ingen förbättring syns i yrkesförarnas iakttagande av kör- och vilotider19.3.2024 07:10:00 EET | Tiedote

Arbetarskyddsinspektörerna observerade förseelser mot kör- och vilotiderna hos tre av fyra transportföretag som kontrollerades i fjol. Mest försummades förarnas pauser. Allvarligt missbruk av färdskrivare observerades hos nästan vartannat företag som kontrollerades. Som helhet har det inte skett någon utveckling till det bättre i det totala antalet försummelser under de senaste åren.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye