Pohjois-Suomen päivittäistavarahuollon yhteistoimintaverkosto kertasi pandemian kiihtymisvaiheessa tarvittavia toimia
Kaikki kaupan alan toimijat kertovat, että liikkeissä on lisätty asiakkaita ohjaavia kuulutuksia, sijoitettu kassojen ja ulko-ovien lähistölle uusia roskakoreja, huolehdittu pesumahdollisuuden tai käsidesin saatavuudesta ja tehostettu puhtaanapitoa ja desinfiointia. Kasvomaskien yleistyessä asiakkaita ohjataan oikeaan käsihygieniaan ja turvalliseen käytettyjen maskien hävittämiseen.
Kaupoissa kuulutuksia annetaan pääosin suomeksi, mutta pandemian edellyttämistä suojautumistoimista kerrotaan myös muilla kielillä niissä liikkeissä, joiden alueella tiedetään asioivan merkittävästi ulkomaisia asiakkaita.
”Käsien perusteellinen pesu ja tarvittaessa käsidesin käyttö on tarpeen aina, jos maskiin joutuu koskemaan”, kiteyttää ohjetta aluehallintoylilääkäri Pasi Hirvikoski.
Asiakkaiden toivotaan keskittyvän kaupoissa asiointiin ja esimerkiksi oleskelupenkkien määrää on vähennetty. Odotustiloja on väljennetty, että turvaetäisyydet säilyvät asiakkaiden ja henkilökunnan kesken kaikissa olosuhteissa.
Päivittäistavarahuollon toimijat muistuttavat, että koronaviruksen leviämisen estäminen on sekä asiakkaiden ja työntekijöiden etu. Turvaetäisyyksien säilymisestä huolehtiminen kaikissa asiointitilanteissa on yhteinen asia.
Ajantasaiset alueelliset rajoituspäätökset ovat luettavissa valtioneuvoston ja Thl:n valtakunnallisen tiedon lisäksi seuraavilta sivustoilta:
- Pohjois-Pohjanmaa - PPSHP - OYS
- Oulun Kaupunki
- Kainuu - Kainuun sote
- Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Lisätietoja:
Terttu Savolainen, Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja terttu.savolainen@avi.fi , puhelin 0295 017 551
aluehallintoylilääkäri Pasi Hirvikoski pasi.hirvikoski@avi.fi , puhelin 0205 017 598,
Pohjois-Suomi
Alkoholi ja anniskelu
Opetus ja kulttuuri
Sosiaali- ja terveyspalvelut
Työsuojelu
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Aluehallintoviraston viestintä palvelee toimittajia arkisin klo 9 - 16. Oheinen numero ohjaa vaihteeseen.
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Drygt tre hundra aktörer inom övergripande säkerhet deltog i specialförsvarskurser med temat mental kristålighet5.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland arrangerade åren 2024–2025 fyra regionala specialförsvarskurser med temat mental kristålighet i samarbete med Pansarbrigaden och Björneborgs brigad. Drygt tre hundra sakkunniga inom olika branscher från Birkaland, Mellersta Finland och de österbottniska landskapen deltog i kurserna.
Lähes kolmesataa kokonaisturvallisuuden toimijaa osallistui alueellisen maanpuolustuksen erikoiskursseille henkisestä kriisinkestävyydestä5.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto järjesti yhteistyössä Panssariprikaatin ja Porin prikaatin kanssa neljä alueellista maanpuolustuksen erikoiskurssia henkisen kriisinkestävyyden teemalla vuosina 2024–2025. Kursseille osallistui lähes 300 eri alojen asiantuntijaa Pirkanmaan, Keski-Suomen ja pohjalaismaakuntien alueelta.
Påföljdsavgift om 13 000 euro påförs Huoneistotrendi Oy för försummelser att följa penningtvättslagen3.12.2025 09:45:00 EET | Pressmeddelande
De allvarligaste försummelserna gäller utarbetningen av den rapporteringsskyldigas riskbedömning och identifieringen av kundernas verkliga förmånstagare.
Huoneistotrendi Oy:lle 13 000 euron seuraamusmaksu rahanpesulain noudattamisen laiminlyönneistä3.12.2025 09:45:00 EET | Tiedote
Vakavimmat laiminlyönnit koskevat ilmoitusvelvollisen riskiarvion laadintaa ja ilmoitusvelvollisen asiakkaiden tosiasiallisten edunsaajien tunnistamista.
Sormi imeytyi kuljetinlinjan nieluun – yhtiölle ja sen edustajille tuomio työturvallisuusrikoksesta2.12.2025 16:14:48 EET | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus on 2.12.2025 tuominnut Lehtisepät Oy:n työturvallisuusrikoksesta yhteisösakkoon sekä yhtiön toimitusjohtajan ja yhtiön Varkauden painotalon tuotantopäällikön sakkorangaistuksiin. Yhtiössä oli laiminlyöty selvittää tuotannon koneiden käytöstä aiheutuvat vaaratekijät riittävän järjestelmällisesti ja suojata yhtiön Varkauden painotalon kuljettimessa ollut nielu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
