Pohjois-Suomen päivittäistavarahuollon yhteistoimintaverkosto: Elintarvikeketju tuottajalta kuluttajalle varmistetaan yhdessä
Alueellisen päivittäistavarahuollon verkoston vuoden kolmas kokoontuminen pidettiin 9.6.2023. Puheenjohtaja Terttu Savolainen kertoi aluehallintoviraston valmiusharjoituksesta Pohjoinen23, sekä Rokualla pidetystä viraston historian suurimmasta alueellisesta maanpuolustuskurssista. Hän toivotti MMM:n ylijohtaja Pentti Lähteenojan tervetulleeksi kertomaan maa- ja metsätalousministeriön varautumisesta päivittäistavarahuollon alalla. ”Aivan välttämätöntä on turvata jokaiselle ruoka, vesi ja energia, sekä varmistaa alkutuotannon, jalostuksen ja jakelun toiminta kaikissa häiriötilanteissa, puheenjohtaja Savolainen linjasi.
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Savolainen totesi avauspuheenvuorossaan, että epävakaat ajat jatkuvat järkyttävillä tapahtumilla Ukrainassa. Kokousajankohtana uutiset kertoivat Ukrainan padon murtamisen katastrofaalisista seurauksista.
Savolainen totesi, että Pohjois-Suomen ja Lapin aluehallintovirasto harjoittelevat yhdessä juuri väestönsuojelun teemalla. Keväällä käynnistynyt harjoitus Pohjoinen23 alueellinen valmiusharjoitus on käynnissä ja jatkuu syyskuun alkuun saakka.
Hallitusneuvotteluilta odotetaan Pohjois-Suomen ohjelmaa, nyt kun on selvää että Pohjois-Suomen strateginen asema on merkittävällä tavalla muuttunut entistä keskeisemmäksi koko Suomen huoltovarmuuden turvaamisessa.
Päivittäistavarahuollon tulee toimia kaikissa tilanteissa
Asiantuntija-alustuksessa Tieto- ja tutkimustoimialan ylijohtaja Pentti Lähteenoja kertoi MMM:n hallinnonalan varautumisesta osana yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta ja huoltovarmuutta.
”Seuraamme maa- ja metsätalousministeriössä tiiviisti päivittäistavarahuollon toimintaa ja kannamme huolta, että se toimii kaikissa tilanteissa. Katsomme kokonaisuutta, että koko ketjun toiminta varmistetaan, pellolta pöytään, alkutuottajalta kuluttajalle,” totesi ylijohtaja Lähteenoja katsauksessaan.
Ylijohtaja Pentti Lähteenojan mukaan myös Pohjois-Suomeen varautumisen tulevaisuudessa MMM:n hallinnonalalla vaikuttavat monet Euroopassa ja maailmalla nähdyt megatrendit, kuten taloudelliset ja poliittiset muutokset, ympäristöuhat, luonnon ääri-ilmiöt ja suuronnettomuudet - kuten esimerkiksi ilmastomuutoksen edetessä lisääntyneet huipputulvat - sekä eri tasoinen terrorismi sekä kyberuhat.
MMM:n strategiset tehtävät maamme varautumisen johtamisessa talouden, infrastruktuurin ja huoltovarmuuden aloilla ovat:
-
- elintarvikehuollon turvaaminen (MMM, TEM, LVM, UM ja STM)
- tulvariskien hallinta ja patoturvallisuuden valvonta (MMM)
- vesihuollon turvaaminen (MMM, STM ja YM)
Elintarvikehuollon huoltovarmuuden tilanne vakaa Suomessa
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Joni Kinnunen esitteli elintarvikehuollon kansallista tilannekuvaa huoltovarmuuden näkökulmasta.
”Elintarvikehuollon toimialojen eli alkutuotannon, elintarviketeollisuuden sekä kaupan ja jakelun tilanne on tällä hetkellä vakaa huoltovarmuuden näkövinkkelistä. Alkutuotannossa kevätkylvöt on saatu pääasiassa tehtyä eteläisimmän Suomen osalta, mutta kylvöt ovat edelleen käynnissä,” Kinnunen totesi.
Hänen mukaansa elintarviketeollisuuden tuotantokyky on hyvä ja sen oletetaan pysyvän vakaana, vaikka lievien vaikutusten mahdollisuus on olemassa. Päivittäistavarakauppa toimii tällä hetkellä normaalisti ja päivittäistavaroiden tarjonta ja kysyntä ovat kokonaisuudessaan normaalilla tasolla.
Työvoiman saatavuus haasteena – huomiota jaksamiseen
Päivittäistavarahuollon ja ruokahuollon palveluiden tuottamisen ajankohtaiset kysymykset tulivat esiin vähittäistavarayhtiöiden, ruokahuollon toimijoiden, kuntien ja viranomaisten edustajien puheenvuoroissa.
Kaupan maantieteellisesti laajan ruokaverkon toiminnassa ja häiriötilanteisiin varmistamisessa tarvitaan yhteistyötä viranomaisten ja toimijoiden kesken.
Esimerkiksi varavoiman turvaaminen päivittäistavarahuollon ketjuissa riittävällä tasolla sähköhäiriötilanteissa ja kyberturvallisuus tulivat keskustelussa esille. Huoltovarmuuskeskus on johtanut työtä toimintavarman myymäläverkoston hankkeessa.
Työvoiman saatavuuden tilanne jatkuu haasteellisena yrityksissä erityisesti majoitus- ja ravitsemisalalla ja kuntien ravitsemispalveluissa. Yhtenä keinona tilanteen helpottamiseksi on kiinnitetty huomiota henkilöstön jaksamiseen. Osaavaa työvoimaa, esimerkiksi kokkeja ja avustavia keittiötyöntekijöitä on saatu rekrytoitua ulkomailta.
Työllisyyskatsauksen mukaan työttömyys on esimerkiksi rakentamisessa kääntynyt nousuun, sote-alalla työmarkkina vetää hyvin.
Ajankohtaisena asiana kiinnosti patoturvallisuus Suomessa ja erityisesti Pohjois-Suomessa.
Seuraavat kokoukset pidetään 25.8.2023 (ruokaturva-teema), sekä 20.10.2023 ja 1.12.2023.
Lisätietoja
Ylijohtaja Terttu Savolainen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 551, terttu.savolainen@avi.fi
Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Raisa Romppanen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 588, raisa.romppanen@avi.fi
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Pohjois-Suomi päivittäistavarakauppa ruokahuolto Turvallisuus ja varautuminen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Aluehallintoviraston viestintä palvelee toimittajia arkisin klo 9–16. Oheinen numero ohjaa vaihteeseen.
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Produktionsenheten för grönt väte vid Borgå raffinaderi har beviljats miljötillstånd19.9.2024 13:06:00 EEST | Tiedote
Regionförvaltningsverket beviljade miljötillstånd för den nya produktionsenheten för grönt väte vid Neste Abp:s raffinaderi i Borgå. Företaget ålades att utreda enhetens bullerverkningar, såväl genom mätningar som genom modellberäkning, samt att kontrollera värmebelastningen av kylvatten och dagvattenkvaliteten.
Porvoon jalostamon vihreän vedyn tuotantoyksikkö sai ympäristöluvan19.9.2024 13:06:00 EEST | Tiedote
Aluehallintovirasto myönsi ympäristöluvan Neste Oyj:n Porvoon jalostamon uudelle vihreän vedyn tuotantoyksikölle. Yksikön meluvaikutukset määrättiin selvitettäväksi sekä mittauksin että mallilaskennan avulla. Jäähdytysvesien lämpökuormaa ja hulevesien laatua on tarkkailtava.
Lapin maanpuolustuskurssi pidetään syyskuun viimeisellä viikolla19.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi pidetään 23.–27.9. Luostolla. Lapin aluehallintoviraston ja Jääkäriprikaatin järjestämä kurssi antaa osallistujille ajantasaiset tiedot maanpuolustuksesta ja Suomen kokonaisturvallisuudesta.
Savonlinnassa vietetään nuorisotyöpäiviä - nuorisotyön tunnustuspalkinnot jaettiin iltagaalassa18.9.2024 21:00:00 EEST | Tiedote
Itä-Suomen nuorisotyöpäivät kokosi 18. - 19.9.2024 nuorisotyön ammattilaiset Savonlinnaan keskustelemaan ajankohtaisista aiheista ja kehittämään nuorisotyön käytäntöjä. Yli 120 alan toimijaa on ilmoittautunut mukaan päiville. Nuorisotyön tunnustuspalkinto jaettiin kolmelle nuorisotyön ammattilaiselle.
Påminnelse från regionförvaltningsverken - låt oss ta hand om bärskogarna och behandla våra hundar mot parasiter16.9.2024 15:15:00 EEST | Tiedote
Ekinokockos är en allvarlig parasitsjukdom som kan smitta till människor. Att behandla hundar med läkemedel mot bandmask är ett enkelt och effektivt sätt att hindra smittspridning. Detta skyddar både husdjur och människor och gör det säkert att röra sig och bl.a. plocka bär i naturen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme