Pohjoisen Suomen kasvatus- ja opetusalan johto koolla Oulussa
Ylijohtaja Savolaisen katsaus käsitteli korona-ajan ja Ukrainan sodan vaikutuksia aluehallintovirastojen toimintaan. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on mukana päivien järjestämisessä yhteistyössä Lapin aluehallintoviraston, Oulun sivistys- ja kulttuuripalvelujen ja alueellisten rehtoriyhdistysten – Oulun alueen, Kainuun ja Lapin rehtoriyhdistysten ja SuRen, eli Suomen rehtoreiden paikallisyhdistysten kanssa.
Savolainen näki, että päivien teema on todella ajankohtainen.
”Voi sanoa, että teillä kuulijoilla on vahva kokemus korona-ajalta ja myös Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on nostanut kysymyksen siitä, miten päiväkotien ja koulujen tulisi varautua häiriötilanteisiin ja myöskin kaikkeen pahimpaan. Poikkeusoloissa päiväkotien ja koulujen merkitys on erittäin suuri lasten ja nuorten turvallisuuden luojana, mutta myöskin siksi, että lasten vanhemmat voivat poikkeusoloissa tehdä työtä yhteisen turvallisuuden eteen," ylijohtaja tähdensi.
Perjantain ohjelmassa kuultiin ajankohtaiskatsaus Opetushallituksesta, jonka esitti kasvatus, koulutus ja osaaminen -päätoiminnon johtaja Jarkko Niiranen.
Niirasen viesti väelle oli, että mahdollisimman normaalin turvallisen arjen varmistaminen lapsille ja nuorille kouluissa ja päiväkodeissa on toiminnan perusta myös poikkeusoloissa. Väestörakenteen muutokset erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa edellyttävät ennakointia ja uudenlaisten toteutustapojen etsimistä tulevaisuuteen.
Keynote-puheenvuorossa nykyisyysselittäjä Petri Rajaniemi avasi teemaa otsikkolla “Koulu tällaisessa maailmassa”. Päivän päätteeksi Jyväskylän yliopiston työelämäprofessori Martti Lehto syvensi tapaamisen tärkeää teemaa luennollaan Digitaalisesta turvallisuudesta ja informaatiovaikuttamisesta.
Ylijohtaja Savolainen kuvasi toimintaympäristön muutoksia, jotka Pohjois-Suomessa ovat tapahtuneet hyvin nopeasti.
”Meidän täällä pohjoisessa on hyvä tiedostaa, että teemme tiivistyvää yhteistyötä pohjoismaiden Norjan ja Ruotsin, pohjoisten läänien kesken, erityisesti siviilivalmiudessa. Yhteistyössä parannamme muun muassa arjen turvallisuuden käytäntöjä molemmin puolin rajaa ja näin Pohjois-Suomen turvallisuus lähtökohtaisesti myös paranee.”
Savolainen jatkoi, että vallitseva epävakaa turvallisuustilanne ja Nato-jäsenyys edellyttävät meiltä entistä tiiviimpää yhteistyötä ja konkreettista varautumisen tason nostamista niin kunnissa kuin alueillakin.
”Avainasemassa on kuntien varautumistason nostaminen ja kyvykkyyden vahvistaminen. Siviilivalmiuden ja huoltovarmuustoiminnan on oltava kunnossa. Tämä edellyttää meiltä vahvoja toimia, joilla kokonaisturvallisuutta vahvistetaan. Tätä työtä teemme aluehallintovirastoissa kokonaisturvallisuuden näkökulmasta,” ylijohtaja Savolainen linjasi.
Kasvatus- ja opetusalan johdolla on epävarmuuden ajassa erityisen merkittävässä rooli.
”Toivon, että pystymme yhdessä rakentamaan jokaiselle lapselle ja nuorelle turvallisen, hyvinvoivan ja oppimista tukevan kasvuympäristön kaikissa tilanteissa."
Lisätietoja
Ylijohtaja Terttu Savolainen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 551, terttu.savolainen@avi.fi
Johtaja Veijo Kosola, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 570, veijo.kosola@avi.fi
Lappi
Pohjois-Suomi
Opetus ja kulttuuri
Tapahtumat ja tilaisuudet
Turvallisuus ja varautuminen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä
Aluehallintoviraston viestintä palvelee toimittajia arkisin klo 9 - 16. Oheinen numero ohjaa vaihteeseen.
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Livräddningsmedaljer överräcktes till tre personer från södra Finland 7.6.2023 i Helsingfors8.6.2023 09:48:49 EEST | Tiedote
Överdirektör Merja Ekqvist vid Regionförvaltningsverket i Södra Finland överräckte livräddningsmedaljer, som republikens president beviljat, till tre personer som bor i södra Finland. En livräddningsmedalj beviljas för ett särskilt modigt och rådigt sätt att rädda en annan människas liv, till och med genom att äventyra sitt eget liv.
Hengenpelastusmitalit luovutettiin kolmelle eteläsuomalaiselle henkilölle Helsingissä 7.6.20238.6.2023 09:48:41 EEST | Tiedote
Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Merja Ekqvist luovutti tasavallan presidentin myöntämät hengenpelastusmitalit kolmelle Etelä-Suomessa asuvalle henkilölle. Hengenpelastusmitali myönnetään erityisen rohkeasta ja neuvokkaasta toiminnasta toisen ihmisen hengen pelastamiseksi jopa oman hengenvaaran uhalla.
Hanna Makkula Länsi- ja Sisä-Suomen työsuojelun vastuualueen johtajaksi7.6.2023 13:18:00 EEST | Tiedote
YTM, FM Hanna Makkula on aloittanut kesäkuun alussa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen johtajana. Hänen virkapaikkansa on Tampere.
Hanna Makkula blir direktör för ansvarsområdet för arbetarskyddet i Västra och Inre Finland7.6.2023 13:18:00 EEST | Tiedote
SVM, FM Hanna Makkula inledde i början av juni sitt jobb som direktör för ansvarsområdet för arbetarskyddet vid regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland. Tjänsten är placerad i Tammerfors.
Ändringarna i diskrimineringslagen träder i kraft 1.6.2023 – vad förändras gällande arbetslivet?7.6.2023 07:59:52 EEST | Tiedote
Syftet med diskrimineringslagen som trädde i kraft 2015 är att främja likabehandling och förebygga diskriminering. Den delreform av lagen som träder i kraft den 1 juni 2023 förtydligar arbetsgivarens skyldigheter i fråga om främjandet av likabehandling och likabehandlingsplaneringen. Bestämmelserna preciseras också i fråga om trakasserier som kränker människovärdet och rimliga anpassningar av arbetstagare med funktionsnedsättning. Rättsskyddet för personer som upplevt diskriminering förbättras när främjandet av likabehandling och förbudet mot diskriminering i fortsättningen övervakas av både regionförvaltningsverkens ansvarsområden för arbetarskyddet, dvs. arbetarskyddsmyndigheterna, och diskrimineringsombudsmannen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme