Vetter Communications Oy

Pohjoismaiden suurin B2B-ohjelmistoalan sijoitusyhtiö etsii suomalaisia piilotalentteja – kiertue rantautuu Suomeen 8.5.2023

Jaa
Pohjoismaiden suurin B2B-ohjelmistoalan sijoitusyhtiö, suomalaisen M-Brainin pääomistaja Monterro saapuu Nordic Software Tour -kiertueellaan myös Suomeen. Yhtiö haluaa löytää lisää kunnianhimoisia suomalaisia B2B-ohjelmistoyhtiöitä. Pysähdyspaikat Suomessa ovat Oulu, Jyväskylä, Tampere ja Helsinki. Kiertue koostuu kokonaisuudessaan 32 kaupungista ympäri Pohjoismaita.
Kiertueen pysähdyspaikat Suomessa ovat Oulu, Jyväskylä, Tampere ja Helsinki. Kuva: Maria Cruseman
Kiertueen pysähdyspaikat Suomessa ovat Oulu, Jyväskylä, Tampere ja Helsinki. Kuva: Maria Cruseman

Pohjoismaiden suurimman B2B-ohjelmistoalan sijoitusyhtiö Monterron Nordic Software Tour -kiertue saapuu Suomeen 8.5.2023. Kiertueen tavoitteena on löytää kunnianhimoisia suomalaisia B2B-ohjelmistoalan yhtiöitä ja tavata piilotalentteja – perustajia ja päättäjiä – myös pääkaupunkien ulkopuolelta. Monterro toivoo löytävänsä uusia sijoitusmahdollisuuksia roadtrip-tyyppisen tapahtumansa aikana. Yhtiö auttaa B2B-ohjelmistoyrityksiä kasvamaan sekä pääoman että asiantuntemuksen avulla. Se on myös suomalaisen M-Brainin pääomistaja.

Nordic Software Tour -kiertueen Suomen päivämäärät ovat:

8.5. Oulu
9.5. Jyväskylä
9.5. Tampere
10.5. Helsinki

”On hienoa päästä tien päälle tapaamaan suomalaisen ohjelmistoalan päättäjiä ja perustajia. Tiedämme, että Suomi on teknologian edelläkävijämaita niin monella tasolla. Haluamme löytää ohjelmistoalalta sellaisia B2B-yhtiöitä, joilla on hyvä pöhinä ja tekevät asioita oikein, mutta jotka eivät ole – ainakaan vielä – osuneet sijoittajien tutkaan”, Monterron toimitusjohtaja Gustav Lagercrantz toteaa. ”Haluamme tavata näiden talojen osaajia ja jakaa omaa kokemustamme heidän avukseen.”

18.4.–16.5.2023 välisenä aikana toteutettava kiertue pitää sisällään yhteensä 32 kaupunkia Tanskassa, Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa – mukana ovat Suomen kaupunkien lisäksi muun muassa Malmö, Kööpenhamina, Oslo, Bergen, Uppsala ja Tukholma. Kiertue tuo tullessaan erilaisia sparraussessioita, oppimishetkiä sekä verkostoitumismahdollisuuksia. Aiheina kiertueella ovat muun muassa olemassa olevan asiakaskunnan kautta kasvaminen sekä hinnoittelun hallinta. Monterro myös esittelee menestyneiden yhtiöiden KPI-mittareita.

Kiertue toteutetaan yhteistyössä seuraavien yhteistyötahojen kanssa: konsultointipalveluja yrityksille teknologian, median ja tietoliikenteen saralla tarjoavan EY:n TMT-tiimi; lakiosaamista yrityksille, valtiovallalle ja rahalaitoksille tarjoava kansainvälinen asianajotoimisto White & Case sekä asiakasmenestyalustaa teknologiayrityksille tarjoava Planhat.

Ruotsalaislähtöinen sijoitusyhtiö Monterro eroaa merkittävästi perinteisemmistä teknologiasijoittajista, sillä Monterron työntekijät sijoittavat omaa rahaansa ja toimivat aktiivisina sparrauskumppaneina sekä operatiivisella että strategisella tasolla. Monterron osaajilla on laaja kokemus ohjelmistoyritysten perustamisesta, kasvattamisesta ja kehittämisestä.

”Ammennamme omasta, ainutlaatuisesta kokemuksestamme ja autamme sillä yrityksiä kasvamaan ja skaalaamaan toimintaansa kansainväliseksi. Odotamme ilolla tapaavamme suomalaisia piilotalentteja kiertueellamme”, Lagercrantz summaa.

Tietoa Monterrosta

Monterro on Pohjoismaiden johtava B2B-ohjelmistosijoittaja, jonka tavoite on tehdä pohjoismaisista ohjelmistoyrityksistä markkinajohtajia. Operatiivista kokemusta on kertynyt Pointsecin, Episerverin, Orc Softwaren, Outpost24:n ja Limen onnistuneesta kehittämisestä ja edistämisestä. Monterro työskentelee aktiivisesti salkkuunsa kuuluvien yritysten kanssa auttaakseen niitä kasvamaan. Merkittävä osa rahastojen pääomasta, noin 25 prosenttia, on peräisin Monterron perustajilta ja työntekijöiltä. Yritys perustettiin vuonna 2012, ja sillä on toimipisteet Tukholmassa, Oslossa ja Münchenissä sekä kehityskeskus Scandinavian Software Parkissa Hanoissa.

Tietoa EY:stä

EY rakentaa paremmin toimivaa maailmaa auttamalla luomaan pitkän aikavälin arvoa asiakkaille, kansalaisille ja yhteiskunnalle sekä rakentamalla luottamusta pääomamarkkinoihin. EY:n monipuoliset, yli 150 maassa toimivat tiimit hyödyntävät dataa ja teknologiaa, lisäävät luottamusta tilintarkastuspalvelujen avulla ja auttavat asiakkaita kasvamaan, toimimaan ja kehittymään. EY:n tiimit työskentelevät tilintarkastuspalvelujen, konsultoinnin, lakipalvelujen, strategiatyön, verotuksen ja transaktioiden parissa ja kysyvät parempia kysymyksiä löytääkseen vastauksia nykymaailmamme monimutkaisiin haasteisiin.

Tietoa Planhatista

Ruotsissa vuonna 2015 perustettu Planhat auttaa asiakasalustallaan teknologiayrityksiä lisäämään asiakkuuksiensa elinkaariarvoa purkamalla siiloja ja tekemällä asiakkaiden menestyksestä liiketoiminnan kulmakiven. Planhatin asiakkaat hyödyntävät yhteistyötä, automaatiota ja reaaliaikaista dataa kattavasti liiketoiminnan eri osa-alueilla: asiakkaiden menestyksen varmistamisessa, myynnissä, markkinoinnissa, tuotteissa ja taloudenpidossa. Näin varmistetaan, että asiakkaat saavuttavat tavoitteensa asiakaspolun kaikissa vaiheissa.

Tietoa White & Casesta

White & Case on yksi maailman suurimmista globaalisti toimivista asianajotoimistoista. Se työllistää yli 2 600 juristia 44 toimipisteessä kaikkiaan 30 eri maassa. White & Case on toiminut Pohjoismaissa 40 vuoden ajan, ja sillä on alueella yli 70 asianajajaa, mukaan lukien 20 osakasta. Tukholman ja Helsingin toimipisteet tekevät White & Casesta ainoan globaalin asianajotoimiston, joka on vahvasti ja vakiintuneesti läsnä Pohjoismaissa ja joka tarjoaa erikoisosaamista ja lakiasiainneuvontaa Suomen, Ruotsin, Ison-Britannian, Yhdysvaltain ja laajemmin Euroopan alueilla. Juristimme ovat markkinajohtajia useilla juridiikan osa-alueilla, kuten pääomarahoitus, yritysjärjestelyt, pankki- ja finanssiala, pääomamarkkinat ja riidanratkaisu. Neuvomme asiakkaitamme monissa markkinoiden tärkeimmissä ja monitahoisimmissa kysymyksissä, ja olemme ylpeitä siitä, että palveluissamme yhdistyvät paikalliset juuret ja alan johtava kansainvälinen verkosto.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:


Yhteydenotot englanniksi tai ruotsiksi:
Gustav Lagercrantz, Monterron toimitusjohtaja
gustav.lagercrantz@monterro.com
+46 70 734 7411


Yhteydenotot suomeksi, englanniksi tai ruotsiksi:
Jutta Vetter / Vetter Communications Oy
press@vetter.fi
+358 50 54 66 000

Kuvat

Kiertueen pysähdyspaikat Suomessa ovat Oulu, Jyväskylä, Tampere ja Helsinki. Kuva: Maria Cruseman
Kiertueen pysähdyspaikat Suomessa ovat Oulu, Jyväskylä, Tampere ja Helsinki. Kuva: Maria Cruseman
Lataa
Monterron toimitusjohtaja Gustav Lagercrantz iloitsee päästessään etsimään suomalaisen ohjelmistoalan piilokykyjä. Kuva: Maria Cruseman
Monterron toimitusjohtaja Gustav Lagercrantz iloitsee päästessään etsimään suomalaisen ohjelmistoalan piilokykyjä. Kuva: Maria Cruseman
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vetter Communications Oy
Vetter Communications Oy
Kuninkaankatu 30 A, 2. krs
33200 TAMPERE

http://www.vetter.fi

Vetter Communications Oy on tamperelainen viestintätoimisto, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia palveluja yritysmaailman viestintä- ja mediatiedotustarpeisiin suomeksi, englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, espanjaksi, ranskaksi ja italiaksi. 


Yhtiö osallistuu monipuolisesti myös operatiiviseen toimintaan asiakkaidensa kansainvälisissä suhteissa, ja viestintää hoidetaan luonnollisena osana asiakkaiden myyntiprosessia.

Asiakkaina on liike-elämän toimijoita monelta eri sektorilta, muun muassa kotimaisia ja kansainvälisiä IT-taloja, tekniikan ja teollisuuden toimijoita, asianajotoimistoja, ilmailualan edustajia sekä kulttuurialan toimijoita.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vetter Communications Oy

Tamperelainen tehoelektroniikkayritys MSc laajentaa toimintaansa vetymarkkinoille7.3.2024 10:15:00 EET | Tiedote

Tampereen Messukylässä toimiva MSc on yli 35 vuoden ajan valmistanut konverttereita vaativaan rautatiekäyttöön, teollisuuden erikoislaitteisiin sekä uusiutuvan energian tuotannon ja varastoinnin tarpeisiin. MSc:n kansainvälisiin asiakkaisiin kuuluvat muun muassa Deutsche Bahn, Skoda-Transtech, General Electric ja ABB. Yrityksen tuotteista yli puolet menee vientiin. Nyt tamperelaisyhtiö laajentaa toimintaansa vetymarkkinoille valmistamalla konverttereita vedyn tuotannossa tarvittaviin elektrolyysereihin.

Suomeen on rakentumassa uudenlainen IT-yritysrypäs24.1.2024 10:15:00 EET | Tiedote

Suomeen rakennetaan parhaillaan uudenlaista IT-alan yritysrypästä. Krosswise-nimisen emoyhtiön alle rakentuvan kokonaisuuden tytäryhtiöistä jokainen keskittyy tarkoin valittuihin toimialoihin. Yhteistyön takana on useita kotimaisia digialan konkareita Matti Ristimäen johdolla sekä sijoittajana teknologiayhtiö Reaktor. Yritysrypäs on lähtöisin Tampereelta, ja suunnitelmissa on toimisto myös Helsinkiin vielä tämän vuoden aikana.

Pohjoismainen EG tulee vauhdilla Suomen rakennusalan ohjelmistomarkkinoille – ostaa järjestelmätoimittaja Zeronin16.1.2024 12:01:08 EET | Tiedote

Toimialakohtaisiin ohjelmistoihin keskittynyt EG ostaa suomalaisen Zeroni Oy:n, rakennus- ja teollisuusalojen ulkopuoliseen työvoimanhallintaan ja työturvallisuusjohtamiseen erikoistuneen järjestelmätoimittajan. Kyseessä on EG:n viides yrityskauppa Suomessa viimeisen 2,5 vuoden aikana. EG tavoittelee vahvaa asemaa toimialakohtaisten ohjelmistoratkaisujen tarjoajana niin Suomessa kuin muissakin Pohjoismaissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye