Pohjoismainen koulu toteutuu – toiminta alkaa syksyllä 2024
16.5.2023 19:24:49 EEST | Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala | Tiedote

Pohjoismainen koulu on Suomessa ensimmäinen koulu, jonka opetuksessa painotetaan pohjoismaista yhteistyötä ja kulttuuria sekä pohjoismaisia kieliä.
Toiminta alkaa Yhtenäiskoulun tiloissa Käpylässä. Pohjoismainen koulu tekee tiivistä yhteistyötä ruotsinkielisen Kottby lågstadieskolanin kanssa.
Pohjoismaisen koulun myötä perustetaan kokonaan uusi luokka, johon kaikki helsinkiläiset oppilaat voivat hakea. Luokalla puolet opetuksesta on ruotsiksi ja puolet suomeksi.
"Olen iloinen, että toiminnaltaan ainutlaatuinen Pohjoismainen koulu toteutuu! Koulu on erinomainen vaihtoehto perheille, joissa on suomen- ja ruotsinkielinen huoltaja. Kaikki helsinkiläiset lapset ovat tervetulleita hakemaan paikkaa ruotsi-suomi-luokasta, kielitaidosta riippumatta. Kaksikielisen luokan ensimmäiset oppilaat aloittavat elokuussa 2024”, kertoo kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Satu Järvenkallas.
Mikäli hakijoita on enemmän kuin paikkoja, oppilaat valitaan arpomalla.
Yhtenäiskoulun rehtori Sari Sola kertoo, että Pohjoismainen koulu tarjoaa Yhtenäiskoululle oivan mahdollisuuden kehittää uutta toimintakulttuuria, joka perustuu osallisuuteen, kestävään kehitykseen ja pohjoismaiseen yhteistyöhön.
"Yhtenäiskoulussa näemme pohjoismaisuuden ja kaksikielisyyden vahvuutena. Kutsumme koko kouluyhteisön mukaan kehittämään Pohjoismaista koulua. Koulumme muutkin oppilaat tutustuvat pohjoismaisen painotuksen mukaisiin sisältöihin", hän sanoo.
Yhtenäiskoulu toimii jatkossakin alueen suomenkielisten oppilaiden lähikouluna. Mikäli Yhtenäiskoulu on lapsen lähikoulu, lapsella on oikeus paikkaan suomenkielisessä luokassa.
Lisätietoja:
Outi Salo, perusopetusjohtaja, outi.salo@hel.fi, puh. 09 310 86274
Niclas Grönholm, ruotsinkielisen palvelukokonaisuuden johtaja, niclas.gronholm@hel.fi, puh. 09 310 86225
Sari Sola, rehtori, Yhtenäiskoulu, sari.sola@hel.fi, puh. 09 310 82301
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimialaTyöpajankatu 8
00580 Helsinki
09 310 44986https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi
Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii Helsingin kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. Toimialaan kuuluu neljä palvelukokonaisuutta: varhaiskasvatus ja esiopetus, perusopetus, lukio- ja ammatillinen koulutus ja vapaa sivistystyö, ruotsinkieliset palvelut sekä hallinto. Seuraa meitä @HelsinkiOppii, @tyovaenopisto, @Hforsarbis ja @StadinAO
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
Ennakkotiedote: Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunta kokoontuu tiistaina 10.11.20266.11.2026 12:16:25 EET | Tiedote
Kasvatus- ja koulutuslautakunnan seuraava kokous pidetään tiistaina 10. marraskuuta klo 16.15. Kokouksen esityslista on julkaistu kasvatuksen ja koulutuksen toimialan verkkosivuilla. Esityslistalla on muun muassa toimialan talousarvion 2026 kolmas toteutumisennuste. Tilahankkeista esityslistalla ovat päätös Sibelius-lukion tarveselvityksestä päätös Kannelmäessä osoitteessa Kannelpolku 5 sijaitsevan päiväkoti Kanteleen Kannelpolun toimipisteen perusparannuksen tarveselvityksestä päätös päiväkoti Kivikon toiminnan lakkauttamisesta 1.8.2027 alkaen Lautakunnan kokouksen päätöstiedote julkaistaan kokouksen päätyttyä toimialan verkkosivuilla.
Antalet förstaklassare som studerar A1-svenska inom den finskspråkiga grundläggande utbildningen mångdubblades i Helsingfors6.11.2026 07:59:54 EET | Pressmeddelande
Helsingfors stad har satsat stort på att kommunicera ut fördelarna med att lära sig olika språk. Barnen har fått bekanta sig med A1-språk redan i förskoleundervisningen.
A1-ruotsia opiskelevien ekaluokkalaisten määrä moninkertaistui Helsingissä6.11.2026 07:59:54 EET | Tiedote
Kaupunki on panostanut voimakkaasti eri kielten opiskelemisen hyödyistä tiedottamiseen. Lapset ovat tutustuneet mahdollisiin A1-kieliinsä jo esiopetuksessa.
Number of first-graders studying Swedish as first foreign language in Helsinki multiplies6.11.2026 07:59:54 EET | Press release
The City has made a strong effort to raise awareness of the benefits of learning different languages. Children have already been introduced to their potential first foreign language choices, also known as the A1 languages, during pre-primary education.
Beslutsmeddelande: Svenska sektionen vid nämnden för fostran och utbildning sammanträdde i kväll 3.11.20264.11.2026 06:43:08 EET | Pressmeddelande
Protokollet finns på sektorns webbplats.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme