Intrum Oy

Pohjoismainen tutkimus: koronapandemia kohdellut suomalaisia epätasaisesti

23.3.2021 11:51:19 EET | Intrum Oy | Tiedote

Jaa
Intrumin tuoreesta pohjoismaisesta tutkimuksesta käy ilmi, että koronapandemia on kohdellut suomalaisia epätasaisesti. Työttömyys on noussut ja koskettanut erityisesti pienituloisia ja nuoria, joskin pandemian alun lomautusaaltojen jälkeen tilanne on parantunut. Samaan aikaan kulutus on vähentynyt kaikissa ikäluokissa ja perintätapausten määrät ovat kääntyneet laskuun. Monilla säästäminen pandemian aikana on lisääntynyt, mikä johtuu sekä varautumisesta epävarmoihin aikoihin että kulutusmahdollisuuksien vähentymisestä. Tulokset ovat samansuuntaisia kaikissa tutkituissa maissa eli Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa.

”Tuloksia katsoessa eniten huolestuttaa nuorten pärjääminen ja pääsy työmarkkinoille. Henkilökohtaisten vaikeuksien lisäksi asialla on myös kansantaloudellisesti pitkät vaikutukset. Positiivista on, että nuoret näyttävät onnistuneen sopeuttamaan kulutustaan keski-ikäisiä paremmin. Yli 60-vuotiaita on puolestaan suojannut pandemian vaikutuksilta tulotason säilyminen suurelta osin samana. Tämä johtuu siitä, että suurin osa tästä ikäryhmästä on eläkeläisiä”, sanoo Intrum myyntijohtaja Juha Iskala.

Perinnän tarve vähentynyt

Taloudellisen toimeliaisuuden laskun ja työttömyyden lisääntymisen myötä voi vaikuttaa ristiriitaiselta, että samanaikaisesti perintätoimeksiannot sekä pääomat ovat laskussa kaikissa ikäryhmissä. Tilannetta selittää kulutustottumusten muutos, luotonantajien joustavammat maksuehdot sekä talouspoliittiset ratkaisut. ”Kulutus on suuntautunut enemmän välttämättömyyksiin, kuten sähköön ja vakuutuksiin ja joillakin toimialoilla kulutus on lähes pysähtynyt. Kun kulutusmahdollisuuksia on vähemmän, kysyntää kulutusluotoillekaan ei samalla tavalla ole. Kulutusluottojen tarjonnan väheneminen johtuu osin myös luottoriskien lisääntymisestä”, Iskala tiivistää.

Maksuvaikeudet säilyvät, jos kansantalous ei kasva

Suomi on samassa tilanteessa muiden Pohjoismaiden kanssa. Ongelmia on pystytty torjumaan, mutta talouden kyky toipua voi olla hitaampi kuin dynaamisemmissa yhteiskunnissa. Iskalan mukaan niin kauan kuin pandemia jatkuu ja vaikuttaa työllisyyteen, on maksuvaikeuksien riski koholla: ”Pandemialla tulee olemaan pitkäaikaisia vaikutuksia. Kulutuksen vähentyminen heikentää yritysten toimintamahdollisuuksia, mikä puolestaan kasvattaa työttömyyttä. Maksuvaikeudet säilyvät, jos kansantalous ei kasva. Pahinta on, jos tilanne pitkittyy, jolloin yhä useampi yritys ajautuu konkurssiin tai lopettaa toimintansa. Tällöin työllistymismahdollisuudet säilyvät heikkoina.”

Nordic Debt Collection -analyysi

  • Perustuu Intrumin omaan dataan kuluttajaliiketoiminnan perintätiedoista (B2C). Ostettujen saatavien tieto on jätetty tutkimuksen ulkopuolelle.
  • Tiedot on kerätty ajalla 1.1.2017-31.12.2020
  • Perintätoimeksiannot on raportoitu sille kuukaudelle, jolloin toimeksianto kirjattiin vastaanotetuksi Intrumille. Muut käytetyt lähteet on ilmoitettu viitteissä.
  • Analyysissa käytetty data ei sisällä maksuja uusiin tai vanhoihin saataviin vaan seuraa maksuvaikeuksien kehitystä tarkastelujaksolla. Näin ollen keskeisiä osia Intrumin liiketoiminnasta on jätetty analyysin ulkopuolella, eikä maksuvaikeuksista indikoiva data korreloi Intrum AB:n ansainnan kanssa.

Lisätietoja

Juha Iskala, myynti- ja markkinointijohtaja
juha.iskala@intrum.com, puh: +358 50 370 6333

Jasmin Ellik, viestintäpäällikkö
jasmin.ellik@intrum.com, puh: +358 50 441 2382

Avainsanat

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Intrum Oy
Intrum Oy
Hitsaajankatu 20
00811 Helsinki

09 229 111http://www.intrum.fi

Intrum on alan johtava luotonhallintapalvelujen tarjoaja 20 markkina-alueella Euroopassa. Auttamalla yrityksiä saamaan maksunsa ja tukemalla ihmisiä viivästyneiden maksujen kanssa Intrum näyttää tietä kohti tervettä taloutta ja on ratkaisevassa asemassa yhteiskunnassa. Intrumilla on noin 9 500 omistautunutta ammattilaista, jotka palvelevat noin 70 000 yritystä eri puolilla Eurooppaa. Vuonna 2024 liikevaihto oli 18 miljardia Ruotsin kruunua. Intrumin pääkonttori sijaitsee Tukholmassa, Ruotsissa ja Intrumin osake on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä. Lisätietoja on osoitteessa www.intrum.com.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Intrum Oy

Yhä useampi maksaa laskuja luotolla – myöhässä maksamisen taustalla aiempaa harvemmin rahapula22.9.2026 08:11:57 EEST | Tiedote

Laskujen maksamiseen luottoa käyttäneiden suomalaiskuluttajien osuus kasvoi vuodessa 35 prosentista 43 prosenttiin, selviää luotonhallintayhtiö Intrumin Eurooppalaisesta kuluttajien maksutaparaportista. Samalla myös osta nyt, maksa myöhemmin -ratkaisut ovat säilyttäneet vahvan asemansa kuluttajien arjessa. Luoton käyttö ei kuitenkaan välttämättä kerro maksuvaikeuksien lisääntymisestä, sillä myöhässä maksamisen taustalla oli aiempaa harvemmin rahan puute. Myöhästymiset johtuivat yhä useammin unohduksesta ja olivat aiempaa useammin kertaluonteisia.

Yhä useampi muistutettu lasku siirtyy perintään – kuluttajien maksukyvyssä silti vahvistumisen merkkejä14.7.2026 07:55:00 EEST | Tiedote

Luotonhallintayhtiö Intrumin laskunvälityksen tietojen mukaan kaikista laskuista sekä muistutetuista laskuista perintään siirtyvien osuudet ovat nousseet korkeimmalle tasolle viiteen vuoteen. Erityisesti muistutetuista laskuista perintään siirtyi aiempaa huomattavasti suurempi osuus. Samalla kuluttajaperinnän tiedoissa näkyy kaksijakoinen kehitys: perintätapausten määrät kasvoivat, mutta maksukyky vahvistui perintäonnistumilla mitattuna.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye