Pohjoismaisen matkailusymposiumin 30-vuotisjuhlavuosi houkuttelee Porvooseen noin 150 tutkijaa
20.9.2022 12:24:32 EEST | Haaga-Helia ammattikorkeakoulu | Tiedote

Pohjoismaisella matkailututkimuksella on pitkät perinteet. Tutkijat ovat kokoontuneet vuosittaisiin symposiumeihin 1990-luvun alusta lähtien. Tämän vuoden symposium järjestetään Porvoossa 27.–29. syyskuuta, jolloin kaupunkiin saapuu noin 150 tutkijaa eri Pohjoismaista, Baltiasta ja muualta Pohjois-Euroopasta.
Tutkijat esittelevät symposiumin aikana tutkimushankkeita, jotka liittyvät matkailun ajankohtaisiin teemoihin, kuten matkailun kestävään kehittämiseen, matkailuun elämysalana ja digitalisaatioon. Porvoon symposium on kolmaskymmenes vuosittain järjestettävän tapahtuman historiassa.
Matkailu muutoksessa
Matkailun tutkimus on tärkeää aikana, jona monet kriisit ovat vaikuttaneet alaan sekä Suomessa että muualla maailmassa. Kriiseistä merkittävin on ollut COVID-19-pandemia, joka käytännössä pysäytti koko kansainvälisen matkailun. Myös Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on herättänyt huolen matkustamisen turvallisuudesta erityisesti Pohjois-Euroopassa. Samaan aikaan matkailun kestävyydestä keskustellaan. Suuri kysymys on, lisäävätkö viime vuosien mullistukset vihreiden ja entistä kestävämpien vaihtoehtojen kysyntää.
Suomen tunnetuin kestävän matkailun tutkija, Oulun yliopiston professori Jarkko Saarinen on yksi symposiumin pääpuhujista. Muut pääpuhujat ovat norjalainen matkailuelämysten asiantuntija Nina K. Brit Prebensen ja Iso-Britanniasta kotoisin oleva Iis Tussyadia, joka tutkimuksessaan keskittyy matkailualan digitalisaatioon.
Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta yliopettaja Jarmo Ritalahti vastaa konferenssin toteutuksesta. Tieteellisen toimikunnan puheenjohtaja Itä-Suomen yliopiston professori Raija Komppula. Useat Haaga-Helian Porvoon Campuksen opettajat ja opiskelijat ovat olleet mukana tapahtuman suunnittelussa yli vuoden ajan.
Symposium tarjoaa pohjoismaisille tutkijoille mahdollisuuden kohdata toisensa kasvokkain ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Järjestäjinä odotamme uusia ajatuksia siitä, miten matkailu on kehittynyt Pohjoismaissa viime vuosina, mutta myös uusia verkostoja ja tutkimusideoita, jotka tukevat osaltaan matkailualan tulevaa kehitystä.
Yhteyshenkilöt
Yliopettaja Jarmo Ritalahti, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, sähköposti jarmo.ritalahti@haaga-helia.fi, puh. 050 5166 410
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Koulutamme liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkimme ja kehitämme näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietojenkäsittely, hotelli-, ravintola- ja matkailuala, journalismin koulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus.
Meille on tärkeää, että opiskelijoillamme on heti valmistuttuaan vahvat siteet työelämään. Panostamme toiminnassamme yrittäjyyteen, yhteistyöhön, innovatiivisuuteen ja kansainvälisyyteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Lapin vetovoima jatkuu, pk-seudulla ylitarjontaa – hotellialan kasvu kaksijakoista12.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Hotellibarometrin 2026 mukaan hotellipalveluiden kysyntä on vahvaa Pohjois-Suomessa, kun taas pääkaupunkiseudulla kamppaillaan ylitarjonnan kanssa. Samalla ulkomaiset asiakkaat kannattelevat alan kasvua.
Joka kolmas johtaja uskoo tekoälyn päihittävän ihmisen strategiatyössä – uusi tutkimus paljastaa algoritmijohtamisen realiteetit10.6.2026 08:56:25 EEST | Tiedote
Lähes kolmannes suomalaisjohtajista uskoo tekoälyn suoriutuvan ihmistä paremmin strategisessa suunnittelussa. Lähes kaikki ilmoittavat algoritmijohtamisen olevan jo arkipäivää omalla työpaikallaan. Tulokset käyvät ilmi Haaga-Helian tuoreesta Kone johtajana -tutkimuksesta.
Ruokamatkailukilpailun 2026 finalistit ovat tässä – suunnittele makuelämysten kesä9.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Hungry for Finland -ruokamatkailukilpailu 2026 innoitti ennätykselliset 141 ruokaelämystä kisaamaan Suomen parhaan ruokamatkailuelämyksen tittelistä. Niistä 20 valittiin finaaliin.
Saariston syke -valokuvauskilpailu kutsuu tallentamaan saariston tunnelman8.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Kaikille avoin valokuvauskilpailu kutsuu tallentamaan itäisen Uudenmaan saariston luonnon kauneutta, omaleimaisuutta, elämyksiä ja ainutlaatuista tunnelmaa kesällä 2026. Kilpailun järjestää Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Saariston syke -hanke.
Haaga-Helia käynnistää kasvuohjelman vastaamaan Suomen osaajapulaan5.6.2026 11:48:19 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu käynnistää kasvuohjelman vuosille 2026–2030 vahvistaakseen asemaansa suomalaisessa korkeakoulukentässä ja vastatakseen kasvavaan osaajatarpeeseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

