Suomen Säveltäjät ry

Pohjoismaisilla musiikkipäivillä Färsaarilla kuullaan viiden suomalaissäveltäjän teokset

Jaa

Teidote 2.9.2021. Pohjoismaisilla musiikkipäivillä Färsaarten Tórshavnissa kuullaan viiden suomalaissäveltäjän musiikkia 2.- 4. syyskuuta. Festivaalille on valittu teokset Rolf Gustavsonilta, Jaakko Mäntyjärveltä, Kaija Saariaholta, Mari Sainiolta ja Outi Tarkiaiselta. Festivaaliohjelman ensimmäinen suomalainen kantaesitys on Rolf Gustavsonin esitystilanteessa muuntuva Party Game for 2 Players. Lauantaina 4. syyskuuta kantaesityksensä saa Mari Sainion Together, jossa nykymusiikkiin yhdistyy färsaarelainen perinnelaulu.

Mari Sainio. Kuva Vappu Verronen.
Mari Sainio. Kuva Vappu Verronen.

Vuodesta 1888 lähtien järjestetty Pohjoismaiset musiikkipäivät toteutuu nyt kaikkien aikojen ensimmäistä kertaa Färsaarilla. Koronapandemian vuoksi kahdesti siirretty tapahtuma levittäytyy muun muassa kulttuuritaloihin, moninaisiin kaupunkitiloihin sekä paikallisten koteihin. ”Juuret”-teemalla rakennetussa ohjelmassa on erityinen painotus urbaanien tilojen äänitaiteeseen. Konserttien ja video- ja ääni-installaatioiden lisäksi tarjolla on muun muassa elokuvaa sekä lasten ja nuorten työpajoja.

Suomalaisissa kantaesityksissä yllätyksellisiä pelielementtejä sekä färsaarelaista kingo-laulua

Rolf Gustavsonin Party Game for 2 Players -teoksessa harmonikalle ja lyömäsoittimille esittäjiltä vaaditaan heittäytymistä uusiin haasteisiin, kun soittotekniikat ja musiikilliset elementit vaihtuvat pelin tapaan, osin sattumanvaraisesti. Teoksen kantaesittää slovenialaisen Manca Dornikin ja suomalaisen Kalle Hakosalon km²-duo.

Mari Sainion Together on Pohjoismaisten musiikkipäivien tilaus kuorolle, kahdelle laulajalle, kanteleelle, kosketinsoittimille ja sellolle. Teos yhdistää akustiseen ja elektroniseen nykymusiikkiin Färsaarten perinteistä kingo-laulua.

Outi Tarkiaiselta kuullaan Soai vácciiga buohtalaga (He kävelivät rinnan) sopraanolle javiululle (2018), joka on sävelletty saamelaisrunoilija Rauni Magga Lukkarin samannimiseen runoon. Jaakko Mäntyjärveltä esitetään Come Away, Death sekakuorolle (1984) ja Kaija Saariaholta Light and Matter (2014) viululle, sellolle ja pianolle.

Festivaaliohjelmisto on koottu avoimen haun kautta. Sen ovat kuratoineet säveltäjät Tine Louise Kortermand Tanskasta, Gunnar Karel Másson Islannista ja Sunleif Rasmussen Färsaarilta sekä yleisötyön asiantuntija Anne Boukris Tanskasta.

Pohjoismaiset musiikkipäivät on yksi maailman vanhimpia ja arvostetuimpia nykymusiikin festivaaleja. Tapahtuman vetovastuu on vuorotellen kullakin pohjoismaisella säveltäjäjärjestöllä, tänä vuonna Färsaarten ja Tanskan säveltäjäyhdistyksillä. Suomen Säveltäjät ry järjesti festivaalin Suomessa viimeksi vuonna 2018. Seuraava festivaali järjestetään Islannissa loppuvuodesta 2022.

Suomalainen musiikkikoulutus esillä sävellyspedagogisessa seminaarissa

Pohjoismaisten musiikkipäivien yhteydessä järjestetään myös seminaari pohjoismaisesta sävellyspedagogiikasta. Suomesta seminaarin puhujina ovat säveltäjät ja pedagogit Sanna Ahvenjärvi ja Markku Klami, jotka kertovat säveltämisen opetuksesta maassamme.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja

www.nordicmusicdays.org

Antti Auvinen
Puheenjohtaja, Suomen Säveltäjät ry
040 171 1705
antti.auvinen@composers.fi

Vappu Verronen
Toiminnanjohtaja, Suomen Säveltäjät ry
040 500 5905
vappu.verronen@composers.fi

Säveltäjien yhteystiedot:
Suomen Säveltäjät ry:n toimisto
09 445 589
saveltajat@composers.fi

Kuvat

Mari Sainio. Kuva Vappu Verronen.
Mari Sainio. Kuva Vappu Verronen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Säveltäjät ry
Suomen Säveltäjät ry
Urho Kekkosen katu 2 C
00100 HELSINKI

saveltajat(at)composers.fihttp://www.composers.fi

Suomen Säveltäjät ry on vuonna 1945 perustettu aatteellinen yhdistys, jonka jäseninä on yli 230 taidemusiikin ammattisäveltäjää. Yhdistys toimii jäsentensä keskinäisenä yhdyssiteenä, valvoo ja tukee säveltäjien taiteellisia, ammatillisia ja taloudellisia etuja sekä edistää Suomen luovaa säveltaidetta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Säveltäjät ry