Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Pohjolankadulla hoidetaan lehmuskujannetta

Jaa
Pohjolankadulla Käpylässä leikataan vanhoja lehmuksia marraskuun aikana. Lehmuskujanteen puista poistetaan oksia, jotka ovat kuivia tai kurottavat liian lähelle raitiotien virtajohtimia. Muutaman huonokuntoisen puun latvusta joudutaan pienentämään enemmän, mutta yhtään puuta ei näillä näkymin tarvitse uusia kokonaan.

Työ tehdään nostolavaa apuna käyttäen, ja työstä saattaa aiheutua lyhytaikaista häiriötä liikenteelle. Työt käynnistyvät 11. marraskuuta alkavalla viikolla.

Pohjolankadun lehmuskujanne on yksi Helsingin hienoimmista, sillä siinä kasvaa useita eri lehmuslajeja, kuten metsälehmuksia, kriminlehmuksia, isolehtilehmuksia ja muualla Helsingissä harvinaisia Berliininlehmuksia.

Pohjolankadun lehmuskujanne on istutettu pian Puu-Käpylän rakentamisen jälkeen 1920-luvulla, eli kujanne on lähes satavuotias. Kujannetta on jouduttu paikkaamaan vuosikymmenten kuluessa, mutta pääosa lehmuksista on 20-luvulta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Juha Raisio
puuasiantuntija
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
p. 050 539 6208
juha.raisio@hel.fi

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Nya spårövergångar gör spårvagnstrafiken smidigare i stadskärnan – fotgängare väjer för spårvagnarna4.7.2025 08:43:15 EEST | Pressmeddelande

Spårövergångar, som är bekanta från de nya snabbspårvägarna, finns nu även bland annat på Busholmen, i Gräsviken och i Böle. Övergångsställena har ändrats till spårövergångar för att spårvagnarna ska kunna hålla sig bättre till tidtabellen. Vid spårövergångarna ska fotgängarna väja för spårvagnar, men vid körbanan finns fortfarande ett övergångsställe. Efter de aktuella ändringarna har innerstadens spårvägsnät nu sammanlagt cirka 40 spårövergångar.

Uudet ylityspaikat sujuvoittavat raitiovaunujen liikennettä kantakaupungissa – jalankulkija väistää raitiovaunua4.7.2025 08:43:15 EEST | Tiedote

Uusien pikaraitioteiden varrelta tuttuja raitiotien ylityspaikkoja löytyy nyt myös muun muassa Jätkäsaaresta, Ruoholahdesta ja Pasilasta. Suojateitä on muutettu ylityspaikoiksi, jotta raitiovaunut pysyvät paremmin aikataulussa. Ylityspaikoilla jalankulkijan on väistettävä raitiovaunuja, mutta ajoradan kohdalla on edelleen suojatie. Nyt tehtyjen muutosten jälkeen kantakaupungin raitiotieverkolla on yhteensä noin 40 ylityspaikkaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye