Pohteen rajatut yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet

Neuvottelujen aikana kaikille neuvottelujen piirissä oleville on tarjottu joko työsopimuksen tai virkamääräyksen mukaisia tai muita soveltuvia tehtäviä, jotka ovat Pohteen tavoiteorganisaation mukaisia.
Neuvottelujen tuloksena
- 78 henkilöä sijoittuu Pohteen tavoiteorganisaation mukaisiin uusiin tehtäviin
- 5 henkilöä siirtyy liikkeenluovutuksella in-house-yhtiön palvelukseen
- 13 henkilöä on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle tai on irtisanoutunut
- 19 henkilöä on ilmoittanut, ettei ota vastaan Pohteen tarjoamaa tehtävää
Neuvottelujen piirissä on ollut myös henkilöitä, jotka ovat aikaisemmin työskennelleet päivittäisen työn organisointitehtävissä. Näitä tehtäviä ovat esimerkiksi vastaava sairaanhoitaja, apulaisosastonhoitaja ja vastaava ohjaaja. Myös hyvinvointialueella on tunnistettu tarve vastaaviin tehtäviin. Tehtäviin on ollut tarpeen tehdä muutoksia, jotta ne vastaavat hyvinvointialueen tavoiteorganisaatiota.
Neuvottelujen tuloksena
- 82 henkilön tehtävässä tapahtuu muutoksia. Nykyiset tiimivastaavan tehtävät joko laajenevat, vähenevät tai poistuvat kokonaan
- 80 henkilön tehtäviin ei tule muutoksia
Yhteistoimintaneuvottelujen tulosta käsitellään Pohteen aluehallituksessa 25.4.2023. Neuvottelutuloksen edellyttämiä toimenpiteitä koskevat päätökset tehdään myöhemmin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha JääskeläinenHenkilöstöjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 068 8270juha.jaaskelainen@pohde.fiMari Saari-SomeroHenkilöstöpäällikkö (HRM)Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:044 469 1201mari.saari-somero@pohde.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Raahessa hammastarkastukseen jonottavat voivat varata sopivan ajan helposti verkosta8.5.2025 12:38:10 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa käyttöön suun terveydenhuollon verkkoajanvarauksen Raahessa. Palvelu on aluksi tarkoitettu hammastarkastusaikaa jonottaville asukkaille, jotka voivat varata ajan helposti verkon kautta. Palvelu otetaan käyttöön 19.5.2025. Verkkoajanvarauksen kautta varatun ajan voi myös muuttaa tai perua verkossa.
OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialueen yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 5.5.7.5.2025 14:25:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on käynyt OYS sairaalapalvelujen ja ensihoidon toimialuetta koskeviin muutoksiin liittyvät yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa 2.4.–5.5.2025. Muutokset toteutetaan kahdessa vaiheessa. Nyt saatiin päätökseen ensimmäisen vaiheen neuvottelut.
Pohteen asumispalveluihin Nivalassa, Ylivieskassa ja Oulussa suunnitellaan muutoksia – yhteistoimintaneuvottelut alkoivat 6.5.7.5.2025 10:36:41 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella suunnitellaan muutoksia ikäihmisten toimialueella. Muutokset koskevat Nivalan Kotikeskus Hopeakotia, Ylivieskan palvelukoti Kotikartanoa ja Oulussa Hiirosen palvelukeskuksessa sijaitsevaa Emiliakotia. Suunnitelmien taustalla on sekä rakennusten kuntoon että toimintojen organisoitumiseen liittyviä syitä. Koska suunnitelmiin liittyy henkilöstövaikutuksia, Pohde on käynnistänyt yhteistoimintaneuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa tiistaina 6.5.2025.
Pohde korjaa perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon kiireettömään hoitoon pääsyn puutteita7.5.2025 07:47:44 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on todennut puutteita kiireettömään perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon hoitoon pääsyssä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella vuonna 2024. Pohde on pyrkinyt parantamaan hoitoon pääsyä useilla eri toimenpiteillä.
Uusi potilastietojärjestelmä otetaan Pohteen perusterveydenhuollossa käyttöön vaiheittain – ensimmäisenä vuorossa Tyrnävä ja Hailuoto28.4.2025 14:09:09 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ottaa perusterveydenhuollossa vaiheittain käyttöön Esko-potilastietojärjestelmän, jota käytetään myös Pohteen erikoissairaanhoidossa. Ensimmäisenä Esko otetaan käyttöön Tyrnävällä ja Hailuodossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme