Poikkeusmenettelyt valtion taloudenpidossa olivat perusteltuja korona-aikana – normaalimenettelyihin tulisi palata ripeästi

Poikkeukselliset menettelyt valtion taloudenpidossa ovat olleet perusteltuja, mutta VTV katsoo, että menokehysten noudattamiseen tulisi palata täysimääräisesti ja myös kehysjärjestelmää tulisi kehittää. Esimerkiksi lisätalousarviot tulisi sisällyttää kehyssäännön piiriin ja myös valtion tulojen huomioimista kehystarkastelussa arvioida.
Yritystuet kohdentuivat epätasaisesti
VTV:n tarkastuksen mukaan koronan perusteella myönnetyt tuet eivät kohdentuneet yritysten talousvaikeuksien kannalta erityisen hyvin. Tarkastus julkaistaan kokonaisuudessaan 28. lokakuuta. Varsinkin talouskriisin alussa kehittämistukien tarvetta ei avustuspäätöksiä valmisteltaessa arvioitu asianmukaisesti eikä hakijoita kohdeltu tasapuolisesti. Yritysten kustannustukea ehdittiin valmistella pidempään ja se kohdentui paremmin.
”Yritystukien poikkeusjärjestelyistä tulisi luopua talousnäkymien parantuessa pandemiatilanteesta huolimatta. Myös muiden yritystukien tarkoituksenmukaisuus kaipaa enemmän kriittistä tarkastelua”, VTV:n pääjohtajan sijainen Matti Okko toteaa.
Samat riskit ja epäkohdat toistuvat uudistuksesta toiseen
Vuosikertomusjaksolla VTV on tarkastanut useita laajoja hallinnollisia uudistuksia, joiden onnistumista hankaloittavat kiire ja toimeenpanon vaikea hallinta. Myös tietojärjestelmien uudistamiseen liittyy usein ongelmia. Toisinaan uudistusta käynnistettäessä ei ole tarpeeksi selkeää käsitystä niistä ongelmista, joihin uudistuksella pyritään puuttumaan.
Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa vuosittain syyskuussa kertomuksen toiminnastaan eduskunnalle. Vuosikertomuksen pohjalta tarkastusvaliokunta voi esittää havaintoja valtiontalouden hoidosta eduskunnan kannanottoa varten.
Tutustu julkaisuun: Valtiontalouden tarkastusviraston vuosikertomus 2021
Tarkastus ”Koronaepidemian johdosta myönnetyt suorat yritystuet – Tukien kohdentuminen ja hallinnointi epidemian alkuvaiheessa” julkaistaan 28.10.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna-Liisa PasanenJohtaja, direktör
Puh:040 7332 503etunimi.sukunimi@vtv.fiMatti OkkoJohtaja, direktör
Puh:050 395 2290etunimi.sukunimi@vtv.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on eduskunnan yhteydessä toimiva ylin kansallinen tarkastusviranomainen, joka tarkastaa valtion taloudenhoitoa ja omaisuuden hallintaa sekä valvoo puolue- ja vaalirahoitusta. Tarkastustyöllä virasto varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan päättämiin kohteisiin lakia noudattaen ja järkevästi.
Statens revisionsverk (VTV) finns i anknytning till riksdagen och är den högsta externa revisorn, som reviderar skötseln av statsfinanser, övervakar finanspoltiken och utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Med oberoende revisionsarbetet säkerställer verket att statens medel används för av riksdagen beslutade ändamål på ett lagenligt och ändamålsenligt sätt och att finanspolitiken utövas på ett hållbart sätt.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Stora överföringsposter i statsbudgeten och silotänkande inom förvaltningen kan försvåra genomförandet av besparingar10.9.2025 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Statens revisionsverk uppmärksammar på basis av granskningar och revisioner strukturella fenomen som kan försvåra uppnåendet av förvaltningsområdenas sparmål. Revisionsverket har lämnat sin årsberättelse, dvs. en sammanställning av resultaten av sin gransknings- och tillsynsverksamhet, till riksdagen.
Valtion budjetin suuret siirtyvät erät ja hallinnon siiloutuminen saattavat vaikeuttaa hallinnon säästöjen toteuttamista10.9.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Valtiontalouden tarkastusvirasto kiinnittää tarkastusten perusteella huomiota rakenteellisiin ilmiöihin, jotka saattavat vaikeuttaa hallinnonaloille osoitettujen säästötavoitteiden toteuttamista. VTV on antanut eduskunnalle vuosikertomuksensa eli koosteen tarkastus- ja valvontatoimintansa tuloksista.
Användningen av öppenhetsregistret blir allt mer etablerad – 150 anmälningar saknades under den tredje anmälningsperioden1.9.2025 09:33:23 EEST | Pressmeddelande
Till öppenhetsregistret gjordes sammanlagt 1044 anmälningar om lobbning som bedrivits under det första halvåret 2025. 150 det vill säga 13 % av de registrerade, gjorde inte anmälan om sin påverkanskommunikation i tid. Statens revisionsverk uppmanar de registrerade att göra anmälan.
Avoimuusrekisterin käyttö vakiintuu – kolmannella ilmoituskaudella 150 ilmoitusta jäi puuttumaan1.9.2025 09:33:23 EEST | Tiedote
Avoimuusrekisteriin ilmoitettiin vuoden 2025 ensimmäisellä puoliskolla tehdystä lobbauksesta yhteensä 1044 ilmoituksella. 150 eli noin 13 % rekisteröityneistä ei ilmoittanut vaikuttamistoiminnastaan ajoissa. Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) kehottaa toimijoita tekemään ilmoituksen.
Understödet till civilsamhällesorganisationer följer de utvecklingspolitiska riktlinjerna – villkoren för understödet gynnar stora organisationer28.8.2025 06:45:00 EEST | Pressmeddelande
Stödet för civilsamhällesorganisationernas arbete utgör en ökande andel av utvecklingssamarbetet. Förvaltningen av understödet fungerar väl, men stödvillkoren och de administrativa kraven gynnar stora etablerade organisationer.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme