Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Poikkeusolojen opetus ja varhaiskasvatus sujui kuntien mukaan hyvin – oppimisen tukeen kiinnitettävä huomiota

Jaa
Kyselystä käy ilmi, että moni kunta ei ollut varautunut epidemian aiheuttamiin poikkeusjärjestelyihin varhaiskasvatuksessa tai perusopetuksessa. Käytännön järjestelyt sujuivat pääosin hyvin, mutta tukea tarvitsevien perheiden ja lasten tilanne nähtiin heikompana.

Aluehallintoviraston ja opetus- ja kulttuuriministeriön kunnille tekemästä kyselystä selviää, että varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen poikkeusjärjestelyihin siirryttiin keväällä 2020 sujuvasti, vaikka varautumisessa oli puutteita. Kysely tehtiin 25.5.−5.6.2020 ja siinä kysyttiin muun muassa koronavirusepidemian aiheuttamiin erikoisjärjestelyihin varautumisesta ja järjestelyjen vaikutuksesta varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen.

Lähes 90 % kunnista arvioi, että varhaiskasvatuksessa poikkeusoloihin siirtyminen, poikkeusolojen aikainen varhaiskasvatus ja esiopetuksen toteutuminen sekä poikkeusolojen vaiheittainen purkaminen onnistui hyvin tai erittäin hyvin. Perusopetuksen osalta hyvin tai erittäin hyvin arvioi lähiopetuksen järjestämisessä onnistuneensa yli 95 % vastanneista kunnista ja etäopetuksen järjestämisessä 80 %.

Vastaajien huolet liittyivät mm. erityistä tukea tarvitsevien perheiden ja lasten pärjäämiseen. Tukea tarvitsevien lasten tukemisessa varhaiskasvatuksessa onnistuttiin kuntien mielestä keskimäärin hyvin, mutta 37 % kunnista arvioi toiminnan onnistuneen vain kohtalaisesti tai heikosti. Myös perusopetuksessa 25-30 % kunnista arvioi tukiopetuksen ja muun tarvittavan oppimisen tuen järjestyneen korkeintaan kohtalaisesti.

-Mikäli koronavirusepidemiassa kohdataan vielä uusi aalto, on erityisen tärkeää huolehtia siitä, että jokainen lapsi ja nuori saa tarvitsemansa tuen oppimiseen. Myös kevään aikana syntyneitä ongelmia on tärkeä korjata päättäväisesti. Osoitimme siksi kesäkuussa 84 miljoonaa euroa lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja oppimisen tukeen koulussa ja varhaiskasvatuksessa, opetusministeri Li Andersson sanoo.

Etäopetus toi kuitenkin mukanaan myös uusia välineitä ja työskentelytapoja, joista opetuksessa sekä koulujen ja kotien välisessä yhteydenpidossa saatiin myönteisiä kokemuksia. Samoin varhaiskasvatukseen poikkeusolot toivat myös myönteisiä asioita: teknologiaa hyödynnettiin monipuolisesti ja kun lapsimäärä oli tavallista pienempi, osallistujille voitiin tarjota normaalitilannetta paremmin yksilöllistä huomiota. Kyselyn mukaan kunnissa aiotaan yleisesti jatkaa digitaalisten työkalujen hyödyntämistä ja uusia käsihygieniaa parantavia käytäntöjä myös normaalioloissa.

Suurin osa (90 % vastaajakunnista) piti varautumissuunnitelman päivittämistä tarpeellisena. Kunnat kokevat kuitenkin tarvitsevansa tukea ja koulutusta varautumiseen - pandemian laajuus yllätti eikä kaikkiin skenaarioihin, kuten koulujen pitkäaikaiseen sulkemiseen, ollut osattu varautua.

Valtakunnallisten ohjeiden täsmällisyyteen ja selkeyteen pitää panostaa

Kuntien vastauksissa korostuu, että poikkeusoloihin liittyvien valtakunnallisten ohjeiden toivotaan olevan selkeitä ja oikein ajoitettuja. Kuntien vahva viesti on, että valtakunnalliset suositukset, ohjeet ja määräykset pitää esittää ja eritellä selkeästi, jotta tulkinnanvaraisuutta voidaan vähentää. Vastaajien mielestä päivitettyjä ohjeita oli hankala löytää, niiden vastuutaho oli epäselvä tai ohjeet olivat hajanaisia, vaikeasti sovellettavia tai saatiin liian hitaasti käyttöön.

Varhaiskasvatuksen ohjeistuksen koettiin parantuvan kevään mittaan - lähes kaksi kolmasosaa kunnista koki 14.5. julkaistut ohjeet riittäviksi kun sitä edeltävä ohjeistus oli noin puolen vastaajista mielestä riittävää. Perusopetuksen ohjeistuksen osalta taas tilanne heikkeni 14.5. alkaen, jolloin palattiin lähiopetukseen erityisjärjestelyin: lähes 60 % kunnista piti uusimpia ohjeita riittämättöminä.

"Poikkeusolot paljastivat, että viranomaisten yhteistyössä ja koordinaatiossa on laajavaikutteisessa kriisissä kehitettävää. Tilanteesta kuitenkin opittiin koko ajan, ja opitun perusteella ohjeistusta ja siitä tiedottamista tullaan varmasti kehittämään jatkoa ajatellen", toteaa opetus- ja kulttuuritoimen vastuualueen johtaja Sanna Puura Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Aluehallintoviraston ja opetus- ja kulttuuriministeriön kyselyyn vastasi varhaiskasvatuksen osalta 221 kuntaa (75 prosenttia kaikista Suomen kunnista) ja perusopetuksen osalta 204 kuntaa (69 prosenttia kunnista).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoa:


Aluehallintovirasto:


Opetustoimen ylitarkastaja Mari Kyllönen, p. 0295 018 664
Ylitarkastaja Anu Liljeström, p. 0295 016 224
Lakimies Thomas Sundell, p. 0295 018 620
etunimi.sukunimi@avi.fi


Opetus- ja kulttuuriministeriö:


Opetusneuvos Mika Puukko, mika.puukko@minedu.fi, p. 0295 330 032
Opetusneuvos Tarja Kahiluoto, tarja.kahiluoto@minedu.fi, p. 0295 330 386

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket



Aluehallintovirastojen toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa. Suurin osa tehtävistämme siirtyy uuteen valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon, joka aloittaa toimintansa 1.1.2026. Eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä elintarvikkeita koskevat tehtävämme siirtyvät Ruokavirastoon ja kilpailu- ja kuluttajahallinnon tehtävät Kilpailu- ja kuluttajavirastoon.

Myös uudessa virastossa toimimme yhdessä ihmisten ja alueiden parhaaksi.

Lisätietoa uudistuksesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket

Hallinto-oikeus: Työsuojeluviranomaisen puolalaiselle yritykselle määräämä laiminlyöntimaksu oli aiheellinen19.12.2025 15:52:23 EET | Tiedote

Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue määräsi elokuussa 2024 puolalaiselle yritykselle 5 500 euron laiminlyöntimaksun, koska yritys oli laiminlyönyt velvollisuutensa toimittaa työsuojeluviranomaiselle tietoja työntekijöiden lähettämisestä Suomeen. Yritys valitti laiminlyöntimaksusta hallinto-oikeuteen, joka katsoi, että työsuojeluviranomainen oli voinut pitää yrityksen laiminlyöntejä vakavina ja ratkaisi asian niin, että määrätty laiminlyöntimaksu jäi voimaan. Turun hallinto-oikeus antoi päätöksensä asiassa 19.12.2025.

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången19.12.2025 13:30:00 EET | Pressmeddelande

Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finlands regionala beredskapskommitté sammanträdde för sista gången den 18 december 2025. De nuvarande beredskapskommittéernas verksamhetsperiod upphör då regionförvaltningsverkens verksamhet upphör den 31 december 2025. Det nya riksomfattande Tillstånds- och tillsynsverket inleder verksamheten den 1 januari 2026. Till myndighetens uppgifter hör bland annat att organisera det regionala beredskapssamarbetet.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueellinen valmiustoimikunta kokoontui viimeisen kerran 18.12.2025. Nykyisten valmiustoimikuntien toimikausi päättyy aluehallintovirastojen toiminnan päättyessä 31.12.2025. Uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa 1.1.2026. Viraston tehtävänä on muun muassa varautumisen alueellisen yhteistyön järjestäminen.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye