Poikkeusolot kuormittivat kohtuuttomasti koulujen rehtoreita ja päiväkotien johtajia
16.6.2021 12:46:24 EEST | Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry | Tiedote
– On todella huolestuttavaa, että liki yhdeksän kymmenestä esihenkilöstä pitää korona-ajan työkuormaansa kohtuuttomana. Koulujen, päiväkotien ja oppilaitosten esihenkilöiden kokema poikkeuksellinen kuormitus on otettava huomioon, kun suunnitellaan paluuta opetuksen normaaliin arkeen, muistuttaa koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo OAJ:sta.
OAJ:n mielestä myös uusien kuntapäättäjien pitää havahtua tilanteeseen heti alkusyksystä.
– Mikä on koulutus- ja varhaiskasvatuspalvelujen tila ja vastuuhenkilöiden vointi poikkeusolojen jäljiltä? Rehtoreille ja johtajille on annettava rauha keskittyä perustehtävään eli pedagogiseen ja oman yksikön johtamiseen, vaikka tällä kertaa kehittämishankkeista tinkimällä. Kuuntelisin nyt rehtorien ja johtajien näkemyksiä tarkkaan, Salo huomauttaa.
Ennakkotiedoista löytyy Salon mukaan onneksi myös myönteisiä havaintoja. Esihenkilöistä yli 80 prosenttia on luottanut omaan osaamiseensa koronan aiheuttamien poikkeusjärjestelyjen aikana.
Tärkein tukitoimi on lisäopettajien palkkaaminen
Esihenkilöitä pyydettiin arvioimaan, mitkä olisivat tärkeimpiä tukitoimia korona-ajasta palautumiseksi. Selvästi tärkeimpinä tukitoimina vastaajat pitivät lisäopettajien palkkaamista entistä yksilöllisempään opetukseen sekä keskittymistä perustoimintaan esimerkiksi pitämällä taukoa kehittämishankkeista.
Lähes puolet vastaajista piti lisäopettajien saamista kaikkein tärkeimpänä asiana. Joka viides esihenkilö oli sitä mieltä, että tauko kehittämishankkeista olisi tärkein tuki akuuttiin tilanteeseen.
– Tukea opettajien palkkaamiseen on nyt mahdollista saada. Opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustusta on haettavissa elokuun alkuun saakka, ja sitä tulisi käyttää juuri opettajien palkkaamiseen, Salo toteaa.
OAJ kysyi opettajilta ja esihenkilöiltä korona-ajan kokemuksista ja sen seurauksista työhön ja oppimiseen nettikyselyssä 1.–13.6.2021. Siihen vastasi 1 872 opettajaa, joista esihenkilöitä oli 130. Kyselyn kaikki tulokset OAJ julkaisee elokuun alkupuolella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko SaloKoulutuspolitiikan päällikköOAJ
Puh:+358 41 524 2370jaakko.salo@oaj.fiTietoja julkaisijasta
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on maailman ainoa työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
Katarina Murto kesälomien siirron edistämisestä: ”Järjetöntä näpertelyä”22.5.2026 14:27:25 EEST | Tiedote
Opetusministeri lähetti tänään lausuntokierrokselle kesälomien siirtoa koskevan ehdotuksensa. OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto pitää käsittämättömänä, että nyt pohditaan opetusministerin johdolla kesäloman siirtoa sen sijaan, että keskitytään saamaan Suomen osaamis- ja koulutustaso nousuun.
OAJ: Määräaikaisuuksiin palautettava perusteltu syy20.5.2026 14:14:39 EEST | Tiedote
Eduskunta on juuri hyväksynyt työsopimuslain muutokset, jotka sallivat määräaikaisen työsuhteen ilman perustetta enintään vuodeksi. OAJ pitää uudistusta vahingollisena ja vaatii perustellun syyn palauttamista määräaikaisuuksiin.
Työministeri siirtää ammattikorkeakoulujen lakkoa kahdella viikolla20.5.2026 12:44:32 EEST | Tiedote
Työministeri on siirtänyt OAJ:n kaikkiin ammattikorkeakouluihin 28.5. antaman työnseisauksen ajankohtaa kahdella viikolla. Siirron myötä työnseisaus menettää merkityksensä, koska se oli rajattu koskemaan ainoastaan pääsykokeiden valvontatehtäviä.
OAJ:lta lakkovaroitus kaikkiin ammattikorkeakouluihin13.5.2026 17:03:11 EEST | Tiedote
OAJ antoi tänään lakkovaroituksen, joka koskee kaikkia ammattikorkeakouluja. Ellei sopua synny aiemmin, lakko toteutuu 28. toukokuuta. Työnseisaus koskee pääsykokeiden valvontaan liittyviä työtehtäviä.
OAJ godkände medlingsbudet men arbetsgivarparten förkastade förslaget13.5.2026 14:13:00 EEST | Pressmeddelande
OAJ:s styrelse godkände riksmedlarens medlingsbud för ett nytt kollektivavtal för yrkeshögskolorna. Också De högre tjänstemännen YTN gav sitt godkännande. Däremot förkastade arbetsgivarparten Bildningsbranschen förslaget. Strejkerna som OAJ har varslat om genomförs också nästa vecka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
