Poikkeustila näkyy tradenomeilla maltillisena palkkakehityksenä
- Viime vuoden aikana tradenomien työttömyys kasvoi liki 30 prosenttia, sanoo kehityspäällikkö Anna Sirviö-Hautala. - Yleisestikin luottamus oman työpaikan vakauteen on romahtanut tradenomien keskuudessa, vakaana oman työpaikkansa tilannetta piti ainoastaan noin 30 prosenttia ja luku on alhaisimmillaan sitten vuoden 2015, Sirviö-Hautala jatkaa.
Työmarkkinoiden epävarmuus heijastuu työuupumuksen ja stressin määrään kaikilla asematasoilla. Erityisesti esihenkilötyötä tekevät tradenomit arvioivat tuntevansa työstressiä enemmän verrattuna muihin ryhmiin.
- Asiantuntijat työskentelevät valtaosin etänä ja se tuo haasteita niin yhteisöllisyyteen kuin johtamiseenkin. Kun siihen lisätään kasvava kokemus työpaikan epävarmuudesta, on selvää, että esihenkilöt ovat kovilla, eritysasiantuntija Joonas Kopra muistuttaa. - Siksi jaksamisesta ja osaamisen kehittämisestä on pidettävä entistä enemmän huolta.
Tutkimustulokset näyttävät, että osaamisen kehittämisessä on otettu askelia eteenpäin tradenomikunnan työpaikoilla. Aiempiin vuosiin verrattuna työpaikoilla osaamisen kehittämisestä keskustellaan enemmän. Kahdessa vuodessa työnantajan aloitteesta tapahtuva keskustelu osaamisen kehittämisestä on kasvanut 14 prosentista lähes 20 prosenttiin.
- Edeltävinä vuosina osaamisen kehittämisen suunnasta ja sisällöstä on keskusteltu työpaikoilla pääasiallisesti silloin, jos asiantuntija on itse ollut aloitteellinen, Kopra kertoo. - Aihe on ollut paljon esillä julkisuudessa ja varmasti myös poikkeustila on vauhdittanut näiden tarpeiden kehittämistä työpaikoilla, arvoi Kopra.
Poikkeustilasta huolimatta tradenomien ansiotaso jatkoi kasvuaan, joskin varsin maltillisesti. Edelliseen vuoteen verrattuna keskipalkka nousi 0,6 prosenttia ollen 3916 euroa kuukaudessa. Myös tradenomeille kaikille maksettava yleiskorotus on merkittävin tekijä positiivisessa ansiokehityksessä.
Vaikka naisten ja miesten keskipalkan välillä on edelleen valitettavan suuri ero, viime vuonna naisten keskipalkka nousi noin 2,4 prosenttia miesten palkan laskiessa 1,6 prosenttia aiempaan vuoteen verrattuna.
- Osin eroa selittää sijoittuminen eri asematasoille ja toimialoille. Mutta tutkimuksemme mukaan miehet pyytävät ja saavat enemmän palkkaa sekä nousevat naisia nuorempina ja vähemmällä kokemuksella korkeammille asematasoille, joka voi osaltaan selittää nopeampaa palkkakehitystä, Sirviö-Hautala korostaa.
- Tasa-arvoista palkkakehitystä turvataan parhaiten suunnitelmallisella osaamisen kehittämisellä, palkka-avoimuuden edistämisellä sekä perhevapaita uudistamalla, jossa hoitovastuun tasapuolinen jakaminen mahdollisestaan molemmille vanhemmille, Kopra painottaa.
Tradenomien vuotuisen jäsentutkimuksen aineisto kerättiin lokakuussa 2020. Tutkimukseen voi tutustua tarkemmin osoitteessa tradenomi.fi/jasentutkimus.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Sirviö-HautalaKehityspäällikkö
Puh:050 466 7917anna.sirvio-hautala@tradenomi.fiJoonas KopraErityisasiantuntija
Puh:050 407 4876joonas.kopra@tradenomi.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta

Ratavartijankatu 2 (A-porras, 6.krs)
00520 HELSINKI
020 155 8800 (vaihde)http://www.tradenomi.fi
Olemme tulevaisuuteen katsova, maailman parhaan työelämän ja osaamisen puolesta vaikuttava yhteisö, jonka voima tulee tradenomien monipuolisesta osaamisesta. Olemme sitä, mitä jäsenemme erilaisissa uratilanteissa tarvitsevat: opintojen ja työelämän virkistäjä, mentori, manageri ja tarvittaessa puolustajakin.
Toimimme ja viestimme käytännönläheisesti, kunnianhimoisesti ja pilke silmäkulmassa. Niin kuin tradenomit yleensäkin. Muiden korkeakoulutettujen tavoin olemme järjestäytyneet Akavaan ja meitä on lähes 33 000 yhteisössämme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tradenomit
Osa-aikainen opintovapaa tukemaan osaamisen kehittämistä26.4.2025 11:55:00 EEST | Tiedote
Työikäisten osaamisen kehittämiseen tarvitaan lisää työkaluja muun muassa lakkautetun aikuiskoulutustuen tilalle. Monella asiantuntijalla olisi halua ja tarvetta kehittää omaa osaamistaan, mutta nykyisellään opintovapaa ei mahdollista opiskelua työn ohessa. Tradenomit esittää ratkaisuksi osa-aikaista opintovapaata sekä kouluttautumista henkilöstöeduksi.
Tradenomien palkat nousivat maltillisesti7.3.2025 11:29:21 EET | Tiedote
Työttömyyden kasvu heijastui tradenomien luottamukseen työelämää kohtaan, mutta ansiot kuitenkin nousivat hienoisesti. Vuotuisen jäsentutkimuksemme mukaan tradenomien keskipalkka nousi viime vuonna 1,5 prosenttia verrattuna aiempaan vuoteen. Keskipalkka on nyt 4412 euroa kuukaudessa. Maltillisesta ansiokehityksestä huolimatta tradenomien ostovoima pysyi ennallaan, kun edellisvuonna se laski rajun inflaation vuoksi.
Kunnat eivät kehity ilman osaavaa henkilöstöä18.2.2025 13:36:53 EET | Tiedote
Kunnat ja hyvinvointialueet tarvitsevat osaavaa henkilöstöä tuottaakseen laadukkaita palveluja kuntalaisille. Ne ovat myös kasvavia tradenomien ja muiden amk-tutkinnon suorittaneiden työllistäjiä. Valitettavan usein rekrytointitilanteissa vanhentuneet kelpoisuusvaatimukset rajoittavat osaavan väen hakeutumista avoinna oleviin tehtäviin. Kunnat ja hyvinvointialueet voivat varsin itsenäisesti päättää virkojen ja työsuhteiden kelpoisuusehdoista, poislukien lailla säädettävät tehtävät, kuten lääkärit ja opettajat.
Ammattikorkeakouluja pääomitettava25.11.2024 14:56:13 EET | Tiedote
Akava esitti tänään korkeakoulujen pääomittamista kahdella miljardilla eurolla osana kasvutoimia. Tradenomit tukee esitystä ja edellyttää, että pääomittamisen on tapahduttava tasavertaisesti korkeakoulusektorin sisällä. Pääomittaminen ei myöskään saa korvata korkeakoulujen perusrahoitusta.
YAMK-tutkinto koetaan laadukkaaksi, mutta tunnettuus vaatii yhä työtä8.11.2024 09:01:48 EET | Tiedote
Suurin osa Tradenomi YAMK-tutkinnon suorittaneista tai sitä opiskelevista uskoo tutkinnon edistävän oman osaamisen lisäksi myös työuralla etenemistä. Tutkinnon laatu koetaan hyväksi, mutta sen tunnettuus kaipaa edelleen parantamista. Tutkintonimikkeen vaihtamiseen muotoon Maisteri (AMK) suhtautuu myönteisesti valtaosa Tradenomien jäsenistöstä ja ennemmistö muusta väestöstä. Tiedot selviävät Tradenomien teettämästä kyselystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme