Poikkeusvuodesta halutaan kiittää kulttuurielämyksillä – Museokortin yritystilaukset vahvassa kasvussa
9.12.2020 15:19:59 EET | Museokortti | Tiedote

Poikkeuksellinen vuosi on vaatinut useiden alojen henkilöstöltä mukautumista muuttuneisiin etätyöolosuhteisiin. Moni työnantaja haluaa nyt palkita työyhteisönsä ja kiittää kuluneesta vuodesta Museokortti-lahjalla.
Museokortteja tilataan vuosittain yritysten henkilöstölahjoiksi monipuolisesti eri aloilta etenkin joulun alla. Tämän vuoden aikana yritystilausten määrä on kasvanut jopa 30 prosenttia.
– Kulttuurielämysten kaipuu on valtava, me kaikki kaipaamme sisältöä ja merkitystä. Etätyösuositukset ovat vieneet työyhteisöjä erilleen ja pakottaneet ihmiset koteihinsa. Ensi vuonna halutaan lähteä myös yhdessä kulttuurimatkalle museoihin, pohtii Museokortin kehitysjohtaja Seppo Honkanen.
Kulttuurin ja taiteen parissa vietetyn ajan merkitys on korostunut monelle etenkin tänä vuonna, kun kulttuurin kulutus on jäänyt poikkeusolosuhteiden vuoksi aiempaa vähäisemmäksi.
Työntekijät valitsevat myös itse Museokortin käyttäessään kulttuurietujaan. Pelkästään marraskuun aikana lähes 10 000 Museokorttia maksettiin kulttuurieduilla.
Museokortti-lahja henkilöstölle on lupaus tulevasta kulttuurivuodesta. Museoharrastus tuo paitsi mielenkiintoista sisältöä arkeen myös tukee työhyvinvointia. Tutkimusten mukaan kulttuuriharrastuksilla on lukuisia positiivisia vaikutuksia työhyvinvointiin. Aika kulttuurin parissa voi vähentää muun muassa työstressiä ja suojata uupumukselta.
Eniten Museokortti-tilauksia tehneet toimialat:
- Liitot ja ammattiyhdistykset
- Sosiaali- ja terveysala
- Opetus- ja koulutusala
- Media ja viestintä
- Arkkitehtuuri
- Teknologia-alan yritykset
- Kunta-ala ja valtio
- Ravitsemus- ja matkailuala
- Finanssiala
- Kaupan ala
Museokortti on verovapaa joululahja henkilöstölle eikä lahjakortti kulu ennen käyttöä
Museokortin voi antaa joululahjaksi henkilöstölle tai avainasiakkaille ilman veroseuraamuksia, koska kyseessä ei ole rahaan verrattava etu. Avainasiakkaille annettavien Museokortti-lahjojen arvosta puolet voi vähentää verotuksessa edustuskuluina.
Kortin vuoden voimassaoloaika alkaa ensimmäisestä museokäynnistä, joten lahjat eivät vanhene ennen käyttöä.
– Tänä vuonna joululahjan ajoissa saapumisen voi varmistaa valitsemalla digitoimituksen, jolloin lahjat toimitetaan suoraan lahjansaajien sähköposteihin, Museokortin myyntikoordinaattori Anna Pirvola kertoo.
Yritykset voivat myös painattaa kortteihin yhteisön sloganin tai muun viestin. Näin lahjansaaja kantaa korttia lompakossaan ja lahja muistuttaa antajastaan koko vuoden ajan.
Museokortti on pääsylippu 300 museoon ympäri Suomen. Nähtävää riittää niin taiteen, tieteen, historian, designin, luonnon, musiikin kuin vaikkapa urheilun ystäville, joten se sopii lahjaksi moneen makuun.
Joulutarjouksena kaikkiin Museokortteihin (69 €) lisäkuukausi kaupan päälle (12+1kk). Tarjous on voimassa Museokortti-museoissa ja Museokortin verkkokaupassa 31.12. asti. Yli 10 kpl:n tilaukset myös laskulla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Seppo Honkanen
Kehitysjohtaja
Puh. 040 833 9059
seppo.honkanen@museot.fi
Anna Pirvola
Myyntikoordinaattori
Puh. 0444 300 718
anna.pirvola@museot.fi
Marjo Vänttinen
Markkinointi- ja viestintäkoordinaattori
Puh. 044 430 07 12
marjo.vanttinen@museot.fi
Kuvat




Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museokortti
Katso alueesi vierailluimmat Museokortti-kohteet – joka toinen museokäynti maksetaan Museokortilla20.2.2026 15:31:30 EET | Tiedote
Puolet viime vuoden maksetuista museokäynneistä tehtiin Museokortilla. Vuonna 2025 maksettuja museokäyntejä oli yhteensä 4,8 miljoonaa, joista 2,45 miljoonaa tehtiin Museokortilla. Listasimme maakuntien suosituimmat Museokortti-kohteet, joissa vierailtiin eniten viime vuonna.
Näitä näyttelyitä odotetaan vuonna 2026 – katso 20 vinkkiä22.1.2026 09:31:46 EET | Tiedote
Kulttuurivuosi 2026 tarjoaa elämyksiä Tove Janssonin saaristoelämästä William Morrisin rakastettuihin kuoseihin ja Timo Sarpanevan lasiteoksiin sekä urheilun tähtihetkiin. Museokortti listasi 20 museovinkkiä ympäri Suomen.
Tässä ovat vuoden 2025 suosikkimuseot – suomalaiset vierailivat eniten näissä 50 museossa9.1.2026 17:15:58 EET | Tiedote
Museokortin 10-vuotisjuhlavuotena saavutettiin historiallisia lukemia. Kymmenen vuoden aikana Museokortilla on vierailtu yli 14,5 miljoonaa kertaa museoissa ja tuotettu suomalaisille museoille lähes 120 miljoonaa euroa. Listasimme 50 suosituinta kohdetta, joissa museokorttilaiset vierailivat eniten vuonna 2025.
Klimt, Muumit ja Kaurismäki – tässä syksyn 15 näyttelytärppiä eri puolilla Suomea3.10.2025 13:38:17 EEST | Tiedote
Museoissa ympäri maan on tänä syksynä runsaasti uutuusnäyttelyitä klassikoista nykytaiteeseen. Museokortin kooste esittelee 15 kiinnostavaa tärppiä yhdellä silmäyksellä.
Yleisö äänesti Ateneumin kaikkien aikojen suosikkimuseoksi – yli 17 000 yleisöääntä museoille22.5.2025 23:09:30 EEST | Tiedote
Ateneumin taidemuseo nousi kaikkien aikojen suosikkimuseoksi Museokortin 10-vuotisäänestyksessä. Suosikkimuseon lisäksi yleisö äänesti myös lasten suosikkikohdetta ja kaikkien aikojen museolöytöä. Kaiken kaikkiaan museoita äänestettiin yli 17 300 kertaa. Palkinnot jaettiin Museogaalassa 22. toukokuuta osana valtakunnallisia museopäiviä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
