Poikkipolkuja ekologiaan -näyttely johdattaa biotaiteen keinoin syvempiin kysymyksiin ekosysteemistä
31.7.2020 10:00:00 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote

Brandon Ballengée, Cecilia Jonsson, Julia Lohmann, Soichiro Mihara, Leena Saarinen, Antti Tenetz
Poikkipolkuja ekologiaan -näyttely esittelee teoksia, jotka yhdistävät taiteellisia havaintoja erilaisista ilmiöistä ja etsivät faktojen runoutta taiteen, tieteen ja muotoilun kautta. Teoksiensa kautta taiteilijat kommunikoivat näitä havaintoja ja faktoja eri tavoin ja tuovat esille näkymätöntä.
Teokset katsovat erilaisia luonnon ja ihmisyyden ilmiöitä käyttäen materiaalina ja lähtökohtana mm. merilevää, keinoälyä avaruudessa, lintujen ääniä, meriveden happamuustasoa, radioaktiivisuutta tai mutatoituneita sammakoita. Tutkimuskohteet johtavat syvempiin kysymyksiin kuin niiden estetisointi: mitä on yhteiselo erilaisissa ekosysteemeissä, millaisia tapoja ihmisellä on suhtautua ympäristöönsä, jonka osana hän on. Entä miten teosten kautta voi hahmottaa muuttuvaa maailmaa? Tieteen, taiteen, muotoilun ja teknologian avulla näitä kysymyksiä voidaan tuoda esille.
Brandon Ballengée tuo näkyväksi heikentyvää ympäristöä mutatoituneiden sammakoiden kautta, joita hän kerää kenttätutkimuksessaan. Cecilia Jonssonin teos taas havainnollistaa meren happamuutta jättiläismäisellä mittalaitteella. Julia Lohmann keskittyy työssään merilevään materiaalina ja mitä tämä materiaali kertoo merien tilasta sekä siitä, mitä voitaisiin tehdä merien happamoitumisen pysäyttämiseksi. Soichiro Miharan teoksessa puolestaan voi kuulla radioaktiivisen säteilyn, joka hänen kotimaassaan tuli varsin tärkeäksi Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen. Leena Saarinen pyrkii tuomaan lähemmäksi ihmisten ja lintujen kieltä luomalla linnunlaululle aakkoset. Antti Tenetzin työssä taas tutkitaan keinoälyn ja biologian mahdollisuuksia avaruuden näkökulmasta. Kaikki teokset, lukuun ottamatta Leena Saarisen teosta, ovat ensimmäistä kertaa esillä Suomessa.
Näyttely on toteutettu yhteistyössä Annantalon taidekeskuksen ja Biotaiteen seuran kanssa. Biotaiteen seura edistää taiteen ja tieteen välisiä taiteellisia projekteja tarkoituksenaan herättää biotieteisiin, bioteknologiaan ja bioetiikkaan liittyvää keskustelua. Seura toimii myös kansainvälisissä taiteilijoiden ja tutkijoiden verkostoissa sekä luo ja kehittää taiteilijoiden työskentelyedellytyksiä niin Suomessa kuin kansainvälisesti. Lasten omassa taidekeskuksessa avautuva näyttely avaa keskustelua tulevaisuudesta, ekosysteemeistä ja ihmisen osasta niissä.
Näyttelyn kuraattorit: Erich Berger, Mari Keski-Korsu ja Anna Puhakka
Lämpimästi tervetuloa Poikkipolkuja ekologiaan -näyttelyn avajaisiin Annantalon galleriaan keskiviikkona 19.8.2020 klo 17–19. Avajaisissa on paikalla myös osa näyttelyn taiteilijoista.
Poikkipolkuja ekologiaan
Annantalon galleria
20.8.2020 – 30.1.2021
Annantalo
Annankatu 30
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuottaja ja kuraattori
Anna Puhakka
040 334 5227, anna.puhakka@hel.fi
Helsingin kaupunki, kulttuuri ja vapaa-aika
Annantalon taidekeskus
Viestintäsuunnittelija
Terhi Honkio
040 169 9706, terhi.honkio@hel.fi
Helsingin kaupunki, kulttuuri- ja vapaa-aika
viestintä- ja markkinointipalvelut
Kuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
Annantalo on lasten, nuorten ja perheiden taidekeskus Helsingissä. Annantalossa annetaan taideopetusta, pidetään näyttelyitä ja järjestetään esityksiä, tapahtumia ja työpajoja. Annantalo on tapahtumapaikka myös lastenkulttuuria edistäville seminaareille ja koulutuksille.
Annantalo, Annankatu 30, 00100 Helsinki
Postiosoite: PL 10417, 00099 Helsingin kaupunki
www.annantalo.fi
Annantalo Facebookissa
Annantalo Instagramissa
Annantalo Twitterissä
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 16.6.202616.6.2026 18:48:21 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 16.6.2026 kokouksen päätöstiedote on julkaistu.
Helsingfors stad bjuder på massor av program under Pride-veckan16.6.2026 15:00:57 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors firar lika rättigheter oavsett sexuell läggning och könsidentitet med ett mångsidigt program i regnbågens alla färger under Helsingfors Pride-veckan den 22–28 juni. Kulturcentren, biblioteken, stadsmuseet, ungdoms- och idrottstjänsterna fixar festen med konserter, verkstäder, karaoke, glitterdekorationer och mycket mer. De flesta evenemang är gratis och också de som är avgiftsbelagda är förmånliga.
Helsingin kaupunki tuo Pride-viikolle runsaan ohjelman16.6.2026 14:58:50 EEST | Tiedote
Kaupunki juhlistaa yhdenvertaisuutta tarjoamalla Helsinki Pride -viikolla 22.–28.6. monipuolisen kattauksen sateenkaarevaa ohjelmaa. Kulttuurikeskuksissa, kirjastoissa, kaupunginmuseossa ja nuoriso- ja liikuntapalveluissa on luvassa muun muassa konsertteja, työpajoja, karaokea ja glitterkoristautumista. Suurin osa tapahtumista on maksuttomia, ja maksullinenkin ohjelma edullista.
Pukinmäen kirjasto ja nuorisotalo siirtyvät väistötiloihin16.6.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
Pukinmäen kirjasto ja nuorisotalo siirtyvät väistötiloihin S-market Pukinmäen rakennuksen neljänteen kerrokseen, Pukinmäen juna-aseman välittömään läheisyyteen. Tavoitteena on, että tilat valmistuvat vuoden 2026 aikana ja kirjasto ja nuorisotalo pääsevät uusiin tiloihin alkuvuoden ja kevään 2027 aikana. Väistötilat ovat tämänhetkisen arvion mukaan käytössä noin seitsemän vuoden ajan.
Bocksbacka bibliotek och ungdomsgård flyttar till nya tillfälliga lokaler16.6.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Bocksbacka bibliotek och ungdomsgård flyttar till nya tillfälliga lokaler på fjärde våningen i S-markets byggnad i Bocksbacka nära tågstationen. Lokalerna ska bli färdiga under 2026 och biblioteket och ungdomsgården planeras flytta in i de nya lokalerna i början av året och våren 2027. Man uppskattar att de tillfälliga utrymmena är i bruk i cirka sju år.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
