Poliisi ja Vapepa järjestävät lauantaina 6.5. etsintäharjoituksen Lapualla

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu järjestää lauantaina 6.5. poliisijohtoisen etsintäharjoituksen, jossa etsitään marraskuussa Lapualla kadonnutta nuorta miestä. Etsintäharjoitus alkaa lauantaina 6. toukokuuta kello 10 Lapuan hiihtomajalla osoitteessa Urheilumajantie 28, 62100 Lapua. Hiihtomajan paikoitus on rajallinen, joten etsintäharjoitukseen osallistuvia pyydetään suosimaan yhteiskyytejä saapuessaan.
Vapepa pikakouluttaa etsintöihin osallistuvat vapaaehtoiset, jotta etsijöillä on tarpeeksi tietoa ja taitoa turvalliseen etsintään ja että etsintä voidaan tehdä koordinoidusti.
Toivomme, että halukkaat Vapepaan kuulumattomat vapaaehtoiset etsijät ilmoittautuvat tämän linkin kautta mukaan. Ilmoittautumislinkin ovat luoneet kadonneen henkilön omaiset. Harjoitukseen osallistuu myös Punaisen Ristin henkisen tuen vapaaehtoisia, jotka ovat valmiudessa antamaan henkistä tukea osallistujille. Vapepan ensihuoltoryhmät huolehtivat etsijöiden muonituksesta. Vapepan hälytysryhmiin kuuluvat ovat saaneet OHTO-hälytyksen ja noudattavat saamiaan ohjeita.
– Omaiset ovat hyvin kiitollisia vapaaehtoisten suuresta työmäärästä ja siitä, että omaisia kuunnellaan ja he voivat osallistua etsintöihin, toteaa omaisten yhteyshenkilönä toimiva Vapepa-johtaja Marjo Nurmenniemi.
Vapepan toimintaan liittyviin median yhteydenottoihin vastaa Punaisen Ristin Länsi-Suomen piirin valmiuspäällikkö Aki Valonen p. 040 528 0902, aki.valonen@redcross.fi.
Lisätietoja vapaaehtoisille antaa Marjo Nurmenniemi sähköpostitse nurm.marjo@gmail.com.
Vapaaehtoinen pelastuspalvelu eli Vapepa on 52 jäsenjärjestön muodostama verkosto, jonka vapaaehtoiset hälytysryhmät tukevat viranomaisia paljon auttajia vaativissa tehtävissä. Vapepa kouluttaa vapaaehtoisia erilaisiin tehtäviin esimerkiksi etsintä- ja ensihuoltotehtäviin. Verkoston toimintaa koordinoi Suomen Punainen Risti. www.vapepa.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista humanitaarisista järjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.
Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.
Finlands Röda Kors är en av de största humanitära organisationerna i Finland. Röda Korset har i uppgift att hjälpa dem som mest är i behov av hjälp såväl i hemlandet som utomlands.
Röda Korset hjälper människor i samband med katastrofer och olyckor och ger utbildning i beredskap. Organisationen uppmuntrar människor att sköta sin hälsa och ta hand om varandra. Att försvara humanitet är en av Röda Korsets huvudmål.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR
Röda Korsets utmärkelse Humanitär handräckning till Mustafe Muuse8.5.2025 06:25:00 EEST | Pressmeddelande
Finlands Röda Kors beviljar utmärkelsen Humanitär handräckning till långdistanslöparen Mustafe Muuse. Muuse har berättat om rasism som han mött och talar starkt för humanitet.
Punaisen Ristin Inhimillinen kädenojennus -tunnustus Mustafe Muuselle8.5.2025 06:25:00 EEST | Tiedote
Suomen Punainen Risti antaa Inhimillinen kädenojennus -tunnustuksen kestävyysjuoksija Mustafe Muuselle. Muuse on kertonut kohtaamastaan rasismista ja puhuu vahvasti inhimillisyyden puolesta.
Marja Vest vald till Finlands Röda Kors kommunikationsdirektör9.4.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Filosofie och politices magister Marja Vest har valts till Finlands Röda Kors kommunikationsdirektör.
Marja Vest Suomen Punaisen Ristin viestintäjohtajaksi9.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Filosofian ja valtiotieteiden maisteri Marja Vest on valittu Suomen Punaisen Ristin viestintäjohtajaksi.
Jännitteiden kasvaessa on pidettävä kiinni sodan oikeussäännöistä – henkilömiinasopimuksesta irtautuminen vaarantaa siviilien suojelun4.4.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Punaisen Ristin kansainvälinen komitea ICRC, Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansallisten yhdistysten liitto IFRC ja seitsemän Euroopan maan Punaiset Ristit ovat julkaisseet julkilausuman liittyen valtioiden viimeaikaisiin ilmoituksiin irtautua henkilömiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta. Irtisanoutuminen keskeisestä humanitaarisen oikeuden sopimuksesta vaarantaa siviilien suojelun konflikteissa ja uhkaa sodan oikeussääntöjen päämäärien toteutumista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme