Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry

Poliittiset nuorisojärjestöt: Saamelaiskäräjälaki saatava maaliin tällä hallituskaudella

Jaa
Poliittiset nuorisojärjestöt vaativat yhdessä, että saamelaiskäräjälaki uudistetaan ihmisoikeuksia kunnioittavaksi vielä tällä hallituskaudella.

Saamelaiskäräjälain uudistusta on valmisteltu koko hallituskauden ajan. Viimeisin mietintö julkaistiin viime vuoden toukokuussa, jonka jälkeen lakiuudistus ei ole edennyt. Tällä hetkellä ei ole varmuutta, ehditäänkö lakiuudistusta saada vielä tälläkään hallituskaudella maaliin.

Nyt esitetty laki korjaisi aiemmassa laissa olleet puutteet, joista Suomi on saanut useita huomautuksia. Laki tulee uudistaa kunnioittamaan saamelaisten itsemäärittelyoikeutta ja varmistamaan heidän äänensä kuuluminen päätöksenteossa.

“Suomi on saanut lukuisia huomautuksia siitä, miten nykyinen saamelaiskäräjälaki rikkoo ihmisoikeuksia. Asia on korjattava välittömästi”, vaativat Vihreiden nuorten puheenjohtajat Peppi Seppälä ja Jami Haavisto.

“Nykytilanne rikkoo saamelaisten itsemääräämisoikeutta ja jatkaa siten Suomen kolonialistista politiikkaa alkuperäiskansaa kohtaan. On häpeällistä, että tarvittavaa uudistusta jarrutetaan vuosi toisensa jälkeen”, toteaa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Pinja Vuorinen

“On käsittämätöntä, että hallitus seisoo tumput suorina eikä kykene edistämään lakia, joka takaisi vihdoin saamen kansan itsemääräämisoikeuden. Keskustan on annettu torpata tai vähintäänkin vesittää tällä hallituskaudella jo liian monta hanketta. Tätä kumartelua ei pidä enää jatkaa antamalla periksi ‒ etenkään ihmisoikeuksien kustannuksella”, jatkaa Demarinuorten puheenjohtaja Pinja Perholehto.

“Den nuvarande sametingslagen är klart kränkande och föråldrad vilket bl.a. FN:s kommitté för mänskliga rättigheter också poängterat. Samernas självbestämmanderätt och autonomi måste förstärkas och den nuvarande lagstiftningen uppdateras så den respekterar urfolkets rättigheter. Lagen i fråga har varit i processen av en förändring i en allt för lång tid och nu måste man nå resultat”, säger Julia Ståhle, ordförande för Svensk Ungdom.

”Suomea on huomautettu YK:n taholta, sillä nykyisen saamelaiskäräjälain voidaan katsoa rikkovan  kansainvälisiä yleissopimuksia. Jos nykytilan ongelmallisuus ihmisoikeuksien kannalta nähdään jopa kansainvälisillä areenoilla, miten Suomen hallitus ei näe asiaa tärkeänä?”, kyseenalaistaa KD Nuorten puheenjohtaja Ami Rinta-Valkama.

“Saamelaiskäräjälain uudistus ei voi odottaa. Laki tulee uudistaa saamelaisten ihmisoikeuksia ja itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi vielä tämän hallituskauden aikana”, päättävät puheenjohtajat.



Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pinja Perholehto
Demarinuorten puheenjohtaja
040 059 6521
pinja.perholehto(at)demarinuoret.fi


Ami Rinta-Valkama
KD Nuorten puheenjohtaja
040 753 5076
ami.rinta-valkama@kdnuoret.fi


Pinja Vuorinen
Vasemmistonuorten puheenjohtaja
050 501 9721
pinja@vasemmistonuoret.fi


Julia Ståhle
Svensk Ungdomin puheenjohtaja
044 283 1617
julia.stahle@su.fi

Tietoja julkaisijasta

Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry
Mannerheimintie 15b A
00260 HELSINKI

https://www.vihreatnuoret.fi

Vihreät nuoret on valtakunnallinen vihreä nuoriso- ja opiskelijajärjestö, joka toimii kestävän, yhdenvertaisen ja oikeudenmukaisen maailman puolesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye