Polkumme yhdistyivät – olemme nyt Rinnekodit

Uusi ilme luotiin yhteistyössä henkilöstön kanssa
Diakonissalaitoksen sote-liiketoimintojen brändiuudistukseen on osallistunut oman henkilökunnan lisäksi joukko ammattilaisia. Uudistus lähti liikkeelle kattavasta brändiselvityksestä, jossa arvioitiin kaikkia kolmea pitkän historian ja hyvän maineen omaavia brändejä. Kumppanina brändiselvitystä oli tekemässä tunnettu brändien asiantuntija Jukka Hakala konsulttitoimisto Kotobasta.
-Uuden ilmeen luomisessa lähtökohta olivat omistajamme Diakonissalaitoksen kanssa jaettavat yhteiset arvot, historia ja toimiminen yhteiskunnallisen yrityksen periaatteiden mukaisesti, kiteyttää Rinnekodit-liiketoiminnan viestintä- ja markkinointijohtaja Taina Rönnqvist.
Henkilöstö osallistui ilmeen luomiseen mm. kertomalla mitä asioita uuden brändin ja sen visuaalisuuden tulee ilmentää, sekä osallistumalla brändilupauksen sanoittamiseen. Visuaalisen ilmeen takana on viestintätoimisto Drumin AD Ella Härkönen.
-Markkinointinimen ja uuden ilmeen käyttöönoton lisäksi brändiuudistus tarkoittaa paljon muutakin. Soteliiketoimintamme yhdistyivät jo viime keväänä yhteisen johdon alle ja nyt on käynnissä yhteisen yrityskulttuurin luominen ja toimintatapojen yhtenäistäminen, kertoo Rönnqvist.
Rinnekodit-nimi käyttöön vaiheittain
Rinnekodit-nimi tullaan ottamaan käyttöön vaiheittain ja poistuvien brändien nimi sekä logo näkyvät vielä jonkun aikaa eri yhteyksissä. Ensimmäisenä nimi ja uusi ilme näkyivät tammikuun puolella alkaneessa kesätyöntekijöiden rekrytointikampanjassa. Rinnekodit työllistää noin 400 kesätyöntekijää valtakunnallisesti. Myös Rinnekodit.fi-verkkosivusto, some-kanavat ja sähköpostiosoitteet uudistuvat lanseerauksessa.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Taina Rönnqvist
viestintä- ja markkinointijohtaja
044 762 1992
taina.ronnqvist@rinnekodit.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taina Rönnqvist
viestintäpäällikkö
taina.ronnqvist@rinnekoti.fi
044 762 1992
Taina RönnqvistRinnekodit
Puh:0447621992taina.ronnqvist@rinnekodit.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta

Alppikatu 2
00530 HELSINKI
09-77501 / vaihde, avoinna ma-pe 8.00-16.00https://www.rinnekodit.fi
Rinnekodit on kaupungistuvan Suomen erityispalvelujen tuottaja. Rinnekodit tarjoavat vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, riippuvuushäiriöisille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Rinnekodit on myös merkityksellinen työpaikka noin 2 600:lle sote-alan ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana. Rinnekodit on osa Diakonissalaitoksen yhteiskunnallista säätiökonsernia. Rinnekodit – Elämän poluilla. Lue lisää: www.rinnekodit.fi
Diakonissalaitos tekee työtä ihmisarvoisen elämän puolesta. 155-vuotias säätiö tarjoaa yhdessä sen Rinnekodit-palveluliiketoiminnan kanssa vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluja erityistä tukea tarvitseville ihmisille. Yhteiskunnallisena säätiökonsernina rakennamme oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa. Toiminnasta syntyvä tuotto käytetään tehtäväämme tukea kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevia. Kaikessa mitä teemme, keskiössä on aina ihminen. Lue lisää: www.hdl.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rinnekodit
Varaudu kesän alkoholiansoihin16.6.2025 07:59:58 EEST | Tiedote
Kesälomat lähestyvät ja lomasuunnitelmia tehdään kuumeisesti. Jos mielesi täyttää ajatus, että kohta pääsee juomaan ilman, että pitää huolehtia seuraavan aamun aikaisesta herätyksestä, on aika pysähtyä. Voisitko toimia tänä kesänä toisin? Päihdelääkäri kehottaa tekemään ennen loman alkua alkoholinkäytön riskikartoituksen.
Lähes sata ikäihmistä kokoontuu Rinnekotien kesäjuhlaan Oulussa23.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Hoivakodeissa eletään hyvää, aktiivista arkea – esimerkiksi juhlistetaan yhdessä kesää. Rinnekotien ikähoivan yhteistä kesäjuhlaa vietetään tiistaina 27. toukokuuta Johteenhovissa Oulussa. Tapahtuma kokoaa yhteen yli sata juhlijaa.
Rinnekodit avaa uutta ikääntyneille Nokian keskustaan12.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Nokian keskustaan Tanhuankadulle avattavan uuden ikääntyneiden hoivakodin rakennustyöt ovat käynnistyneet. Uusi palveluyksikkö tarjoaa viihtyisiä ja turvallisia koteja ikääntyneille, ja sen on määrä valmistua syksyllä 2026.
Rinnekodit Raitti tuo lisää päihdepalveluja Tampereen ydinkeskustaan14.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Avopäihdekuntoutusta tarjoava Rinnekodit Raitti käynnisti toimintansa Hämeenkadulla Tampereen rautatieaseman kupeessa huhtikuun alussa. Palvelu on suunnattu Pirkanmaan alueella asuville henkilöille, joilla on päihderiippuvuus.
Uusi Rinnekodit Merikajo tarjoaa koteja asunnottomille Oulussa7.4.2025 05:00:00 EEST | Tiedote
Rinnekotien tarjoamat Asunto ensin -palvelut laajenevat huhtikuun alussa, kun Rinnekodit Merikajo avaa ovensa Oulussa. Yksikkö tarjoaa alkuvaiheessa kodin 15 asunnottomalle, myöhemmin toiminta laajenee mahdollisesti myös tuettuun asumiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme