Polun rakentaminen Henrik Borgströmin puistoon alkaa puiden kaadolla
12.11.2019 13:10:25 EET | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Rakennettava polku on suunniteltu kulkemaan maastossa kallioita myötäillen niin, että se muuttaa maisemaa mahdollisimman vähän. Ajan mittaan polku tulee sulautumaan maastoon. Jyrkässä rinteessä kulkeva yhteys valaistaan ja jyrkimmässä kohti kulkemista helpottamaan rakennetaan portaikkoja ja kaiteet.
Rakennustyöt eivät vaadi louhintaa. Urakassa joudutaan tekemään jonkin verran kalliokiilausta, johon liittyvä poraus aiheuttaa meluhaittaa muutaman päivän ajan.
Uusi polku lyhentää Föglönkujan asukkaiden matkaa Laajasalon keskustan suuntaan satoja metrejä. Rakennustyön arvioidaan valmistuvan kesäkuuhun 2020 mennessä, sillä kaikkia työvaiheita ei voida tehdä talvikautena.
Hankkeesta järjestettiin viime keväänä asukkaille maastokävely, johon osallistui noin 20 henkilöä. Tilaisuudessa käveltiin koko reitti läpi ja polun linjaukseen tehtiin tarkennuksia asukaspalautteen perusteella.
Urakoitsijana toimii Peab Infra Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Peab Infra Oy
Vastaava työnjohtaja Matti Permi
puh. 040 746 4151
matti.permi@peab.fi
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Projektipäällikkö
Rauna Sarrivaara
puh. 09 310 26463
etunimi.sukunimi@hel.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Korsningen vid Tavastvägen mellan de fyra stadsdelarna planeras att byggas om20.3.2026 09:40:45 EET | Pressmeddelande
En ändring av detaljplanen inleds i anslutningsområdet Tavastvägen, Hermanstads strandväg och Gustav Vasas väg. Planen för Tavast tull gör det möjligt att bygga snabbspårvägen Vik–Malm och förbättrar gång- och cykelförhållandena. Samtidigt utreds möjligheten att ändra kvarteret i planeringsområdet till bostäder.
Hämeentien neljän kaupunginosan risteys suunnitellaan uusiksi20.3.2026 09:40:45 EET | Tiedote
Hämeentien, Hermannin rantatien ja Kustaa Vaasan tien liittymäalueella käynnistyy asemakaavan muutos. Hämeentullin suunnitelma mahdollistaa Viikin-Malmin raitiotien toteuttamisen ja parantaa pyöräilyn ja kävelyn olosuhteita. Samalla selvitetään suunnittelualueella sijaitsevan korttelin muuttamista asuinkäyttöön.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 19.3.202619.3.2026 18:14:02 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 19.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 16.4.2026.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 17.3.202617.3.2026 17:47:00 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 17.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Kyläsaaren lumenvastaanottopaikan häiriö ei aiheuta sortumavaaraa17.3.2026 14:09:19 EET | Tiedote
Kaupunki on selvittänyt Kyläsaaren lumenvastaanottopaikalla viime viikolla havaitun häiriön syytä. Sortumariskiä alueella ei enää ole.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
