POP Pankki -ryhmä on allekirjoittanut sopimuksen Suomen Vahinkovakuutus Oy:n osake-enemmistön myynnistä LähiTapiolalle

POP Pankki -ryhmän vuonna 2012 perustama Suomen Vahinkovakuutus Oy tunnetaan POP Vakuutus -brändistään. Henkilöasiakkaille ajoneuvo- ja vahinkovakuutustuotteita tarjoava POP Vakuutus on erottautunut toimialalla digitaalisella liiketoimintamallillaan. Kaupan toteutuessa Suomen Vahinkovakuutus Oy jatkaa toimintaansa omana itsenäisenä yhtiönä ja POP Vakuutus -brändillä.
”Suomen Vahinkovakuutus perustettiin täydentämään POP Pankki -ryhmän palvelutarjontaa vahinkovakuutustuotteilla. Uudenlaisella, digitaalisella liiketoimintamallilla ja POP Vakuutus -brändillä on ollut hyvä vastaanotto asiakkaiden keskuudessa. Yhtiön asiakasmäärät ovat olleet nopeassa kasvussa koko toimintahistorian ajan ja POP Vakuutuksella on vakuutusalan tutkitusti uskollisimmat ja hinta-laatusuhteeseen tyytyväisimmät asiakkaat. Yhtiö on nyt siirtymässä seuraavaan kasvuvaiheeseen, jonka toteuttamisen kannalta LähiTapiola on merkittävänä keskinäisenä alueellisena toimijana luonteva omistajakumppani POP Pankki -ryhmälle”, kommentoi POP Pankkikeskuksen toimitusjohtaja Jaakko Pulli.
Kaupalla tulee toteutuessaan olemaan merkittävä positiivinen vaikutus POP Pankki ryhmän tulokseen tilikaudella 2023.
”POP Pankki -ryhmä on kaupan myötä keskittymässä entistä vahvemmin pankkisegmentin kasvustrategiaansa.Yrityskauppa lisää mahdollisuuksiamme kehittää paikallisia yhteistyömuotoja LähiTapiolan kanssa, joilla voimme taata entistä laajemmat finanssialan palvelut asiakkaillemme. Jatkamme Suomen Vahinkovakuutuksessa osaomistajana 30 prosentin osuudella, sillä haluamme olla mukana vakuutustoimialan kehityksessä myös jatkossa”, Pulli toteaa.
"LähiTapiolan tavoitteena on tarjota asiakkailleen toimialan paras henkilökohtainen palvelu paikallisesti ja digitaalisesti. POP Vakuutuksella on merkittävä osaaminen digitaalisessa vakuutusmyynnissä, digimarkkinoinnissa sekä digitaalisten osto- ja asiointipolkujen rakentamisessa. Kaupan myötä voimme yhdistää tietotaitomme ja analytiikkaosaamisemme kehittääksemme digitaalista vahinkovakuutus-, henkivakuutus- ja varainhoitoliiketoimintaa. POP Vakuutus saa LähiTapiolasta vakavaraisen ja luotettavan omistajan. Yhdessä pystymme tarjoamaan POP Vakuutuksen asiakkaille entistä monipuolisempia tuotteita ja palveluita”, sanoo LähiTapiola-ryhmän pääjohtaja Juha Koponen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jaakko Pulli, POP Pankkikeskus via Maija Hyötyläinen, viestintäpäällikkö, POP Pankkikeskus osk, 050 572 9679, maija.hyotylainen@poppankki.fi
Pääjohtaja Juha Koponen via viestintäpäällikkö Katriina Puro, puh. 0400 791 537
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
POP Pankki -ryhmä on yli 800 asiantuntijaa työllistävä suomalainen pankkiryhmä, johon kuuluu 19 POP Pankkia, POP Pankkien keskusluottolaitos Bonum Pankki Oyj, POP Asuntoluottopankki Oyj ja POP Pankkikeskus osk. POP Pankki -ryhmän visiona on olla pankki, joka parhaiten yhdistää henkilökohtaisen ja digitaalisen palvelun, parhaan asiakastyytyväisyyden sekä nopean päätöksenteon. POP Pankilla on EPSI Ratingin Pankki ja rahoitus 2022 -tutkimuksen mukaan Suomen ja Pohjoismaiden tyytyväisimmät henkilö- ja yritysasiakkaat.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta POP Pankkikeskus osk
POP Pankki -ryhmä kiihdyttää kasvustrategiaansa – viranomaiset hyväksyivät Suomen Vahinkovakuutus Oy:n osake-enemmistön myymisen LähiTapiolalle25.5.2023 12:30:00 EEST | Tiedote
POP Pankki -ryhmän visioon sisältyy tavoite kasvaa kannattavasti markkinoita nopeammin. Ryhmässä on meneillään useita tavoitetta tukevia hankkeita. POP Pankki -ryhmän kokonaan omistaman Suomen Vahinkovakuutus Oy:n osake-enemmistön myyminen LähiTapiolalle ja samalla sovittu yhteistyö LähiTapiolan kanssa käynnistää ryhmässä laajan säästö - ja turvatuotteiden tuotevalikoiman uudistamisen.
Mobiiliostosten arvo on kasvussa, maaliskuu oli ennätysvilkas maksukuukausi19.4.2023 11:16:27 EEST | Tiedote
Apple Payllä ja Google Payllä maksettujen ostosten volyymi on tasaantunut, mutta ostosten kokonaisarvo on noussut. POP Pankin toukokuu 2022–maaliskuu 2023 välisen ajan kattavalla tarkastelujaksolla joulukuu ja maaliskuu olivat sekä Apple Payllä että Google Payllä maksavien keskuudessa ennätysvilkkaita kuukausia ostosten arvolla mitattuna.
POP Prime nousee 2,70 prosenttiin30.3.2023 11:20:00 EEST | Tiedote
POP Pankki –ryhmän POP Prime nousee. Huhtikuun 14. päivästä 2023 lähtien POP Prime on 2,70 prosenttia, kun se tällä hetkellä on 2,20 prosenttia. Korkopäätös perustuu yleiseen markkinakorkotasojen nousuun.
POP Pankki -ryhmän tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2022: POP Pankki -ryhmän perusliiketoiminnan kannattavuus nopeassa kasvussa15.2.2023 10:00:00 EET | Tiedote
POP Pankki -ryhmän tulos ennen veroja oli 26,4 (44,7) miljoonaa euroa ja tilikauden voitto 21,1 (37,1) miljoonaa euroa. Vaikka tulos heikkeni edellisvuodesta, luvut kertovat vahvasta kannattavuuden kasvusta, sillä vertailukauden tulos sisälsi merkittäviä kertaluonteisia tuloutuksia.
POP Prime nousee 2,2 prosenttiin25.1.2023 08:20:00 EET | Tiedote
POP Pankki –ryhmän POP Prime nousee. Helmikuun 8. päivästä 2023 lähtien POP Prime on 2,2 prosenttia, kun se tällä hetkellä on 1,5 prosenttia. Korkopäätös perustuu yleiseen markkinakorkotasojen nousuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme