POP Pankkikeskus osk

POP Pankkikeskus osk:lle on nimitetty uusi hallitus ja samalla POP Pankkikeskuksen toimitusjohtaja vaihtuu; Jaakko Pulli on nimitetty väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi

Jaa
POP Pankkikeskus osk:n hallintoneuvosto on nimittänyt POP Pankkikeskus osk:lle uuden hallituksen. Uuden hallituksen puheenjohtajana toimii Timo Kalliomäki (Suupohjan Osuuspankki) ja varapuheenjohtajana Ari Heikkilä (Konneveden Osuuspankki). Hallituksen muut jäsenet ovat Mika Mäenpää (Lavian Osuuspankki), Mikko Seppänen (Lammin Osuuspankki) sekä ulkopuoliset edustajat Ilkka Lähteenmäki, Marja Pajulahti ja Matti Vainionpää.

Hallintoneuvosto ja POP Pankkikeskus osk:n toimitusjohtaja Pekka Lemettinen ovat yhteisymmärryksessä sopineet, että Lemettinen luopuu tehtävästään. Vuonna 2016 POP Pankkikeskus osk:n toimitusjohtajaksi nimitetty Pekka Lemettinen on hallituksen käytettävissä 31.12.2021 asti hallituksen määrittelemiin projekteihin sujuvan siirtymän varmistamiseksi. Toimitusjohtajan sijainen Jaakko Pulli on nimitetty POP Pankkikeskus osk:n väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi. Hallintoneuvosto on käynnistänyt uuden toimitusjohtajan rekrytointiprosessin.

”Kiitämme Pekka Lemettistä vahvasta johtajuudesta POP Pankki -ryhmän kehittämisessä ja näkemyksellisyydestä niin digitaalisen kuin henkilökohtaisen palvelun yhdistävän strategiamme toteuttamisessa. Tämä on suoraan heijastunut POP Pankki -ryhmän kannattavuuden ja kilpailukyvyn positiiviseen kehitykseen. Odotamme hänen seuraajaltaan vahvaa johtamiskokemusta jatkaa paikallisen palvelu- ja valtakunnallisen kasvustrategiamme jalkauttamista”, toteaa POP Pankkikeskuksen hallintoneuvoston puheenjohtaja Hannu Saarimäki.

”Olen työskennellyt POP Pankki -ryhmässä kaksitoista vuotta, ensin Suomen Vahinkovakuutuksen toimitusjohtajana ja viimeiset viisi vuotta POP Pankkikeskuksen toimitusjohtajana. POP Pankki -ryhmä on historiansa parhaassa kunnossa, asiakastyytyväisyys alan korkein ja digitaalinen liiketoiminta hyvässä kasvussa. Nyt on aika henkilökohtaisesti uudistua ja suunnata uuteen. Olen valtavan ylpeä saavuttamistamme tuloksista ja kiitollinen upeasta matkasta kanssani POP Pankki -ryhmää rakentamassa olleille pankeille, POP Pankkikeskuksen työyhteisölle, asiakkaillemme sekä yhteistyökumppaneillemme”, sanoo Pekka Lemettinen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Hannu Saarimäki, POP Pankkikeskus osk:n hallintoneuvoston puheenjohtaja, 0400 246 064
Timo Kalliomäki, POP Pankkikeskus osk:n hallituksen puheenjohtaja, 040 523 2068
Maija Hyötyläinen, POP Pankkikeskus osk:n viestintäpäällikkö, 050 572 9679

Tietoja julkaisijasta

POP Pankkikeskus osk
POP Pankkikeskus osk
Hevosenkenkä 3
02600 Espoo

POP Pankki -ryhmä on yli 700 asiantuntijaa työllistävä suomalainen pankkiryhmä, johon kuuluu 18 POP Pankkia, POP Pankkien keskusluottolaitos Bonum Pankki Oyj, POP Asuntoluottopankki Oyj ja POP Pankkikeskus osk. POP Pankki -ryhmän visiona on olla pankki, joka parhaiten yhdistää henkilökohtaisen ja digitaalisen palvelun, parhaan asiakastyytyväisyyden sekä nopean päätöksenteon. POP Pankilla on riippumattoman EPSI Ratingin Pankki ja rahoitus -tutkimuksen mukaan 11. kertaa Suomen tyytyväisimmät henkilöasiakkaat sekä, osallistuttuaan vuodesta 2021 myös yritysasiakastutkimukseen, toista kertaa tyytyväisimmät yritysasiakkaat. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta POP Pankkikeskus osk

POP Pankki -ryhmän tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2023: POP Pankki -ryhmällä historiallinen vuosi, tulos räjähdysmäisessä kasvussa15.2.2024 10:00:00 EET | Tiedote

Pankkitoiminnan menestyksellinen vuosi ja vakuutusyhtiön osake-enemmistön myynti näkyvät POP Pankki -ryhmän tuloksessa. Ryhmän tulos ennen veroja oli 134,6 (29,1) miljoonaa euroa, josta jatkuvien toimintojen tulos oli 89,3 (26,2) miljoonaa euroa. POP Pankki -ryhmän jatkuvien toimintojen tuotot kasvoivat 58,5 prosenttia ja ydinvakavaraisuus (CET 1) vahvistui 20,3 prosenttiin.

Kasvava korjausvelka haastaa asuntomarkkinat ja asumisen laadun – omakoti- ja paritaloasujat käyttivät korjauksiin 4 miljardia euroa, taloyhtiöt 2,4 miljardia euroa8.1.2024 06:00:00 EET | Tiedote

Suomen hallitus huomioi syksyllä rakennusalan haastavan suhdannetilanteen. Rakennusalalle määriteltiin tukitoimia, joilla alan toimintaa voitaisiin vakauttaa laskevan tuotannon aikana. Määritellyt toimet eivät kuitenkaan sisältäneet korjausrakentamisen avustuksia. Korkojen nousu, heikentynyt ostovoima ja tiukentunut taloustilanne ovat saaneet kotitaloudet ja taloyhtiöt harkitsemaan korjaushankkeiden toteuttamisen aloittamisen viivästyttämistä. Tämä voi vain pahentaa tilannetta ja kasvattaa tulevia korjauskustannuksia. POP Pankki kehottaa erityisesti taloyhtiöitä pitämään kiinni korjaussuunnitelmista.

POP Pankin kansalaissuhdanne-ennuste: inflaatio hidastuu ensi vuonna väliaikaisesti12.12.2023 12:00:00 EET | Tiedote

Inflaatio hidastuu ensi vuonna 1,5 prosenttiin. Bensan hinta on alkuvuodesta tätä vuotta halvempaa, mutta nousee yli kahden euron loppuvuodesta. Sähkön hinta laskee tänä ja ensi vuonna. Tuulivoiman merkityksen kasvu lisää kuitenkin sähkön päiväkohtaisia hintavaihteluja. Palkansaajien, työeläkeläisten ja yrittäjien ostovoima kasvaa ensi vuonna, maatalouden yrittäjätulo sen sijaan laskee. Lomautusten määrän arvioidaan kasvavan ja työttömyysasteen nousevan 8,4 prosenttiin työllisyysasteen ollessa 72,4 prosenttia. Euribor on ensi vuonna keskimäärin 3,4 prosenttia. Suomen talous supistuu tänä vuonna 0,6 prosenttia ja ensi vuonna 0,1 prosenttia.

POP Pankki: mobiilimaksamisen suosio kasvaa edelleen10.11.2023 13:00:00 EET | Tiedote

Apple Payn käyttö on kaksin verroin yleisempää kuin Google Payn käyttö, vaikka esimerkiksi Suomen eri puhelinmyyntitilastojen mukaan iPhone- ja Android-puhelinten myynti jakautuu TOP 10 -listausten osalta tasaisesti. POP Pankin tilastokatsauksessa Apple Payn käyttö on kasvanut 68 prosenttia ja Google Payn käyttö lähes 90 prosenttia viime vuoteen nähden ostosten volyymilla mitattuna. Suomi seuraa pohjoismaista trendiä, sillä Netsin Pohjoismainen maksuraportti 2023 -yhteenvedon mukaan mobiilimaksaminen on Pohjoismaissa toiseksi suosituin maksutapa lähimaksamisen jälkeen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye