Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Poraustyö tuo öistä melua Herttoniemeen 16.5. alkavalla viikolla

Jaa
Sadevesiviemärin putkea porataan Itäväylän alla olevien maakerrosten läpi Työnjohtajankadun päästä kohti Länsi-Herttoniemeä. Työ aiheuttaa kovaa melua tiistain vastaisena yönä 16.–17.5. ja mahdollisesti myös seuraavina öinä.

Työ pyritään saamaan valmiiksi yhden yön aikana, mutta 17.–20.5. väliset yöt on jätetty vara-ajaksi työn loppuun saattamiselle. Melu kuuluu erityisesti Länsi-Herttoniemeen, mutta se voi kantautua naapurikaupunginosiin saakka. Työlle on jätetty useamman yön vara-aika, koska mahdollisten ongelmien ilmetessä työtä ei välttämättä päästäisi jatkamaan heti seuraavana yönä. 

Työ tehdään yöaikaan joukkoliikenteen sujuvuuden varmistamiseksi. Hulevesiputken poraaminen kivisen täyttömaan läpi on osoittautunut erittäin haastavaksi. Työ on kuitenkin loppusuoralla, sillä 78 metristä on jäljellä enää 14. Putki on jo alittanut metroraiteet, mutta painumien vaara ei ole vielä kokonaan ohi. Sen vuoksi työ on tehtävä yöllä metroliikenteen päättymisen jälkeen.  

Vappua edeltävällä viikolla poraamisesta syntynyt painuma katkaisi metroliikenteen tunneiksi. Aliurakoitsija havaitsi painuman ja oli välittömästi yhteydessä metrovalvomoon. Maakerrosten liikkeitä ja mahdollisia painumia seurataan edelleen säännöllisesti.  

Herttoniemen yritysalueella käynnissä laaja katu-uudistus 

Herttoniemen yritysalueella uudistetaan lähivuosina useita katuja. Katutyöt alkoivat lokakuussa 2020 ja niitä tehdään vaiheittain vähintään vuoteen 2026 asti.  

Uudistusten ansiosta 

  • alueen uudet asunnot saavat nykyaikaisen kunnallistekniikan, kuten viemärit, vesijohdot ja tietoliikennekaapelit 
  • kasvava asukasmäärä saa sujuvammat liikenneyhteydet   
  • kaduista tulee turvallisempia  
  • pyöräilystä tulee sujuvampaa.   

Tietoa katutöistä saa kaupungin verkkosivuilta hel.fi/herttoniemenkadut sekä hankkeen Facebook-sivulta: facebook.com/herttoniemenkadut.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Urakoitsija:
Harri Kankkunen
Vastaava työnjohtaja
Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitos Stara
puh. 09 310 32860
harri.kankkunen@hel.fi

Rakennuttaminen:
Tomi Laine
Projektipäällikkö
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 39762
tomi.m.laine@hel.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Proposal for an architectural programme for Helsinki published – next step is political decision-making19.4.2024 09:48:22 EEST | Tiedote

High-quality architecture and the planning of public urban spaces increase residents’ wellbeing and Helsinki’s appeal. The newly published proposal for the Helsinki architectural programme, titled Helsinki rakentaa hyvää elämää (Helsinki builds good life), is a discussion opener on the significance of architecture in Helsinki and a tool for developing architecture further. The proposal was launched at Central Library Oodi on Thursday 18 April. Next it will enter the political decision-making process.

Utkastet till Helsingfors arkitekturprogram offentliggjordes – framskrider näst till beslutsfattandet19.4.2024 09:45:27 EEST | Tiedote

Högklassig arkitektur och planering av det offentliga stadsrummet ökar stadsbornas välbefinnande och Helsingfors dragningskraft. Helsingfors nya utkast till arkitekturprogram, Helsinki rakentaa hyvää elämää, är en samtalsöppning om arkitekturens betydelse i Helsingfors och ett verktyg för vidareutveckling av arkitekturen. Utkastet offentliggjordes torsdagen den 18 april i Ode. Utkastet framskrider till det politiska beslutsfattandet nästa vecka.

Helsingin arkkitehtuuriohjelman luonnos julkistettiin – etenee seuraavaksi päätöksentekoon19.4.2024 09:43:11 EEST | Tiedote

Laadukas arkkitehtuuri ja julkisen kaupunkitilan suunnittelu lisäävät kaupunkilaisten hyvinvointia ja Helsingin vetovoimaa. Helsingin uusi arkkitehtuuriohjelmaluonnos, Helsinki rakentaa hyvää elämää, on keskustelunavaus arkkitehtuurin merkityksestä Helsingissä ja työkalu sen edelleen kehittämiseksi. Luonnos julkistettiin Oodissa torstaina 18. huhtikuuta. Luonnos etenee poliittiseen päätöksentekoon ensi viikolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye