PORI JAZZIN PÄÄKONSERTTIEN OHJELMA TÄYDENTYY 14 ARTISTILLA

Ensimmäistä kertaa Poriin saapuu torstain 13.7. pääkonsertissa esiintyvä Grammy-palkittu jazzlaulaja, yhdysvaltalainen neljän oktaavin äänialan omaava Kurt Elling. Hänet on valittu 13 kertaa kansainvälisen jazzlehti Down Beatin vuoden mieslaulajaksi. Kesällä Kirjurinluodossa kuullaan funkkaavaa Ellingiä, kun hänen SuperBlue-projektinsa esittää kitaristi Charlie Hunterin sävellyksiä, jossa on elementtejä myös hip hopista. Down Beatin viimeisimmässä kriitikkoäänestyksessä Kurt Elling valittiin jälleen kerran parhaaksi mieslaulajaksi.
Pori Jazzin bluestarjontaa täydentää niin ikään torstaina Kirjurinluodossa esiintyvä kitaristi ja laulaja Eric Gales. Yhdysvaltalainen Gales on tehnyt jo 18 studiolevyä, joista hänen viimeisin albuminsa Crown oli helmikuuussa Grammy-ehdokkaana. Eric Galesin musiikki pohjautuu lähinnä bluesiin ja rockiin. Hän on esiintynyt myös Experience Jimi Hendrix- tribuuttikonserteissa Yhdysvalloissa.
Torstaille on kiinnitetty myös eteläafrikkalainen jazzpianisti Ndudzo Makhathini, joka on saanut mm. All Africa Music Awardseissa parhaan jazzmuusikon palkinnon.
Perjantaina 14.7. esiintyvä James Brandon Lewis on newyorkilainen saksofonisti, jonka kokoonpano Unruly Manifesto esiintyy festivaalilla. Down Beatin viime vuoden kriitikkoäänestyksessä James Brandon Lewisin albumi Jesup Wagon valittiin vuoden levyksi.
Pori Jazzin perjantain pääkonsertin uusiin kiinnityksiin kuuluu rumpali Mark Guilianan yhtye. Hänet tunnetaan muun muassa yhteistyöstään jazzpianisti Brad Mehldaun kanssa. Guiliana teki yhteistyötä myös laulaja David Bowien kanssa ja osallistui Bowien viimeiseksi jääneen Blackstar-albumin äänityksiin.
Perjantaina Kirjurinluodossa esiintyy myös lontoolainen laulaja Cat Burns. Hän on ollut ehdolla kolme kertaa Brit Awarrd-ehdokkaana. Cat Burnsin tunnetuin kappale on ”Go”, josta hän on tehnyt duettoversion myös Sam Smithin kanssa. Viime kesänä Cat Burns avasi Ed Sheeranin konsertin Helsingin Olympiastadionilla.
Kotimaisen popin kiinnostavimpiin artisteihin lukeutuva Alma nähdään myös Kirjurinluodossa perjantaina samoin kuin amerikkalainen r&B-laulaja Yaya Bey.
Ensi kertaa Kirjurinluodossa esiintyy lauantain 15.7. konsertissa kuultava jazzpianisti Hiromi. Japanilainen Hiromi aloitti klassisen musiikin pianistina, mutta vaihtoi jazziin. Hiromin virtuoosimaisessa musiikissa jazz ja klassinen kohtaavat, mutta Hiromi´s sonicwonder -kokoonpanon ilmaisussa liikutaan myös progressiivisen rockin ja fuusion puolella.
Jazzsaksofonisti Melissa Aldana on ollut Grammy-ehdokkaana ja menestynyt jazzlehti Down Beatin kriitikkoäänestyksissä. Hän on voittanut myös arvostetun Thelonious Monk – palkinnon. Kesällä Porissa chileläissyntyinen Melisssa Aldana esiintyy lauantaina yhden maailman johtavan big bandin, UMO Helsinki Jazz Orchestran solistina. Samana päivänä myös lontoolainen saksofonisti Chelsea Carmichael tuo oman yhtyeensä Poriin.
Niin ikään lauantaina 15.7. esiintyvä yhdysvaltalainen Snarky Puppy -yhtye yhdistelee musiikissaan jazzia, rockia, funkia ja maailmanmusiikkia. Yhtye voitti helmikuussa Grammy-palkinnon sarjassa Best Contemporary Instrumental Abum. Viimeisessä Down Beat-lehden yleisöäänestyksessä se voitti myös yhtyesarjan yleisöäänestyksen.
Lauantaina Pori Jazzissa kuullaan myös kuubalaistaustaista Cimafunk-laulajaa, jonka musiikissa hip hop ja funk yhdistyvät afrokaribialaiseen ja kuubalaiseen musiikkiin. Cimafunkin viimeisin albumi Al Alimento sai tänä vuonna Grammy-ehdokkuuden sarjassa Best Latin Rock or Alternative Album. Cimafunk on tehnyt yhteistyötä muun muassa funklegenda George Clintonin kanssa.
Lauantain kuudes uusi kiinnitys on islantilainen laulaja-lauluntekijä Laufey, jonka jazz pop -musiikki on monipuolinen yhdistelmä eri genreistä. Hänen EP:nsä Typical of Me pääsi Rolling Stones -lehden vuoden parhaiden albumien listalle 2021.
Lisää artistijulkaisuja luvassa lähiviikkoina.
Lisätietoja: Kristian Vainio / 044 984 6860 / kristian.vainio@porijazz.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kristian VainioPori Jazz 66 ry, toiminnanjohtaja
kristian.vainio@porijazz.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Hallituskatu 9 A
28100 Pori
Pori Jazz -festivaalia on vuodesta 1966 lähtien järjestänyt Pori Jazz 66 ry, joka on yleishyödyllinen, voittoa tavoittelematon yhteisö. Yhdistyksen tavoitteena on tukea jazzmusiikin harrastuksen edistämistä ja leviämistä. Merkittävä osa festivaalin ohjelmasta on pääsymaksutonta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pori Jazz Festival Oy
JAZZIN KLASSIKKOELOKUVA JAZZ ON A SUMMER`S DAY ESITETÄÄN PORI JAZZISSA1.7.2025 11:48:33 EEST | Tiedote
Pori Jazz ja Sensommar Filmfest esittävät lauantaina 19.7. Kirjurinluodossa elokuvan, joka antoi impulssin koko Porin jazzfestivaalin syntyyn. Kun nuoret porilaiset ystävykset näkivät Jazz on a Summer’s Dayn kesällä 1961 paikallisessa elokuvateatterissa, syttyi kipinä, joka johti Pori Jazzin syntyyn. Nyt tuo elokuva palaa Poriin ja Kirjurinluotoon osana Pori Jazzin ohjelmaa lauantaina 19.7.
SOUL-LAULAJA MAXWELL KORVAA DAVE STEWARTIN PERUUNTUNEEN ESIINTYMISEN PORI JAZZISSA26.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Soulin ja nyky-R&B:n keskeinen laulaja Maxwell esiintyy Pori Jazzin pääkonsertissa lauantaina 19.7. Tämä on yhdysvaltalaistähden ensimmäinen konserttivierailu Suomeen. Maxwell korvaa festivaalin ohjelmassa Dave Stewartin yhtyeen esiintymisen, joka on peruuntunut Pori Jazzista riippumattomista syistä.
PIANISTI ALEXI TUOMARILA ON PORI JAZZIN VUODEN TAITEILIJA 202523.6.2025 10:00:04 EEST | Tiedote
Pori Jazzin Vuoden taiteilijaksi 2025 on valittu pianisti ja säveltäjä Alexi Tuomarila. Hän on myös väitöstutkija Taideyliopistossa, jossa hän tekee taiteellista tutkimusta kontrolloidusta vapaudesta jazzpianismissa.
PORI JAZZ KIDSIN OHJELMA JULKAISTU5.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Pori Jazz Kids järjestetään tänä kesänä jo 19. kerran! Koko perheen festivaali kutsuu tuttuun tapaan kaikenikäiset mukaan musiikillista iloa ja yhdessä tekemisen riemua pulppuavaan tapahtumaan. Kaikki konsertit, työpajat ja muu ohjelma ovat Pori Jazz Kidsissä pääsymaksuttomia ja esteettömiä.
PORI JAZZIN PÄÄSYMAKSUTON OHJELMA JULKAISTU3.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
58. kansainvälinen Pori Jazz -festivaali käynnistyy perjantaina 11.7. ja tuttuun tapaan luvassa on pääsymaksullisen ohjelman lisäksi monipuolinen pääsymaksuttomien jazzkonserttien tarjonta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme