Headai Oy

Porin prikaatin varusmiespalveluksessa opittuja taitoja todennetaan tekoälyn avulla

Jaa
Porin prikaati on ollut mukana alueensa oppilaitosten ja Headain yhteistyönä kehittämässä kokeilussa, jossa on tarkoitus saattaa varusmiespalveluksessa saadut opit hyödyksi myös koulu- ja työmaailmassa. Kesäkuussa kotiutuvien varusmiesjohtajien palveluksessa saadut opit muunnettiin kokeilussa tekoälyn avulla digitaalisiksi taitoprofiileiksi.
Pilotin konkreettisena tuloksena kotiutuva varusmies saa erillisen osaamisliitteen palvelustodistukseensa. Kuva: Porin prikaati
Pilotin konkreettisena tuloksena kotiutuva varusmies saa erillisen osaamisliitteen palvelustodistukseensa. Kuva: Porin prikaati

Kokeilu aloitettiin johtajakoulutuksessa kertyvistä osaamisista, jotka tulkittiin tekoälyn avulla vastaamaan korkeakoulujen opintoja. Tarkoitus on, että varusmiespalveluksen aikana saadut opit pystytään palveluksen jälkeen hyödyntämään jatko-opinnoissa ja siitä edelleen työelämässä.

– Olemme merkittävä kouluttaja yhteiskunnassa. On hienoa, että jatkossa varusmiespalveluksessa saatuja taitoja voidaan hyväksilukea opinnoissa. Johtajakoulutuksessa on havaittu paljon yhtäläisyyksiä esimerkiksi johtajuutta sisältävien opintoalojen, kuten liiketalouden, kanssa, kertoo Porin prikaatin koulutuspäällikkö everstiluutnantti Janne Varjonen.

Kokeilussa tehtiin verkkopalvelu, jossa varusmiehen palveluksen aikana suoritettujen kurssien osaamiset voidaan tunnistaa, sanoittaa siviilikielelle, ja visualisoida. Tämä tallentuu digitaaliseksi taitoprofiiliksi, jonka varusmies voi tulostaa palvelustodistuksen osaamisliitteeksi.

– Kokeilussa mallinnamme varusmieskoulutuksen osaamisia yksityiskohtaisesti ja laajasti. Tarkoituksena on auttaa oppilaitoksia hyväksilukemaan palveluksessa hankittu osaaminen tutkintoihin. Myös osaamisen sanoittaminen työnhakua varten on tärkeää yksilölle. Koulutuspolkujen yhteen sovittamisella on kansantaloudellista merkitystä, kertoo Headain perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Harri Ketamo.

– Opintojen sujuvoittamisen edistämiseksi on tärkeää tunnistaa varusmiespalveluksen aikana hankittu osaaminen ja lukea se soveltuvin osin hyväksi sisään tulevalle opiskelijalle, kiteyttää Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto.

Kokeilussa kognitiivinen teknologia mahdollistaa ensimmäistä kertaa varusmieskoulutuksessa saatavien monialaisten osaamisten vertailun reaaliajassa koulutuslaitosten opintotarjontaan tai tietyn työmarkkina-alueen osaamisen kysyntään.

– Haluamme tuoda tätäkin kautta lisää merkitystä varusmiespalveluksen suorittamiselle. Tällä kokeilulla varusmiehille jää käteen konkreettinen taitoprofiili palveluksen aikana saaduista opeista, Varjonen toteaa.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja kokeilusta:


Porin prikaatin Koulutussektorin johtaja, kapteeni Janne Kemppi,
p. 0299 800 (PV vaihde).


Lisätietoja teknologiasta:


Anu Passi-Rauste, Headai Oy, Liiketoiminnan kehitysjohtaja
anu.passi-rauste@headai.com, +358 40 5081 130

Kuvat

Pilotin konkreettisena tuloksena kotiutuva varusmies saa erillisen osaamisliitteen palvelustodistukseensa. Kuva: Porin prikaati
Pilotin konkreettisena tuloksena kotiutuva varusmies saa erillisen osaamisliitteen palvelustodistukseensa. Kuva: Porin prikaati
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye