FSP Finnish Steel Painting Oy

Porissa pintakäsitellään raskasta rautaa

Jaa

Teollisuuden perustaminen Porin alueelle viime vuosisadan alkupuolella loi perustan elinvoimaiselle ja modernille Satakunnan teollisuusvyöhykkeelle. Vyöhyke on Suomen taloudelle elintärkeä ja alueelle investoidaan jatkuvasti voimakkaasti. FSP Finnish Steel Paintingin Porin pintakäsittelylaitos on yksi vyöhykkeen 850:stä teollisuus- ja suunnittelualan yrityksistä. Myös FSP investoi kasvuun ja teknologiseen kehitykseen.

Märkämaalausta FSP Porin yksikössä. Kuva: Zeroten Oy
Märkämaalausta FSP Porin yksikössä. Kuva: Zeroten Oy

Satakunnan teollisuusvyöhykkeen katsotaan alkavan Porin satamasta ja jatkuvan 80 kilometrin päähän Huittisiin. Kilometrimäärä ei kuulosta ihmeelliseltä, mutta alueen tunnuslukuihin tutustuttaessa hieman lähemmin, ymmärtää kuinka dynaamisesta kokonaisuudesta teollisuusvyöhykkeessä on kyse.

Suhteellisen pieni vyöhykealue työllistää jopa 10,000 työntekijää ja on näin ollen Suomen johtava teollisuusklusteri. Välillisesti vyöhykkeen katsotaan työllistävän yli 40,000 henkilöä. Teollisuusvyöhykkeen 850 yritystä luovat vankan pohjan Suomen vientiteollisuudelle ja alue on kasvava investointien keskus. Satakunnan vienti on lähes seitsemän prosenttia koko maan viennistä. Tilastokeskuksen mukaan Satakunnan teollisuusvyöhykkeen investointien määrät kasvoivat viime vuosikymmenellä peräti 35%, lukeman ollessa koko maassa 25%.

Porin Karjarannan alueella toimii myös suomalaisen pintakäsittelijäjättiläisen FSP Finnish Steel Paintingin pintakäsittelylaitos. FSP ei ole poikkeus vyöhykkeen muista toimijoista ja kasvuhakuisessa yrityksessä investoidaan myös teknologiseen kehitykseen.

Yhdessä toimiminen on aina ollut vyöhykkeen tapa

Teollisuuden kasvaessa, tarjoaa Satakunnan teollisuusvyöhyke monipuolista osaamista sekä teknologiaa. Ja kysynnästä ei ole puutetta, päinvastoin. Suurinta kasvua on tällä hetkellä automaatio- ja robotiikka-alalla. Myös asiantuntijapalveluille ja -osaamiselle on kysyntää.

FSP vastaa kysyntään määrätietoisesti. Esimerkiksi Porin yksikkö on yksi harvoja pintakäsittelylaitoksia Suomessa, missä on mahdollista saada NORSOK-standardin mukaista pintakäsittelyä.

NORSOK-standardilla tarkoitetaan pintakäsittelystandardia, joka syntyi aikanaan norjalaisen työryhmän suunnittelun tuloksena. Öljy-yhtiöiden, suunnitteluyhtiöiden ja pinnoituksia valmistavien yrityksien eri edustajia kokoontuivat kehittämään yhteistä standardia. Standardin tarkoitus oli asettaa korkeat vaatimukset offshore-rakenteiden ja muiden vaativien rasitusolosuhteiden rakenteiden esikäsittelylle, maalausmenetelmille ja suojapinnoitteille.

Eikä ole sattumaa, että FPS tarjoaa NORSOK-standardin mukaista käsittelyä juuri Porin yksikössä. Pohjolan energisimpänä satamana ja logistiikan solmukohtana oleva Porin sataman Tahkoluoto ja Mäntyluoto ovat vain puolen tunnin ajomatkan päässä FSP:n Porin pintakäsittelylaitoksesta.

– Olemme lähellä kaikkia ja aikatauluttaminen meidän kanssa on helppoa, FSP:n toimitusjohtaja Jarno Huttunen toteaa.

Huttunen näkeekin, että Satakunnan teollisuusvyöhykkeellä ja myös muualla Länsi-Suomen alueella on kysyntää laadukkaalle sekä kustannustehokkaalle pintakäsittelyn ammattilaiselle. FSP:n yksikön keskeinen sijainti Porin Karjarannan teollisuusalueella on hyvä, sillä pelkästään Karjarannan alueella on runsaasti muun muassa konepaja- ja metalliteollisuutta.

Yhteisymmärryksessä toimiminen ei ole Satakunnan teollisuusvyöhykkeelle uutta. Alueen kehityksen kulkua on vauhdittanut eri toimijoiden yhteistyössä syntyneet synergiaedut. Ja näin on asianlaita aina ollutkin. Kun Outokummun metallitehdas rakennettiin alueelle 1940 ja syntyi tehtaan vanavedessä runsaasti muita yrityksiä tukemaan metallijätin toimintaa.

– Valmiissa teollisessa ympäristössä toimiminen ja kasvaminen on helpompaa. Uskomme alueen kaikkien toimijoiden hyötyvän tämän kaltaisista synergioiden hyödyntämisestä, Huttunen pohtii.

Asiantuntija- ja lisäarvopalveluita vyöhykkeen konepajoille sekä teräs- ja metallialanyrityksille

FSP:n Porin yksikkö on ollut toiminnassa jo vuodesta 1985. Yhteistyötä on tehty vuosien saatossa runsaasti teollisuusvyöhykkeen muiden toimijoiden kanssa. Pintakäsittelyä on suoritettu sujuvassa yhteistyössä niin puolustusvälinevalmistajien kuin rakennusliikkeiden kanssa, konepajayhtiöitä unohtamatta.

– Olemme investoineet Porin yksikköömme viime vuosina, ja uskomme että luotettavalle pintakäsittelijä kumppanille on edelleen tarvetta Länsi-Suomen alueella. Meillä on Porin yksikössä runsaasti kapasiteettia, tilat, teknologia ja osaava ammattitaitoinen henkilöstö.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jarno Huttunen
Toimitusjohtaja
jarno.huttunen@fspcorp.com
+358 50 400 2082

Sanna Parkkonen
Myynti- ja markkinointipäällikkö
sanna.parkkonen@fspcorp.com
+358 40 532 2157

Kuvat

Märkämaalausta FSP Porin yksikössä. Kuva: Zeroten Oy
Märkämaalausta FSP Porin yksikössä. Kuva: Zeroten Oy
Lataa
Maalaukseen valmistelua FSP:n Porin yksikössä. Kuva: Zeroten Oy
Maalaukseen valmistelua FSP:n Porin yksikössä. Kuva: Zeroten Oy
Lataa
Märkämaalausta FSP Porin yksikössä. Kuva: Zeroten Oy
Märkämaalausta FSP Porin yksikössä. Kuva: Zeroten Oy
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

FSP Finnish Steel Painting Oy
FSP Finnish Steel Painting Oy
Kalliosolantie 3
01740 VANTAA

+358 40 532 2157http://www.fspcorp.com

FSP Finnish Steel Painting Oy on yksi Euroopan johtavista teollisuuden pintakäsittelyalan yrityksistä. Yrityksen palveluksessa on yli 300 alan ammattilaista Pohjois-Euroopan alueella. Vuonna 2021 FSP liikevaihto on noin 26 M €.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta FSP Finnish Steel Painting Oy

FSP ja Aurajoki yhteistyösopimukseen Turussa20.9.2021 08:00:00 EEST | Tiedote

Aurajoki Oy ja FSP Finnish Steel Painting Oy ovat syyskuussa allekirjoitetulla sopimuksella sopineet Aurajoen Turun yksikön pulverimaalaamon ulkoistamisesta FSP:lle. Aurajoki vastaa edelleen yksikön elektrolyyttisen pinnoituksen palveluista. Ulkoistuksen myötä syntyvä kumppanuus kasvattaa FSP:n palveluntarjontaa Lounais-Suomen alueella. Sopimus tuo yrityksille kilpailuetua markkinoilla, ja samalla asiakkaat saavat laadukasta sekä kokonaisvaltaista pintakäsittelypalvelua keskitetysti.

Passiivinen palosuojaus on tulevaisuuden turvallisuutta15.9.2021 14:30:39 EEST | Uutinen

Passiiviset palosuojaratkaisut kasvattavat suosiotaan. Tiukentuvat rakennus- ja paloturvallisuusmääräykset luovat paineita pinnoitevalmistajille kehittää parempia ja samalla kustannustehokkaita palosuojaratkaisuja. Passiivisella palonsuojauksella ennalta ehkäistään mahdollisen tulipalon leviämistä pintakäsittelyn keinoin. FSP Finnish Steel Painting tarjoaa muun muassa Porvoon yksikössä nykyaikaista palosuojausteknologiaa.

Varovaista optimismia Raahen seudulla1.9.2021 11:10:21 EEST | Uutinen

Pohjois-Pohjanmaa koki, muun maailman mukana, keväällä 2020 puhjenneen koronakriisin vaikutukset. Suuremmilta konkursseilta onneksi säästyttiin, ja alkushokin jälkeen toipuminen on sujunut hyvin. Myös FSP Finnish Steel Paintingin tilauskanta on vaihdellut pandemian aikana. Nyt tilanne näyttää taas valoisalta. Elinkeinoelämän keskusliiton viimeisin luottamusindikaattori paljastaa, että teollisuusyritysten luottamus on nousussa. Luottamuksen lisäksi tilauskannat ovat nousseet. Tämä on huomattu myös FSP:n Raahen yksikössä. FSP tarjoaa edelleen kapasiteettiaan kaikille alueen toimijoille.

FSP investoi ja tuplasi Hämeenlinnan tuotantokapasiteetin -maalaamo päivitettiin moderniksi pintakäsittelylaitokseksi19.2.2021 11:05:07 EET | Tiedote

FPS Finnish Steel Painting Oy modernisoi Hämeenlinnassa toimivan pintakäsittelylaitoksensa. Investointi piti sisällään kaivatun toisen maalauskammion ja singon suodatinyksikön päivityksen. Hämeenlinnan uudistukset olivat osa FSP:n laajempaa investointisuunnitelmaa. Tulevaisuudessa Hämeenlinnan pintakäsittelyprosesseissa tullaan hyödyntämään FSP:n patentoimaa logiikkaohjattua tietojärjestelmää.

FSP avasi uuden IoT-ratkaisuja hyödyntävän maalaamon Raisioon - maalaamo on Suomen nykyaikaisin22.9.2020 14:14:58 EEST | Tiedote

FSP Finnish Steel Painting Oy avasi uuden teollisen pintakäsittelylaitoksen Raisioon. Maalaamoinvestointi on Suomen mittaluokassa merkittävä. Uudenkarhea laitos erottuu perinteisistä maalaamoista siinä, että sen toiminnoissa hyödynnetään monipuolisesti IoT-ratkaisuja. Automaatiolla saadaan prosessit sujuviksi ja myös reaaliaikaista dataa, josta on hyötyä laadunvarmistuksessa ja kehitystyössä. Raision laitos on yhteisinvestointi Hiabin kanssa, ja sen tilauskanta on vankka.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme