Pormestari Jan Vapaavuoren talousarvioraami vuodelle 2020 hyväksyttiin kaupunginhallituksessa
6.5.2019 17:58:58 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Kunnallisverotulojen ennakoidaan kasvavan noin 3,4 prosenttia vuoden 2019 ennustetusta tasosta ja vastaavasti yhteisöveron ennustetaan toteutuvan vuoden 2019 tasolla. Kiinteistöverotulon ennakoidaan kasvavan 1,8 prosenttia.
Investoinnit eivät kasvata asukkaiden lainakantaa
Investointien kokonaistaso mitoitetaan strategian taloustavoitteen mukaisesti siten, ettei lainakanta asukasta kohti kasva. Investointiraamissa kaupungin 10-vuotisen investointiohjelman vuotuinen kokonaisinvestointitaso on keskimäärin noin 758 miljoonaa euroa sisältäen liikenneliikelaitoksen sekä muiden liikelaitosten investoinnit. Vuoden 2020 investointiraamissa kokonaisinvestointitaso on 988 miljoonaa euroa. Investointitaso on näin ollen melko korkea verrattuna vuosien 2017 ja 2018 toteutuneeseen investointitasoon nähden.
Kaupunkiyhteinen raamibudjetointi vahvistuu
Helsingissä taloussuunnittelu yhtenäistyy entisestään, sillä raamiesitys tulee olemaan kaupunkitasoinen toimialakohtaisten raamien sijaan.
Vaikka lauta- ja johtokunnille ei osoiteta toimialakohtaista raamia, tehdään talousarvioehdotusten yhteensovitus syksyllä budjetin laadinnan yhteydessä kaupunkitasoisen kokonaisraamin puitteissa. Muutos tuo toimialalautakunnille toisaalta enemmän vapautta taloutensa suunnitteluun, mutta vastaavasti myös lisää vastuuta kaupunkistrategian mukaisesta kaupunkiyhteisestä vastuullisesta taloudenpidosta.
Talousarvioon myös ympäristövaikutusten näkökulma
Toimintasuunnitelmakaudelle tulee esittää ympäristöä koskevia sitovia tai toiminnallisia tavoitteita, joissa täytyy ottaa huomioon kaupunkistrategian ympäristötavoitteet sekä kaupungin ympäristöpolitiikan tavoitteet.
Myös ympäristönsuojelun alueohjelmat, kuten Hiilineutraali Helsinki 2035 -toimenpideohjelma, ilmansuojelusuunnitelma, meluntorjunnan toimintasuunnitelma ja kuntien energiatehokkuussopimus KETS on otettava huomioon toimintaa suunniteltaessa. Toimialojen, liikelaitosten ja tytäryhteisöjen tulee sisällyttää päästöjenvähennystavoitteet myös omaan toiminnan ohjausjärjestelmään. Tavoitteena on hiilineutraalisuus viimeistään vuonna 2035.
Toimialojen tulee talousarvioehdotusta laatiessa tunnistaa ja huomioida talousarvion vaikutukset myös lapsiin. Lisäksi talousarvion vaikutusarviointia tulee tehdä esimerkiksi sukupuolivaikutusten, terveys- ja hyvinvointivaikutusten, sosiaalisten vaikutusten, yritysvaikutusten ja ympäristövaikutusten näkökulmasta.
Pormestarin talousarvioehdotus vuodelle 2020 ja taloussuunnitelma vuosille 2020-2022 julkaistaan lokakuussa 2019.
Vuoden 2020 talousarvioehdotuksen raami sekä talousarvio- ja taloussuunnitelmaehdotuksen 2020-2022 laatimisohjeet
Kaupungille haettiin viime vuonna henkilöstöä yli 10 600 tehtävään
Kaupunginhallitus käsitteli myös vuoden 2018 henkilöstöraportin. Edellisvuoden johtamisjärjestelmäuudistuksen jälkeen vuosi 2018 oli vakiintumisen aikaa. Henkilöstömäärä kasvoi 1,5 prosenttia, ollen vuoden vaihteessa 37 656. Suurin työllistäjä on sosiaali- ja terveyspalvelut.
Vuoden aikana kaupungilla oli auki 10 682 työpaikkaa. Kilpailu osaavasta henkilöstöstä kiihtyy, ja kaupungille valmisteltiinkin viime vuonna palkkakehitysohjelmaa, joka pyrkii varmistamaan palkkakilpailukykyä ja osaavan työvoiman saatavuutta.
Helsingin kaupungin henkilöstöraportti 2018
Lisäksi kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan valtuutettujen aloitteita, jotka siirtyvät edelleen kaupunginvaltuuston päätettäviksi.
Kaupunginhallituksen 6.5.2019 kokouksen kaikki päätökset on luettavissa päätöstiedotteesta.
Johanna Snellman
Tiedottaja
Kaupunginkanslia
040 843 0915
johanna.snellman@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Aleksanterin teatterin asemakaavan muutos etenee valtuustoon8.6.2026 18:35:07 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi 8. kesäkuuta omalta osaltaan Aleksanterin teatterin asemakaavan muutoksen ja Pukinmäenkaaren peruskoulun perusparannuksen hankesuunnitelman.
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto käsitteli tontti- ja aluevarauksia1.6.2026 18:33:01 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui maanantai-iltana vuoden 2026 neljänteen kokoukseensa. Kokouksessa elinkeinojaosto käsitteli tontti- ja aluevarauksia.
Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon mahdollistava kaavaratkaisu etenee valtuustoon1.6.2026 18:32:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti 1. kesäkuuta kokouksessaan esittää kaupunginvaltuustolle kahden Eteläsataman rakentamisen mahdollistavan kaavamuutoksen hyväksymistä. Arkkitehtuuri- ja designmuseon sekä Makasiinirannan ja Olympiarannan kaavaratkaisut vapauttavat uutta ranta-aluetta kaupunkilaisten käyttöön.
Helsingin keskustan kävijämäärät kasvaneet – myös liiketilojen täyttöaste on noussut28.5.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Liiketilojen täyttöaste Helsingin keskustassa on noussut selkeästi vuoden 2023 jälkeen, ja on nyt yli 92 prosenttia. Erityisesti palveluiden, kuten ravintoloiden, määrä on kasvanut. Samaan aikaan myös keskustan kävijämäärät, kuten jalankulkijoiden määrä ja hotelliyöpymiset, ovat vahvassa kasvussa.
Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen ovat linjanneet yhteiset periaatteet droonihälytystilanteisiin28.5.2026 12:59:14 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun kaupungit ovat linjanneet palvelujensa järjestämisestä mahdollisten droonihälytysten aikana. Yhtenäisten toimintamallien avulla pääkaupunkiseudun palvelut ja väestö pystytään turvaamaan yli alueen kuntarajojen. Ohjeistuksen avulla varaudutaan tilanteisiin, joissa häiriö kestää muutaman tunnin ajan. Jos tilanne pitkittyy, kaupungit antavat lisäohjeita palveluiden toiminnasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
