Pormestari Vartiainen asetti työryhmän ratkomaan varhaiskasvatuksen henkilöstön saatavuutta
15.2.2022 12:00:00 EET | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Tiedote
Kasvun paikka -kaupunkistrategiassa on linjattu, että Helsinki laatii toimenpiteet henkilöstön saatavuuden parantamiseksi ja alkaa toteuttaa niitä tämän valtuustokauden aikana. Näillä toimenpiteillä varmistetaan, että pätevän henkilöstön osuus nousee varhaiskasvatuksessa ja työoloja ja sijaisjärjestelyjä parannetaan.
”Varhaiskasvatuksen tilanne vaatii akuutisti huomiotamme. Henkilöstön saatavuuden ongelmat tulevat olemaan vahvasti läsnä tällä valtuustokaudella sekä koko vuosikymmenellä. Ilman konkreettisia, kestäviä toimenpiteitä ja vahvaa edunvalvontaa sekä yhteistyötä valtion kanssa emme kykene kääntämään suuntaa henkilöstöpulassa”, pormestari Vartiainen sanoo.
Koordinaatioryhmän tehtävänä on etsiä ratkaisuja ja muodostaa linjauksia, joilla vaikutetaan henkilöstötilanteeseen sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä, laatia edunvalvonnan vaikuttamissuunnitelma ja sopia sen toteuttamiseen liittyvistä vastuista sekä viestiä säännöllisesti varhaiskasvatuksen tilasta ja toimenpiteistä eri ryhmille.
Lisäksi ryhmän tehtävänä on arvioida realistisesti kaupungin toimenpiteillä luotavan ratkaisun mittakaavaa ja muodostettava käsitys valtakunnallisten reformien tarpeesta. Kaikille toimenpiteille tulee laatia kustannusarvio ja aikataulu.
Pormestari on kehottanut toimialoja, virastoja ja liikelaitoksia antamaan koordinaatioryhmälle sen tarvitseman tuen ja noudattamaan sen antamaa ohjeistusta niin, että välittömät korjaavat toimenpiteet saadaan toteutettua ilman viivytyksiä. Koordinaatioryhmä raportoi pormestarille vähintään neljästi vuodessa sekä aina tarvittaessa.
”Laadukas varhaiskasvatus on jokaisen lapsen oikeus. Samalla jokaisella työntekijällä tulee olla oikeus kokea hyvinvointia työssään. Näiden oikeuksien toteutuminen tarvitsee pitkäjänteisiä ja tehokkaita toimenpiteitä. Olen antanut koordinaatioryhmälle selkeän toimeksiannon ja tavoitteet. Ryhmään on koottu monipuolisesti kaupungin asiantuntijoita, joiden odotan vievän asioita ripeästi eteenpäin ja myös viestivän toimenpiteistä aktiivisesti kaikille kaupunkilaisille”, Vartiainen jatkaa.
Ryhmän asettamisessa on painotettu, että sen tulee työssään hyödyntää yliopisto- ja tutkimusyhteistyötä sekä varhaiskasvatuksen työntekijöiden asiantuntemusta ja näkemyksiä.
Ryhmään on nimetty seuraavat henkilöt:
• Nasima Razmyar, apulaispormestari, puheenjohtaja
• Satu Järvenkallas, toimialajohtaja, kasvatuksen- ja koulutuksen toimiala, varapuheenjohtaja
• Tiina Harju-Kukkula, henkilöstöpäällikkö, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
• Niclas Grönholm, ruotsinkielisen palvelukokonaisuuden johtaja, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
• Maria Sarkkinen, ammatillisen koulutuksen päällikkö, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
• Tarja Näkki, yksikön päällikkö, kaupunginkanslia
• Nina Dale, viestintäasiantuntija, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala
• Pi Krogell-Magni, viestintäpäällikkö, kaupunginkanslia
• Anja Vallittu, kaupunginsihteeri, kaupunginkanslia
• Ilkka Haahtela, maahanmuutto- ja työllisyysasioiden johtaja, kaupunginkanslia
• Mauno Rönkkö, erityissuunnittelija, kaupunginkanslia
• Sanni Pietilä, edunvalvonta-asiantuntija, kaupunginkanslia
Ryhmän asettamisella ei muuteta olemassa olevia toimivaltasuhteita.
Yhteyshenkilöt
Pormestari Juhana Vartiainen / erityisavustaja Teresa Salminen, puh. +358 40 8656961, s-posti: teresa.salminen@hel.fi
Edunvalvonta-asiantuntija Sanni Pietilä, Helsingin kaupunginkanslia, strategiaosasto, puh. +358 40 355 3044, s-posti: sanni.pietila@hel.fi
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Puotilanrantaan uusi merellinen rantakaupunginosa – kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan muutoksen25.2.2026 22:44:10 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 25. helmikuuta Puotilanrannan asemakaavan muutoksen, joka mahdollistaa uuden merellisen asuinalueen rakentumisen Puotilan venesataman alueelle. Valtuusto hyväksyi kaavamuutoksia myös Itäkeskukseen, Malmille ja Laajasaloon.
Helsinkiläiset äänestävät OmaStadin ehdotuksista maaliskuussa24.2.2026 08:27:37 EET | Tiedote
Kaupunkilaiset äänestävät OmaStadissa siitä, miten 10 miljoonaa euroa käytetään Helsingin kehittämiseen. Äänestys järjestetään aikavälillä 11.3.–29.3.2026 verkossa. Kaupunki aloittaa eniten ääniä saaneiden ehdotusten toteuttamisen ensi syksynä.
Elinkeinojaosto jatkoi toimitilahankkeiden tonttivarauksia23.2.2026 19:52:38 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto kokoontui maanantaina 23. helmikuuta vuoden 2026 toiseen kokoukseensa. Kokouksessa elinkeinojaosto käsitteli tonttivarauksia.
Kaupunginhallitukselta kielteinen lausunto hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta23.2.2026 17:28:53 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus antoi kokouksessaan 23. helmikuuta lausunnon hyvinvointialueiden rahoituksesta annetun lain muuttamisesta.
Pia Ojavuo on valittu Helsingin uudeksi rahoitusjohtajaksi10.2.2026 14:13:53 EET | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus on valinnut Pia Ojavuon Helsingin kaupungin rahoitusjohtajan virkaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
