Positiivisen psykologian käsikirja suuntaa huomion hyvään elämään, elämän mielekkyyteen ja onnellisuuteen!

Onnellisuusprofessorinakin tunnettu Markku Ojanen esittelee uudessa Positiivisen psykologian käsikirja -teoksessaan laajasti positiivisen psykologian tutkimusta ja sovelluksia. Uusimpien tutkimustietojen lisäksi kirjassa on mukana myös kirjoittajan omakohtaista pohdiskelua hyvästä elämästä, elämän mielekkyydestä ja onnellisuudesta.
Koska positiivisia ilmiöitä on tutkittu paljon vähemmän kuin kielteisiä asioita, niihin kohdistuva tutkimus on herättänyt suurta kiinnostusta. Suuri osa positiivisen psykologian tutkimuksesta on kohdistunut hyveisiin, kuten kiitollisuuteen, anteeksiantoon, auttamiseen ja nöyryyteen, jotka ovat yhteisen hyvinvointimme perusta.
Yhteistä kaikille kulttuureille on se, että viisaat ovat antaneet hyvän elämän ohjeita. Positiivisessa psykologiassa arvioidaan, miten toimivia nämä ohjeet ovat.
Positiivisen psykologian piirissä kehitetään jatkuvasti uusia menetelmiä, joilla voidaan parantaa hyvinvointia. Viime vuosina tutkimuksen kohteina ovat olleet myös erilaiset kulttuurit, organisaatiot ja ympäristöt.
Markku Ojanen on psykologian emeritusprofessori Tampereen yliopistossa. Ojanen on aktiivinen keskustelija ja luennoi hyvinvointiin liittyvistä aiheista. Hän on julkaissut lukuisia populaaritieteellisiä esityksiä psykologiasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet:
Frida Wikblad
frida@basambooks.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Basam Books on riippumaton helsinkiläinen yleiskustantamo. Meidät tunnetaan erityisesti laadukkaan hyvinvointi- ja työelämäkirjallisuuden, kaunokirjallisten klassikoiden sekä runouden kustantajana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Basam Books
Henri Hirvenojan runokokoelma "Tuntematon talo Brysselissä" päättää upean maantieteellisen trilogian13.11.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Tuntematon talo Brysselissä on Henri Hirvenojan yhdeksäs runokokoelma ja hänen maantieteellisen trilogiansa päätösosa. Teos tarjoaa syvällisen katsauksen Brysseliin runoilijan omien kokemusten kautta. Palkittu Hirvenoja tunnetaan omintakeisesta lyriikastaan, joka on kerännyt myös kansainvälistä huomiota.
"Angstagram" - kepeä romaani "Zzzz-sukupolven" haasteista ja ihmissuhteista13.11.2025 08:18:00 EET | Tiedote
Aku Ojalan "Angstagram" on kepeä mutta koskettava romaani, joka käsittelee Zzzz-sukupolven haasteita ja ihmissuhteita. Päähenkilö Klaara navigoi opiskelijaelämän mutkikasta maailmaa, kun ilmastokriisi, pandemia ja sukupolvien erot luovat yksinäistä ahdistusta. Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Anita Salo, anita@basambooks.fi.
Gábor T. Szántó vierailee Helsingin kirjamessuilla23.10.2025 00:19:32 EEST | Tiedote
Gábor T. Szántó vierailee Helsingin kirjamessuilla ja antaa mielellään haastatteluja. Hän on myös tavattavissa kirjamessuilla la 25.10 klo 16–19 ja su 26.10 klo 12–13.
Basam Books mukana Helsingin kirjamessuilla. Ohjelmaa osastolla ja lavoilla - lämpimästi tervetuloa!22.10.2025 23:31:01 EEST | Tiedote
Basam Books osallistuu Helsingin kirjamessuille 23.–26. lokakuuta osastolla 6k30. Lavoilla puheenvuoroja ja keskusteluja. Osastolla kirjojen esittelyjä sekä signeerausta. Tervetuloa tapaamaan kirjailijoitamme!
"Tunnista voimasi" opastaa työuupumuksen ennaltaehkäisyssä ja hoidossa22.10.2025 21:23:28 EEST | Tiedote
Merja Sipposen "Tunnista voimasi" käsittelee työuupumuksen ennaltaehkäisyä ja hoitoa psykologin ja psykoterapeutin näkökulmasta. Kirja tarjoaa uusinta psykologista tietoa sekä kahdeksan askeleen ohjelman toipumisen tueksi. Suunnattu ammattilaisille ja uupumuksesta kiinnostuneille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



