Potilaiden etäseurannan yleistyminen vauhdittaa Medixinen kasvua – 5 miljoonan euron osakeanti merkittiin täyteen viikossa

Terveydenhuollon digitalisoituessa monet palvelut voidaan siirtää hoitopaikalta kotiin, mikä helpottaa niin terveysalan ammattilaisten kuin potilaidenkin elämää. Etävastaanotoista on jo tullut normaali käytäntö, ja nyt myös kroonisia sairauksia seurataan ja hoidetaan yhä useammin etänä.
Suomalaisen terveysteknologiayritys Medixinen kansainvälisesti käytettyä etäseurantaratkaisua voidaan hyödyntää minkä tahansa sairauden hoitoon ja seurantaan.
– Väestö ikääntyy nopeasti, lääkäreistä ja hoitajista on pulaa kaikkialla ja kroonisten sairauksien määrä kasvaa ympäri maailmaa. Siksi tarvitsemme kehittynyttä teknologiaa keventämään terveydenhuollon ammattilaisten työkuormaa sekä tuomaan turvaa ja oikea-aikaista hoitoa kotona oleville potilaille, Medixinen toimitusjohtaja Lasse Rousi toteaa.
Medixine toimii Suomen lisäksi aktiivisesti Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Espanjassa, Portugalissa ja Iso-Britanniassa.
Voidakseen vastata rajusti kasvaneeseen kysyntään Medixine järjesti 5 miljoonan euron osakeannin kasvurahoitusyhtiö Springvestin kautta marraskuun lopussa. Osakeanti merkittiin täyteen etuajassa, vain viikko kierroksen käynnistymisen jälkeen.
Säännölliset kotimittaukset varmistavat oikea-aikaisen hoidon
Medixinen etäseuranta-alusta tarjoaa kaikki työkalut, joita terveydenhuollon ammattilainen tarvitsee potilaiden hoitoon ilman fyysistä läsnäoloa.
– Etäseurannan avulla voidaan seurata suuren potilasryhmän vointia huomattavasti tehokkaammin kuin perinteisellä tavalla. Potilaat tekevät kotona säännöllisesti sovitut mittaukset, mittalaitteet lähettävät automaattisesti tulokset eteenpäin ja alusta nostaa esiin ne potilaat, joiden mittausarvot vaativat ammattilaisten huomiota. Näin hoitoa voidaan optimoida aiempaa paremmin ja toimenpiteitä vaativiin tilanteisiin voidaan puuttua jo varhaisessa vaiheessa, Rousi summaa.
Alustaa käytetään mm. kroonisesti sairaiden potilaiden etäseurantaan. Kotona käytettäviä mittalaitteita voivat olla esimerkiksi verenpainemittari, vaaka ja happisaturaatiomittari.
Medixinen lääketieteellisen neuvonantajan, lääketieteen tohtori Timo Hännisen mukaan etäseurannan avulla saatavat säännölliset mittaustulokset auttavat varmistamaan, että potilas saa tarvitsemaansa hoitoa oikea-aikaisesti.
Terveydenhuollon organisaatioiden näkökulmasta etäseuranta auttaa suuntaamaan rajalliset resurssit niitä eniten tarvitseville potilaille sekä parantamaan ennakoivaa hoitoa.
– Todenmukainen kuva potilaan voinnista arjessa auttaa suunnittelemaan kullekin potilaalle juuri hänelle sopivimmat hoidot. Vuosikontrollissa vastaanotolla lääkäri näkee, mikä on sairauden hoitotasapaino ja potilaan vointi juuri sinä päivänä. Systemaattisen etäseurannan avulla hoitotasapainon vaihteluista potilaan arjessa jää jälki koko vuodelta ja hälyttäviin muutoksiin päästään reagoimaan oikea-aikaisemmin, Hänninen kertoo.
Etäseuranta tuo Hännisen mukaan paljon etuja lääkärien työhön, mutta vaatii samalla uudenlaista työtapaa.
– Lääkärin on arvioitava huolella, mitä mittareita hoidon seurannassa kannattaa käyttää, milloin mittaustulokset ylittävät hälytysrajan ja vaativat reagointia sekä miten mittaustuloksia hyödynnetään hoitolinjauksissa, Hänninen toteaa.
Hyvinvointialueilla kunnianhimoinen tavoite hoidon digitalisoinnissa
Suomessa ensi vuoden alussa vastuu sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisesta siirtyy kunnilta hyvinvointialueille. Uudistuksen tavoitteena on tuottaa palveluita kustannustehokkaasti ja samaan aikaan parantaa hoidon laatua. Muutos vaatii reilua panostusta digitaalisiin palveluihin.
– Oikeilla työkaluilla on mahdollista saada samanaikaisesti säästöä ja parempia palveluja. Esimerkiksi Rochen ja Etelä-Savon sairaanhoitopiirin toteuttamassa kliinisessä kokeessa saatiin aikaiseksi - 36 % säästöä hoitokustannuksissa samalla kun potilaiden kokema masentuneisuus väheni huomattavasti, Rousi kertoo.
Ylen haastattelussa hyvinvointialueiden johtajat ovat kertoneet julkisen sektorin tavoitteesta, jossa digitaaliset palvelut ovat ensisijaisia, ja lähipalveluja saa niiden rinnalla.
Rousin mielestä hyvinvointialueiden tavoitteeseen on vielä pitkä matka, mutta oikein toteutettuna se kuulostaa hyvältä ja mahdolliselta.
– Kaikki voittavat, kun uusia teknologisia ratkaisuja hyödynnetään oikealla tavalla ja oikeissa paikoissa. Kannattaa muistaa, että valtaosa hoitokustannuksista aiheutuu kaikkein sairaimpien potilaiden hoidosta. Suurin vaikuttavuus saadaan tämän ryhmän etäseurannalla, joka mahdollistaa ennakoivan hoidon ja sen myötä vastaanotto- ja ensiapukäyntien määrän vähenemisen.
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Medixine Oy:n osakeanti 2022
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Linda Pynnönen
Marketing & Communications Manager
Medixine Oy
+358 50 3063294
linda.pynnonen@medixine.com
Kuvat


Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kasvurahoitusyhtiö Springvest on suomalaisten menestystarinoiden mahdollistaja. Olemme kansainvälistyvän kasvuyhtiön ja kohdeyhtiösijoittajan luotettu kumppani, joka tarjoaa kasvurahoitusta ja mahdollisuuden sijoittaa listaamattomiin osakkeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Springvest Oyj
Joka toinen kohonneesta verenpaineesta kärsivä ei tiedä siitä – suomalainen innovaatio e-Terveysasema seuloo sairauksia ja säästää terveysalan ammattilaisten työaikaa8.5.2023 08:22:00 EEST | Tiedote
Hoitamattomat sairaudet etenevät ja lisääntyvät, koska terveydenhuollon niukat resurssit eivät riitä ennaltaehkäisevään työhön ja sairauksien seulontaan. Terveysteknologiayhtiö Medicubexin kehittämä e-Terveysasema™ tekee sairaalatasoisia terveysmittauksia ammattilaisten puolesta, jolloin terveydenhuollon henkilöstö voi hoitaa enemmän potilaita ja keskittyä varsinaiseen hoitotyöhön.
Sijoittaja voi hyötyä epävarmasta taloustilanteesta – nyt kannattaa laittaa eurot säästötileiltä töihin20.4.2023 08:40:00 EEST | Tiedote
Epävarmassa taloustilanteessa yksityissijoittajien kannattaa suunnata katse kovan tuottopotentiaalin listaamattomiin kasvuyhtiöihin. Springvestin tuhansien sijoittajien yhteisö sijoitti viime vuonna yli 36 miljoonaa euroa suomalaisiin listaamattomiin kasvuyhtiöihin. Etenkin terveysteknologiayhtiöt kiinnostivat monia sijoittajia.
Lisää aikaa potilaille ja hoitotyöhön – lääkehuollon automatisointi helpottaa terveysalan henkilöstöpulaa14.4.2023 09:45:52 EEST | Tiedote
Terveydenhuollossa kiireisten ammattilaisten aikaa kuluu paljon muihin rutiineihin, kuin varsinaiseen hoitotyöhön. Myös lääkitysvirheitä tapahtuu usein ja niillä voi olla vakavia seurauksia. Terveysteknologiayhtiö NewIcon Oy:n automaatiolaitteet auttavat ratkaisemaan näitä ja monia muita alan ongelmia.
LS CancerDiagin teknologia voi pelastaa miljoonia ihmisiä – 5,4 miljoonan euron osakeanti merkittiin täyteen viidessä päivässä9.3.2023 09:58:06 EET | Tiedote
LS CancerDiagin 5,4 miljoonan euron osakeanti merkittiin täyteen vain viidessä päivässä 600 suomalaisen yksityissijoittajan voimin. Yhtiön teknologia voi pelastaa jopa miljoonia ihmishenkiä tehostamalla maailman yleisimmän perinnöllisen syöpäoireyhtymän diagnosointia.
Ruotsissa jopa 20 % kuntasektorin älylaitteista hankitaan käytettyinä – seuraako Suomi pian perässä?20.1.2023 08:40:00 EET | Tiedote
Käytettyjen puhelimien ja tietokoneiden kysyntä on kovassa kasvussa Pohjoismaissa. Kuluttajien lisäksi myös yritykset ja julkinen sektori kiihdyttävät käytettyjen älylaitteiden menekkiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme