Prikka kiertoon -hanke alkaa: Oulun Hiukkavaaran muonavarastosta kiertotalouden logistiikkakeskus

Oulun Hiukkavaaran kasarmialueen vanha muonavarasto saa uuden elämän kiertotalouden logistiikkakeskuksena, jossa haasteellisessa työmarkkina-asemassa olevia tuetaan työelämään. Oulun Prikka -esiselvityksenä alkanut työ saa nyt lihaa luiden ympärille, kun toiminta toden teolla alkaa.
”Prikka kiertoon -hankkeen tärkein tavoite on auttaa vaikeassa työmarkkina-asemassa olevia oululaisia, esimerkiksi nuoria, ikääntyneitä, pitkäaikaistyöttömiä ja osatyökykyisiä, pääsemään työhön kiinni”, sanoo hankkeen projektipäällikkönä Oulussa toimiva Katja McQueen-Winberg Helsingin Diakonissalaitoksen säätiöstä.
Mukaan tulevat saavat yksilöllistä ohjausta ja neuvontaa ura- ja opinpolkujen löytämisessä, sekä voivat osallistua voimavaroja tukevaan vapaaehtoistoimintaan. Hankkeen myötä osallisuus vahvistuu ja yksinäisyys sekä syrjäytyminen vähenevät.
”Meitä on hankkeessa viisi työntekijää, joka mahdollistaa sen, että mukaan voidaan ottaa viitisensataa urapolkuaan hakevaa ihmistä”, McQueen-Winberg sanoo.
Osallisuuden ja työllistymisen ohella hankkeessa kehitetään kiertotalouden tehokas toimintamalli, jonka on tarkoitus jäädä pysyväksi toiminnaksi Ouluun. Toiminnan ytimessä on nimensä mukaisesti logistiikka: keskus kerää hävikkiruokaa sitä lahjoittavilta yrityksiltä sekä organisaatioilta, ja jakaa sen tehokkaasti ruoka-apua tarjoaville toimijoille. Keskitetyn logistiikan avulla saadaan hävikkiä jaettua aiempaa enemmän ruoka-avuksi.
Osallisuuden, työllisyyden ja kiertotalouden hanke elää yhteistyöstä
”Hanke on hieno esimerkki työstä, jossa eri toimijoiden tiiviillä ja hyvällä yhteistyöllä lähdetään ratkomaan kiperiä haasteita ihan käytännön tasolla”, hanketta koordinoivan Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön toimitusjohtaja Olli Holmström sanoo.
Valtakunnallisesti toimivan Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön lisäksi hankkeen toteuttajia ovat Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy, Oulun evankelisluterilainen seurakuntayhtymä, Oulun Diakonissalaitoksen säätiö ja Oulun kaupunki. Hanke toteutetaan Euroopan sosiaalirahaston työllisyys ja työvoiman liikkuvuus -rahoituksella ja toteuttajien omarahoituksella.
”Yritysyhteistyö logistiikkakeskuksen kanssa tarjoaa yrityksille hyvän tekemisen kanavan ja tavan toteuttaa ympäristö- ja yhteiskuntavastuuta. Seuraavaksi kutsumme mukaan esimerkiksi kauppoja ja muita yrityksiä, jotka haluavat lahjoittaa hävikkiruokaa sitä tarvitseville ja olla samalla tukemassa hankalassa työllisyystilanteessa olevia ihmisiä”, Holmström sanoo.
Hankkeen tavoitteena pysyvä toiminta
”Toivomme yhteistyötämyös niiden organisaatioiden kanssa, jotka jo toimivat hyötyruuan logistiikassa Oulussa ja lähialueilla. Esimerkiksi hankkeeseen työllistetyille osaaville työntekijöille voisi löytyä jatkopolkuja muilta toimijoilta. Voisimme myös tehdä tapahtumayhteistyötä ja heittäytyä vaikka suurempien pikaisten elintarvike-erien pelastamiseen yhdessä”, projektipäällikkö Katja McQueen-Winberg pohtii.
Logistiikkakeskus on vielä tyhjä, ja kiertotalouden hengessä ottaa mielellään vastaan esimerkiksi tarkoitukseen soveltuvia hyllyjä, pumppukärryjä tai kalusteita. Keskus aloittaa toimintansa elokuussa, mutta hanke on alkanut ja yhteistyökumppanuuksia solmitaan nyt.
”Uskon, että hanke lisää ja monipuolistaa osallistavan ruoka-avun määrää ja parantaa samalla alueen elinvoimaisuutta. Prikka kiertoon on kaksivuotinen kehittämishanke, mutta tavoitteenamme on pysyvä toiminta ja tiiviit sekä jatkuvat kumppanuudet”, sanoo McQueen-Winberg.
Linkki Oulun Prikka -hankkeen loppuraporttiin: Oulun Prikka -esiselvitys ja mallinnus
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö
projektipäällikkö Oulussa Katja McQueen-Winberg, katja.mcqueen-winberg@hdl.fi, 050 528 5093
viestintäpäällikkö Jenni Sarolahti, jenni.sarolahti@hdl.fi, 050 372 0828
Oulun kaupunki
Teija Leinonen, teija.leinonen@ouka.fi, 040 586 1689
Diakonia-ammattikorkeakoulu
Riitta Palovuori, riitta.palovuori@diak.fi, 050 4756366
Oulun Diakonissalaitoksen säätiö
Minna Mettovaara, minna.mettovaara@odl.fi, 050 312 5881
Oulun ev.lut. seurakuntayhtymä
Iina Matikainen, iina.matikainen@evl.fi, 040 665 0790
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö, rohkea ihmisarvon puolustaja. Säätiö, siihen kuuluva Rinnekoti ja tytäryritykset Diakonissalaitoksen Hoiva Oy ja Caritas Palvelut Oy tuottavat yhdessä vaikuttavia sosiaali- ja terveyspalveluita, jotka parantavat asiakkaiden elämää. Yhteiskunnallisena yrityksenä Diakonissalaitos laittaa hyvän kiertämään. Toiminnasta ja omaisuudesta syntyvällä tuotolla autetaan niitä, jotka ovat vaarassa jäädä yhteiskunnassamme syrjään.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Kidutettujen kuntoutus on osa Suomen ihmisoikeusvastuuta26.6.2025 08:28:56 EEST | Tiedote
YK:n kansainvälistä päivää kidutuksen uhrien puolesta vietetään vuosittain 26. kesäkuuta. Päivän tarkoituksena on muistuttaa valtioiden vastuusta ehkäistä kidutusta ja tukea sen uhreja. Suomi on sitoutunut tarjoamaan kidutuksen uhreille kuntoutusta, mutta sitoumus ei toteudu ilman pysyvää rahoitusta ja kansallista osaamista.
Kutsu medialle: Voiko hyvinvointia rahoittaa upottamatta velkalaivaa?23.6.2025 07:21:15 EEST | Kutsu
Mitä tehdä, kun rahat ovat loppu, mutta pahoinvointi yhteiskunnassa lisääntyy? Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan hyvinvointivaltion rahoituksesta ja vaikuttavuusperusteisista hankinnoista Diakonissalaitoksen kuivan maan leikkimieliselle miniristeilylle Poriin keskiviikkona 25.6.2025 klo 17–19!
Tukea siellä missä tarve on – uusi opas tukee etsivää ja jalkautuvaa päihdetyötä16.6.2025 09:59:19 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen kehittämä toimintamalli tarjoaa konkreettisia työkaluja ja näkökulmia päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten tukemiseen heidän omassa elinympäristössään. Oppaassa kuvataan matalan kynnyksen työmuoto, joka on tavoittanut yli 5 500 ihmistä ja tuottanut 28 000 kohtaamista vuosina 2019–2024.
Oppeja kadulla tehtävästä päihdetyöstä | Webinaari 16.6. klo 13–14.306.6.2025 14:10:53 EEST | Kutsu
Päihdeongelmat ovat Suomessa viime vuosina lisääntyneet. Katukulttuurissa tapahtuneet muutokset ja päihteiden saatavuuden lisääntyminen ovat tehneet etsivästä ja jalkautuvasta työstä entistäkin tärkeämpää.
Diakonissalaitos käynnistää Suomen ensimmäisen kanssatutkimuksen neurokirjosta2.6.2025 09:39:23 EEST | Tiedote
Miten neurokirjon aikuiset kokevat arjen haasteet, vahvuutensa ja saamansa tuen? Kokemusosaamisesta ammentava tutkimus tuottaa uutta ja ainutlaatuista tietoa neurokirjon aikuisten kokemuksista ja tuen tarpeista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme