Prisma Hämeenlinnan S-Pankkipiste palvelee uudistuneena
13.10.2021 10:58:17 EEST | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote

Palvelupisteessä asiakas voi hoitaa laajasti erilaisia pankkiasioita, kuten S-Laina- ja Visa-hakemuksia. Myös S-Etukorttiin liittyvät kiperät kysymykset hoituvat pisteessä sutjakasti. Ellei S-Etukorttia vielä lompakosta löydy, kannattaa asiakasomistajaksi liittyminen hoitaa kuntoon palvelupisteessä – asiakasomistajat saavat nimittäin rahanarvoisten etujen, kuten Bonuksen, lisäksi S-Pankin maksuttomat peruspankkipalvelut.
Hämeenlinnan S-Pankkipisteen palveluvastaava Hanna Helkiö-Lahti kertoo, että työyhteisössä on odotettu todella innokkaina uuden pankkipisteen valmistumista.
– Onneksemme kaikki saatiin valmiiksi juuri ajallaan! Uusi pankkipiste mahdollistaa nyt entistä paremman palvelukokemuksen asiakkaillemme ja myös meille palvelumyyjille. Uuden pisteen ulkoasu on hyvin raikas ja näkyvä, pankkimainen!
Nykyaikaisissa tiloissa on otettu huomioon monta seikkaa, jotka parantavat asiakaskokemusta entisestään.
– Erityisen paljon huomiota on kiinnitetty äänieristykseen ja asiakastilan mukavuuteen. Ensimmäisenä Hämeenmaan pankkipisteistä saimme erilliset asiointihuoneet, jolloin ympärillä oleva mahdollinen hälinä tai kiire ei pääse häiritsemään palvelutilannetta lainkaan, Helkiö-Lahti valottaa.
Uudessa palvelupisteessä pääsee asioimaan vuoronumerolla, mutta asiointia sujuvoittaa myös kätevä ajanvarausmahdollisuus. Aikoja pyritään lisäämään loppuvuoden aikana. Asiakas voi varata sopivan palveluajan osoitteesta: www.s-pankki.fi/fi/ajanvaraus.
S-Pankkipiste palvelee maanantaista perjantaihin klo 10–17.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja: Jaana Järvenselkä, Osuuskauppa Hämeenmaa, puh.050 542 3811
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 177 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 177 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
Näin Hämeenmaan 80 000 euron Kannustajat-tuki jakautui – kolmelle paikalliselle toimijalle 3 000 euroa8.4.2026 08:06:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Hämeenmaan Kannustajat-ohjelmassa on tänä vuonna entistä enemmän tuensaajia. Täyden eli kolmen tuhannen euron tukipotin saavat Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry, Lahden ensi- ja turvakoti sekä Kanta-Hämeen ensi- ja turvakoti.
ABC Forssa uudistui – asiointi on entistä viihtyisämpää ja sujuvampaa31.3.2026 09:04:00 EEST | Tiedote
ABC Forssan ilme ja palvelut ovat päivittyneet alkuvuoden aikana. Asiointia sujuvoittavat uudet ABC:n pikakassat, joilla voi maksaa sekä ravintolan että marketin tuotteita.
Prisma Hämeenlinnassa jo 30 vuotta24.3.2026 13:32:00 EET | Tiedote
Hämeenlinnan Prisman avajaisia juhlittiin 28.3.1996. Nykyisellä paikallaan Prisma on palvellut jo 18 vuoden ajan.
Heinolan Prisman runko nousee silmissä18.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Heinolan Prisma avataan noin vuoden kuluttua, keväällä 2027. Heinolan Tähtiniemeen rakennettavan Prisman perustusurakka on parhaillaan käynnissä ja kestää arviolta alkukesään.
Prisma Launeen uudistus päättää Hämeenmaan mittavan kylmälaiteuudistusrupeaman11.3.2026 14:03:00 EET | Tiedote
Lahden Prisma Launeen uudistus on valmis, ja myymälän avajaisia vietetään 12. maaliskuuta alkaen. Investoinnin suuruus on seitsemän miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
