Prisma Limingantulliin suosittu Kerää ja skannaa -palvelu: ostokset voi skannata suoraan kassiin jo kauppaa kiertäessä
5.4.2022 12:30:08 EEST | Osuuskauppa Arina | Tiedote

Asiakkailta positiivista palautetta saanut palvelu tuodaan Prisma Limingantulliin tiistaista 5.4. alkaen.
– Etsimme jatkuvasti uusia arkea ja asiointia helpottavia ratkaisuja. Kerää ja skannaa -palvelusta on saatu muista osuuskaupoista tosi hyviä kokemuksia ja palautteita asiakkailta, joten halusimme laitteet ehdottomasti myös meille käyttöön. Limingantullin Prisma on Pohjois-Suomessa ensimmäinen kauppa, jossa näitä pääsee käyttämään, mutta suunnittelemme jo palvelun laajentamista. Seuraavana Kerää ja Skannaa otetaan käyttöön kesäkuun aikana Linnanmaan Prismassa, ryhmäpäällikkö Anna Kela kertoo.
Helpotus erityisesti ison ostoskorin asiakkaille
Prisma Limingantulliin myymälän molempien sisääntuloporttien luokse sijoitetaan käsiskannerit ja ohjeet palvelun käyttämiseen. Henkilökunta opastaa tarvittaessa sekä palvelun käyttöönotossa, että käsiskannerin käytössä. Asiakas nappaa sisäänkäynniltä mukaansa käsiskannerin ja skannaa ostoksensa sitä mukaa kun kerää niitä ostoskassiin. Pikakassojen luota löytyy käsiskannerin palautuspiste. Palautuksen yhteydessä tulostetaan koontikuitti, joka maksetaan normaalisti kassalla. Kassalla siis skannataan sutjakasti vain yksi viivakoodi, vaikka ostoksia olisi kertynyt monta kassillista.
– Pilottimyymälöissä jopa 80 prosenttia Kerää ja skannaa -palvelua käyttäneistä toivoi palvelun jatkuvan omassa lähikaupassaan. Tämä kertoo kovasta tyytyväisyyden tasosta ja uskomme, että palvelu otetaan innolla vastaan myös täällä meillä Oulun alueella, toteaa Kela.
Palvelun saa käyttöönsä, kun näyttää myymälän sisäänkäynnin luona olevan kalusteen lukijalle S-Etukorttia. Ensimmäisellä kerralla hyväksytään käyttöehdot, seuraavilla pelkkä S-Etukortin vilautus vapauttaa käsiskannerin. Palvelu on suunnattu S-ryhmän asiakasomistajille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Kelaryhmäpäällikkö, Prismajohtaja
Puh:+358 44 788 4879anna.kela@sok.fiMaria Ylitapiomarkkinointipäällikkö, marketkauppa
Puh:044 788 6465maria.ylitapio@sok.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 200 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 190 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 511 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Kaijonharjun palvelut uudistuvat – nykyisen Salen viereen rakennetaan uusi S-market31.8.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina uudistaa Oulun Kaijonharjun päivittäistavarakaupan palveluja. Nykyinen Sale Kaijonharju suljetaan lauantaina 5.9.2026, ja viereen rakennetaan uutta S-market Kaijonharjua.
Arinan alkuvuosi 2026: Arina palautti alkuvuonna ennätysmäärän hyötyjä Pohjois-Suomeen – investoinnit, asiakasomistajuus ja nuorten työllistäminen vahvistivat alueen elinvoimaa28.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan alkuvuotta 2026 leimasivat vahvat investoinnit, kasvava asiakasomistajuus sekä korkea asiakastyytyväisyys. Tammi–kesäkuun aikana Arina kehitti palveluitaan ja palveluverkostoaan eri puolilla Pohjois-Suomea sekä kasvatti asiakasomistajille palautuvia hyötyjä. Samalla yli 1600 nuorta sai ensikosketuksensa työelämään Arinan kautta.
Uusi S-market vahvistamaan Maikkulan palveluita24.8.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina on käynnistänyt uuden S-marketin rakentamisen Oulun Maikkulaan. Valtatie 22:n varrelle, Valiota vastapäätä sijoittuva myymälä, on osa Arinan pitkäjänteistä työtä alueen palvelujen kehittämiseksi siellä, missä asiakasomistajat elävät ja asioivat.
Prisma Limingantullissa pilotoidaan uudenlaista Prisma Tukku -valikoimaa pienyritysten, perheiden ja yhteisöjen tarpeisiin10.8.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Pienten ravintoloiden tarpeisiin isompia riisi- ja pastapakkauksia. Tai kolmen kilon suklaakeksipaketti ja 40 voisilmäpullan pakastepussi juhlia, tapahtumia tai yhteisiä tarjoiluja varten. Tällaisia ratkaisuja pilotoidaan pian Limingantullin Prisman Prisma Tukussa.
Rovaniemelle uusi ABC-liikennemyymälä – avaus kesällä 202710.7.2026 11:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina suunnittelee uuden ABC-liikennemyymälän rakentamista Rovaniemelle palvelemaan paikallisia ja matkailijoita. Rakentamisen on tarkoitus käynnistyä syksyllä 2026 asemakaavan vahvistumisen jälkeen, jolloin uusi palvelukokonaisuus avattaisiin kesällä 2027. Investoinnin arvo on noin 10,7 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
