Prisma Limingantullin uudistus valmistui pääsiäisviikolle
Vuonna 1999 avattua Prisma Limingantullia on uudistettu muutamaan otteeseen. Vuonna 2013 koko Prismakeskus sai uuden ilmeen ja laajennusosan. Vuonna 2019 uudistettiin Prisman käyttö- ja päivittäistavaraosastoja. Nyt toteutettu uudistus on kolmas merkittävä Prismaa koskeva uudistus.
Prisma Limingantullissa asioi vuositasolla yli 2 miljoonaa asiakasta, jotka käyttävät aktiivisesti niin Prisman kuin koko Prismakeskuksen monipuolisia palveluja. Limingantullin Prismakeskus on suurin Osuuskauppa Arinan palvelukeskittymä asiakasomistajille.
Uudistus vastaus asiakasomistajien toiveisiin ja tarpeisiin
- Uusien ovellisten myymälän kylmäkalusteiden vuoksi päivittäistavaraosastolla on miellyttävämpi asioida ja myös työskennellä sekä samalla Prisman energiatehokkuus koheni entisestään. Uuden upean ilmeen saanut kauneuden alue tarjoaa entistä laajemmat valikoimat. Lapsiperheiden tuotteet, kuten lelut, askartelutuotteet, lasten vaatteet, lastenruoat ja -tarvikkeet sekä vaipat löytyvät nyt yhdeltä aluekokonaisuudelta. Kassa-alue on entistä valoisampi ja asiakasomistajat voivat valita itselleen sopivimman palvelumuodon kassalla asioinnilleen; palvelevat kassat, pikakassat tai Kerää ja skannaa -palvelun. Uudistus on onnistunut kokonaisuus, Prismajohtaja Anna Kela iloitsee.
Miellyttävää ja edullista asiointia
- Monipuolisen ja palvelevan päivittäistavaraosaston uudistus koski tällä kertaa ovellisia kylmäkalusteita lähes 300 metrin pituudelta. Asiakasomistajat voivat nyt asioida ja me arinalaiset työskennellä kesät talvet miellyttävässä, tasaisen mukavassa lämpötilassa. Laajoista valikoimistamme voi valita mieluisan yksilöllisen ostoskorin; halvat Xtra-tuotteet, edulliset Kotimaista ja Rainbow omamerkkituotteet sekä tunnetut brändituotteet. Ne saa mukaan itselleen sopivimmalla tavalla, joko itse keräämällä tai S-kaupat.fi ruoan verkkokaupasta noutamalla tai kotiinkuljetuksella. Edullisesti ja bonukset päälle, jatkaa Prisman päivittäistavaraosaston myyntipäällikkö Petri Rissala.
Faktaa Prisma Limingantullin uudistuksista ja palveluista
- Prisma Limingantulli avattiin vuonna 1999. Prismakeskusta laajennettiin vuonna 2013. Vuonna 2019 Prismaan tehtiin edellinen suurempi uudistus, jolloin päivittäistavaran osuus laajeni aiemmasta.
- Nyt toteutettu uudistus näkyy asiakkaille kassaosastolla, päivittäistavaraosastolla sekä kauneuden ja lasten osastoilla. Palvelevien kassojen lisäksi tarjolla on pikakassat sekä Kerää ja skannaa -palvelu. Ruoan verkkokauppa kasvaa tasaisesti sekä noutopalvelun että kotiinkuljetuksen osalta.
- Päivittäistavaraosastolle uusittiin ovellisia kylmäkalusteita lähes 300 metriä. Uudistus säästää energiaa noin 700 000 kWh vuodessa, mikä vastaa keskimäärin noin 40 sähkölämmitteisen omakotitalon vuotuista sähkönkulutusta. Uudistus ja aiemmin toteutetut uudistukset (led-valaistus, CO2-kylmälaitos, maalämpö, aurinkopaneelit katolla) edesauttavat Osuuskauppa Arinan tavoitetta saavuttaa hiilinegatiivisuus vuoteen 2025 mennessä.
- Osuuskauppa Arina investoi tuoreimpaan uudistukseen noin miljoona euroa.
- Limingantullin Prismakeskus on monipuolinen palvelukokonaisuus laajoilla aukioloajoilla. Samalla käynnillä saa Prisman lisäksi niin osuuskaupan omat ABC:n (polttoneste, sähkölataus, pesu), Fafa’sin, Ravintolamaailman (sis. Hesburger, Pizza&Buffa), S-Pankin ja Tälläämön palvelut kuin lukuisat muut oheispalvelut.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Kelaryhmäpäällikkö, Prismajohtaja
Puh:+358 44 788 4879anna.kela@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti yli 195 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 538 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Hallinto-oikeus hylkäsi valitukset – Oulun Solo Sokos Hotel -hankkeen suunnitelmat ottivat askeleen eteenpäin8.7.2025 13:22:42 EEST | Tiedote
Hallinto-oikeus on tänään antamallaan päätöksellä hylännyt kaikki valitukset, jotka koskivat Oulun Vänmanninsaareen suunnitellun Solo Sokos Hotel -tornihotellihankkeen asemakaavan muutosta.
Rukan Break Sokos Hotellin suunnitelmat etenevät Kuusamossa – rakentaminen käynnistyy syksyllä 202525.6.2025 13:59:57 EEST | Tiedote
Uuden Break Sokos Hotellin rakentamissuunnitelmat etenevät sujuvassa yhteistyössä Kuusamon kaupungin kanssa. Arinan tavoitteena on luoda Rukalle upea hotelli-, ravintola- ja kahvilakokonaisuus, joka tulee täyttämään kaupungin tavoitteet, tulevien asiakkaiden toiveet sekä liiketoiminnalliset edellytykset. Hotellin suunnittelussa korostuvat Kuusamon kaunis luonto ja Rukan elämyksellisyys.
Vahvempaa yhteistyötä koulutuksen ja elinkeinoelämän välillä Lapissa – REDU ja Osuuskauppa Arina solmivat kumppanuussopimuksen16.6.2025 14:14:04 EEST | Tiedote
Lapin suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä, Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDU, ja alueen yksi merkittävimmistä työllistäjistä, Osuuskauppa Arina, ovat solmineet kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on vahvistaa koulutuksen ja työelämän välistä yhteistyötä koko Lapin alueella.
Osuuskauppa Arina Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden vapaaehtoistoiminnan pääyhteistyökumppaniksi – Luvassa myös oululaisia osallistava designyhteistyö Susanna Sivosen kanssa15.5.2025 09:00:24 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan tavoitteena on rakentaa ja vahvistaa kulttuuria, joka ei sulje ketään ulkopuolelle. Tämä kulttuuri-ilmastonmuutos ohjaa myös Oulu2026-vapaaehtoistoiminnan yhteistyökumppanuutta. Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi tulee tarjoamaan vapaaehtoistyötä yli tuhannelle paikalliselle, ikää, taustaan, sukupuoleen tai väriin katsomatta. Arina on myös sopinut oululaisia osallistavasta designyhteistyöstä taiteilija Susanna Sivosen kanssa.
Ruoan verkkokaupan palvelut kehittyvät: kuljetusrobotit Haukiputaan ja Oulunsalon S-marketteihin sekä Foodoran kuljetukset uusiin myymälöihin Oulussa ja Rovaniemellä29.4.2025 07:58:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan suositut robottikuljetukset laajenevat toukokuussa Haukiputaan ja Oulunsalon S-markettien asiakkaiden käyttöön. Robottikuljetukset ovat osa Arinan ja Starship Technologiesin yhteistyösopimusta. Starship Technologies on maailman johtava autonomisten kuljetusrobottien kehittäjä ja valmistaja. Arina laajentaa myös yhteistyötä Foodoran kanssa Oulussa Mäntylän, Myllyojan ja Kuivasjärven sekä Rovaniemiellä Korkalovaaran ja Rantavitikan Sale-myymälöihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme