Pro ilmoitti ylityökiellosta elintarviketeollisuuteen
Neuvotteluja elintarvikealan toimihenkilöiden työehtosopimuksesta käytiin viimeksi 28.2. Osapuolten näkemykset erityisesti palkankorotusten tasosta ovat kaukana toisistaan. On ilmeistä, että neuvottelutulosta ei saada aikaan pelkästään neuvottelemalla.
Tästä syystä Pro on päättänyt koko alaa koskevista ylityö-, liukuma-, vuoronvaihto- ja vapaa-ajalla työasioissa matkustamisen kielloista elintarviketeollisuuden toimihenkilöille.
– Tilanne on valitettava, mutta Pron neuvottelijoiden tavoite on turvata edes jotenkin kaikkien prolaisten ostovoimaa ennätyskorkean inflaation aikana, Pron teollisuussektorin johtaja Anssi Vuorio toteaa.
Kiellot alkavat maanantaina 6.3. kello 7 ja ovat voimassa toistaiseksi.
Ylityökiellon aikana toimihenkilöt tekevät töitä vain työehtosopimuksen mukaisen säännöllisen työajan verran. Liukumasaldojen kerryttämiskielto tarkoittaa sitä, että kukaan ei tee plustunteja eli kerrytä työaikasaldoja.
Neuvottelut jatkuvat 10.3.2023. Vuorio korostaa, että Pro on tarvittaessa valmis jatkamaan neuvotteluja nopealla aikataululla, ja tavoitteena on mahdollisimman nopeasti saavuttaa työehtosopimusratkaisu.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anssi Vuorio
teollisuussektorin johtaja, Ammattiliitto Pro
Puhelin +358 50 564 5376
Tietoja julkaisijasta
Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista
Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esihenkilöt alaan katsomatta.
Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.
Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.
Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Pro ry
Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus yksityiselle sosiaalipalvelualalle17.5.2023 15:30:09 EEST | Tiedote
Ammattiliitto Pro on tänään jättänyt uuden lakkovaroituksen yksityiselle sosiaalipalvelualalle yhdessä alan muiden alan työntekijäjärjestöjen kanssa.
Ammattiliitto Pro: Kaksi uutta lakkovaroitusta yksityiselle sosiaalipalvelualalle16.5.2023 15:00:12 EEST | Tiedote
Ammattiliitto Pro on tänään jättänyt kaksi uutta lakkovaroitusta yksityiselle sosiaalipalvelualalle yhdessä alan muiden työntekijäjärjestöjen kanssa.
Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus yksityiselle sosiaalipalvelualalle4.5.2023 13:23:40 EEST | Tiedote
Ammattiliitto Pro on tänään jättänyt lakkovaroituksen yksityiselle sosiaalipalvelualalle yhdessä alan muiden alan työntekijäjärjestöjen kanssa.
Pro tarjoaa hallitusneuvottelijoille yhteistyön kättä paremman työelämän rakentamiseksi28.4.2023 12:43:06 EEST | Tiedote
Eilen torstaina 27.4. hallitustunnustelija Petteri Orpo kutsui Perussuomalaiset, RKP:n ja Kristillisdemokraatit Kokoomuksen kanssa hallitusohjelmaneuvotteluihin. Hallitusohjelmaneuvottelut alkavat Säätytalolla vapun jälkeen.
Pron edustajisto: Sanelupolitiikalla ei rakenneta kestävää työelämää21.4.2023 15:02:44 EEST | Tiedote
Suomeen näyttää muodostuvan hallitus, jossa kokoomuksen johdolla toteutetaan työelämässä heikennyksiä, jotka eivät tule olemaan palkansaajille eduksi. Hallitustunnustelijapuolue kokoomuksen kysymykset ja vastaukset aiheuttavat huolta Ammattiliitto Pron edustajistossa, joka kokoontui tänään Majvikissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme