Professori Maija Aksela nimitettiin LUMA-keskuksen johtajaksi
12.1.2010 10:08:37 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
Ennen nimitystään keskuksen johtajaksi Aksela on toiminut opettajana, opettajankouluttajana ja tutkijana Helsingin yliopistossa vuodesta 1997 ja LUMA-keskuksen koordinaattorina vuosina 2003-2009.
Seuraava Kumpulan tiedekampuksella näkyvä LUMA-keskuksen ponnistus on Helsingissä 6.-13.6.2010 järjestettävä ensimmäinen kansainvälinen Millennium Youth Camp (MYCamp)-leiri nuorille. Tiedeleiriläisten ohjelman yksi kohokohta on osallistuminen Millennium-palkintogaalaan. Leirille oli 995 hakijaa 63 eri maasta. Aikaisemmilta vuosilta tuttuja ovat mm. kesän tiedeleirit sekä tiedekurssit ja-kerhot lapsille lukukausien aikana.
LUMA-keskuksen tuottamat nuorille ja lapsille suunnatut luonnontieteen verkkolehdet Luova, Kreativ ja Jippo toivat Akselalle työryhmineen tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2009. Hänen mottonsa kuuluukin: Ei yksin, vaan yhdessä.
Akselan nimitys LUMA-keskuksen johtajaksi on osa uusimuotoisen Helsingin yliopiston toimintaa. Keskus sai yliopistolta strategista rahaa sen toiminnan vakauttamiseen.
Lisätiedot: Maija Aksela, pu helin (09) 191 50516 tai 050 514 1450, maija.aksela@helsinki.fi
Ystävällisin terveisin
Minna Meriläinen, tiedottaja, (09) 191 51042
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Luonnontieteellisen museon Elämän historia -sali sulkeutuu vuodenvaihteen jälkeen – uusi näyttely avautuu loppuvuodesta 202822.9.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Elämän historia -näyttelyn tilalle rakennetaan elämän syntyä ja luonnon monimuotoisuuden kehittymistä esittelevä uusi kokonaisuus. Uudistetun näyttelyn on tarkoitus avautua loppuvuodesta 2028 ja rakennustöiden aikataulua suunnitellaan parhaillaan.
Vilppi lääketieteen valintakokeessa vei opiskelupaikan17.9.2026 10:31:07 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta opiskelupaikan saaneen henkilön opiskelupaikka on peruutettu valintakokeessa tehdyn vilpin takia. Asiasta tehdään tutkintapyyntö poliisille.
Tutkijat löysivät masennukselle viisi erilaista aivoprofiilia14.9.2026 15:53:19 EEST | Tiedote
Kaksi ihmistä voi saada saman masennusdiagnoosin, vaikka heidän oireensa poikkeavat toisistaan huomattavasti. Tutkijat halusivat selvittää, näkyykö tämä yksilöllisyys myös aivojen toiminnassa.
Suomalaistutkimus voi parantaa miljoonien koe-eläinjyrsijöiden anestesiaturvallisuutta14.9.2026 10:41:14 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa on osoitettu, että vatinoksaani-lääkeaine parantaa merkittävästi rottien anestesiaturvallisuutta. Löydös voi vaikuttaa miljooniin koe-eläimiin maailmanlaajuisesti: pelkästään länsimaissa jyrsijöitä käytetään vuosittain arviolta toistasataa miljoonaa biolääketieteellisessä tutkimuksessa.
KUTSU 17.9; Uusi käsikirja auttaa tavoittamaan lainvalmistelun hiljaisimmat kohderyhmät11.9.2026 08:30:00 EEST | Kutsu
”Hiljaiset äänet kuuluviin – Käsikirja kokemustiedon hyödyntämiseen lainvalmistelussa” tarjoaa tutkimukseen perustuvia käytännön työkaluja hiljaisten kohderyhmien kuulemiseen lainvalmistelussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme