Pron edustajisto: Sanelupolitiikalla ei rakenneta kestävää työelämää
Kokoomus on julkisesti maalannut kuvaa isoista muutoksista työelämälainsäädäntöön, jotka vaativat jopa perustuslain uudelleenarviointia.
- Uhkana on, että tuleva hallitus tulee tekemään muutoksia, joilla rapautetaan sopimusjärjestelmää, mahdollistetaan työnantajan sanelupolitiikka ja lisätään työelämän epävarmuutta.Muutokset uhkaavat romuttaa yhdessä sopimisen kulttuurin, Pron edustajiston puheenjohtaja Kristiina Lindroos toteaa.
Kokoomuksen hallitustunnustelukysymys sopimisen vapauden edistämisestä yhdistettynä puolueen aiempiin ulostuloihin työelämän heikentämisestä ei lupaa aitoa yhdessä sopimista, vaan sanelua palkka- ja työaikaehtojen heikentämisestä.
Kokoomuksen yrittäjyyslinjauksissa tavoitellaan myös palkoista ja työajoista sopimista työehtosopimuksista poikkeavalla tavalla. Paikallista sopimista ehdotetaan ratkaisuksi monenlaisille uhkakuville.
- Paikallista sopimista tehdään jo nyt hyvin laajasti. Keskeistä on, että paikallinen sopiminen edellyttää sopimista, ei sanelua. Keskustelusta usein unohtuu, että sovitut työ- ja virkaehtosopimukset luovat vain minimiehdot työehdoille, jonka päälle voi sopia. Jo olemassa olevissa sopimuksessa on paikallisen sopimisen elementtejä, joita ei olla kuitenkaan hyödynnetty. Mikään ei estä myöskään sopimasta sopimuksia parempia ehtoja, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen muistuttaa.
Pro on sitoutunut edistämään aitoa paikallista sopimista, joka perustuu yhteisille sovituille pelisäännöille, joilla pyritään suojelemaan työsuhteen heikompaa osapuolta ja tukemaan tasapuolisen neuvottelun edellytyksiä. Keinoina tähän Pro on esittänyt luottamusmiesten suojan ja tiedonsaantioikeuksien parantamista sekä säädöksiä työntekijöiden tulkintaetuoikeudesta paikallisten sopimusten osalta.
Liittojen kanneoikeus puolestaan antaisi paremmat mahdollisuudet puolustaa yksilön oikeuksia tilanteissa, joissa yksittäisen työntekijän mahdollisuudet puuttua esimerkiksi työlainsäädännön rikkomiseen ovat heikot.
Ammatillisen koulutuksen rapauttaminen vesittää osaamisen ja työllisyyden kasvua
Valtiovarainministeriön mukaan Suomen valtion tulee säästää 9 miljardia kahdella seuraavalla vaalikaudella. Kokoomus on asettanut tämän sopeutustavoitteen kynnyskysymyksekseen.
Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Mika Niemelä, joka on valmistellut arviot valtiontalouden säästökohteista,ehdottaa, että ammatillisesta koulutuksesta tulisi leikata. Hänen mukaansa toisen asteen ammatilliset perustutkinnot lyhennettäisiin kaksivuotisiksi asettamalla yleissivistävät opinnot vapaaehtoisiksi.
Samaan aikaan vaalien alla puolueet ovat vaatineet työllisyysasteen nostoa 80 prosenttiin ja peräänkuuluttaneet ratkaisuja osaamistason laskun pysäyttämiseksi. Huolta ovat aiheuttaneet nimenomaisesti nuorten yleissivistykselliset taitojen,erityisesti luku- ja kirjoitustaitojen heikko taso.
- Tilanteessa, jossa tähdätään väestön koulutus- ja osaamistason nostoon, tämä on käsittämätön avaus. On todella lyhytnäköistä ehdottaa tällaista, että säästöjen nimissä karsitaan ammatillisen koulutuksen opiskelijoilta valmiuksia jatko-opiskella ja kehittää osaamistaan myöhemmin, jyrähtää puheenjohtaja Malinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jorma MalinenpuheenjohtajaAmmattiliitto Pro
Puh:050 576 0389jorma.malinen@proliitto.fiMaria MäkynenyhteiskuntasuhdejohtajaAmmattiliitto Pro
Puh:040 529 8113maria.makynen@proliitto.fiTietoja julkaisijasta
Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista
Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esihenkilöt alaan katsomatta.
Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.
Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.
Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Pro ry
Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus yksityiselle sosiaalipalvelualalle17.5.2023 15:30:09 EEST | Tiedote
Ammattiliitto Pro on tänään jättänyt uuden lakkovaroituksen yksityiselle sosiaalipalvelualalle yhdessä alan muiden alan työntekijäjärjestöjen kanssa.
Ammattiliitto Pro: Kaksi uutta lakkovaroitusta yksityiselle sosiaalipalvelualalle16.5.2023 15:00:12 EEST | Tiedote
Ammattiliitto Pro on tänään jättänyt kaksi uutta lakkovaroitusta yksityiselle sosiaalipalvelualalle yhdessä alan muiden työntekijäjärjestöjen kanssa.
Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus yksityiselle sosiaalipalvelualalle4.5.2023 13:23:40 EEST | Tiedote
Ammattiliitto Pro on tänään jättänyt lakkovaroituksen yksityiselle sosiaalipalvelualalle yhdessä alan muiden alan työntekijäjärjestöjen kanssa.
Pro tarjoaa hallitusneuvottelijoille yhteistyön kättä paremman työelämän rakentamiseksi28.4.2023 12:43:06 EEST | Tiedote
Eilen torstaina 27.4. hallitustunnustelija Petteri Orpo kutsui Perussuomalaiset, RKP:n ja Kristillisdemokraatit Kokoomuksen kanssa hallitusohjelmaneuvotteluihin. Hallitusohjelmaneuvottelut alkavat Säätytalolla vapun jälkeen.
Ammattiliitto Pron vastaukset hallitustunnustelija Petteri Orpon kysymyksiin14.4.2023 15:30:10 EEST | Tiedote
Suomen seuraavan hallituksen kokoaminen alkoi tänään perjantaina 14.4.2023, kun Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo nimettiin hallitustunnustelijaksi ja hän lähestyi muita puolueita kysymyksillä, joilla tunnustellaan näiden valmiutta hallitusyhteistyöhön. Myös Ammattiliitto Pro tutustui kysymyksiin ja antoi vastauksensa niihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme