Proventia Group vahvistaa johtoryhmäänsä – Tommi Aarnio nimitetty talousjohtajaksi
29.11.2022 13:30:00 EET | Proventia Group Oyj | Tiedote

”Proventian kasvaessa on hyvä, että voimme jakaa vastuuta useammille henkilöille. Tommi täydentää erinomaisesti Proventian johtoryhmää kasvustrategian toteuttamisessa ja hänellä on vahvat näytöt listayhtiön talousasioiden hallinnasta, rahoituksesta, sijoittajasuhteista ja yritysjärjestelyistä. Toivotan Tommin lämpimästi tervetulleeksi Proventialle”, sanoo Proventian toimitusjohtaja Jari Lotvonen.
”Proventia on minulle tuttu yhtiö jo yli kymmenen vuoden ajalta ja olen vuosien varrella seurannut yhtiön vaiheita suurella mielenkiinnolla. Kun sain nyt mahdollisuuden liittyä tiimiin, ei päätöstä tarvinnut juuri miettiä. Proventiassa on hyvä tekemisen meininki ja yhtiön liiketoiminta on tänä päivänä ajankohtaisempaa kuin koskaan. Odotan innolla tammikuuta ja sitä, että pääsen yhdessä muiden proventialaisten kanssa jatkamaan yhtiön kehittämistä ja kasvattamista. On mahtavaa olla osa tätä tarinaa!”, Tommi Aarnio kertoo.
Tommi Aarnio toimi vuosina 2015–2022 Hoivatilat Oyj:n talousjohtajana, jona aikana yhtiö kasvoi pienestä alkuvaiheen yhtiöstä yli miljardin euron kiinteistöportfolion omistavaksi kansainväliseksi konserniksi. Hän oli merkittävässä roolissa muun muassa yhtiön pörssilistautumisessa ja kasvun rahoituksen järjestämisessä. Vuosina 2008–2015 Aarnio työskenteli tilintarkastustehtävissä PricewaterhouseCoopers Oy:ssä. Hän on suorittanut KHT-tutkinnon vuonna 2011.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jari Lotvonen
CEO
Proventia Group Oyj/ Proventia Oy
Puh: +358 400 68 4072
jari.lotvonen@proventia.com
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Proventia Group on kansainvälisesti toimiva suomalainen teknologiayhtiö, joka tarjoaa ratkaisuja ja palveluja moottori-, työkone- ja ajoneuvoteollisuuteen ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja ilmansaasteongelman ratkaisemiseksi. Proventia kehittää ja valmistaa modulaarisia testauskeskuksia sähkö- ja hybridiajoneuvojen tuotekehitykseen sekä työkoneiden voimalinjojen energiatehokkuutta parantavia järjestelmiä ja -komponentteja. Proventia huomioi kaikessa toiminnassaan ihmiset, ympäristön ja tulevat sukupolvet – visionaan nollapäästöisyys.
Yhtiön palveluksessa työskentelee noin 170 alan ammattilaista Suomessa, Tšekissä ja Englannissa. www.proventia.com
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Proventia Group Oyj
Kari Laurikka nimitetty Proventia Groupin Director of Operations -tehtävään18.5.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Proventia Group on nimittänyt Kari Laurikan (DI) Director, Operations ‑tehtävään ja johtoryhmän jäseneksi 18.5.2026 alkaen.
Kari Laurikka Appointed Director of Operations at Proventia Group18.5.2026 12:30:00 EEST | Press release
Proventia Group Oyj has appointed Kari Laurikka (M.Sc. (Tech.)) as Director of Operations and a member of the Management Team, effective 18 May 2026.
Proventia Group Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset ja hallituksen järjestäytyminen15.4.2026 12:44:17 EEST | Tiedote
Proventia Group Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 15.4.2026 klo 12.00 alkaen Ravintola Uusi Seurahuoneella, osoitteessa Rantakatu 4, 90100 Oulu. Varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen 31.12.2025 päättyneeltä tilikaudelta ja myönsi vastuuvapauden yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle sekä hyväksyi kaikki hallituksen ja osakkeenomistajien nimitystoimikunnan yhtiökokoukselle tekemät ehdotukset. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja varojenjaosta päättäminen Yhtiökokous päätti, että tilikauden voitto 13 343,88 euroa siirretään voittovaroihin ja voittovaroista jaetaan osinkoa 0,30 euroa / osake, eli osakkeiden kokonaismäärän ollessa 16 546 073 kpl, varoja jaettaisiin yhteensä EUR 4 963 821,90 euroa. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on täsmäytyspäivänä 17.4.2026 rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Maksupäivä on 24.4.2026. Hallituksen kokoonpano ja palkkiot Yhtiökokous päätti hallituksen jäsent
Resolutions of Proventia Group Oyj's Annual General Meeting and Board of Directors' Organizational Meeting15.4.2026 12:44:17 EEST | Press release
Proventia Group Oyj’s Annual General Meeting was held on 15 April 2026 at 12:00 p.m. at Restaurant Uusi Seurahuone, Rantakatu 4, 90100 Oulu (second floor). The Annual General Meeting adopted the annual accounts and the consolidated annual accounts for the financial year that ended on 31 December 2025, discharged the members of the Company’s Board of Directors and the CEO from liability, and approved all proposals made to the Annual General Meeting by the Board of Directors. Resolution on the use of the profit shown on the balance sheet and the distribution of funds Annual General Meeting resolved that the profit for the period EUR 13,343.88 be transferred to retained earnings, and that a dividend of EUR 0.30 per share be distributed from retained earnings, totalling EUR 4,963,821.90, with the total number of shares being 16,546,073. The dividend will be paid to a shareholder who is registered in the shareholders' register of the Company held by Euroclear Finland Ltd on the record date,
Proventia Group Oyj:n vuosiraportti 2025 on julkaistu8.4.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Proventia Group Oyj on julkaissut vuosiraporttinsa vuodelta 2025. Vuosiraportti sisältää strategisen katsauksen, vapaaehtoisen kestävyysraportin, selvityksen hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä, hallituksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen sekä tilintarkastuskertomuksen. Vuosiraportti on tämän tiedotteen liitteenä PDF-tiedostona. Raportit on saatavilla suomen- ja englanninkielisinä myös Proventian verkkosivuilla osoitteessa: https://www.proventia.com/fi/talousraportit/.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
