Psykologiliitto kannattaa Teikaria Akavan puheenjohtajaksi
24.6.2020 14:02:08 EEST | Suomen Psykologiliitto | Tiedote
Ehdokkaaksi on ilmoittautunut Teikarin lisäksi nykyinen puheenjohtaja Sture Fjäder, joka on johtanut keskusjärjestöä vuodesta 2011 asti. Psykologiliiton hallitus teki päätöksensä tavattuaan molemmat ehdokkaat ja keskusteltuaan heidän kanssaan.
Psykologiliiton puheenjohtajan Annarilla Ahtolan mukaan liiton hallituksessa käytiin molempien ehdokkaiden kanssa hedelmällistä keskustelua. Kumpikin ehdokas vakuutti osaamisellaan, ja Fjäderin kokemus ja ansiot huomioitiin, mutta vaaka kallistui lopulta Teikarin puoleen. Erityisesti uudistuvan työelämän tuntemus ja osallistava keskusteluote vahvistivat päätöstä.
– Meille liittona on tärkeää näkemys, että tulevaisuuden työelämää rakennetaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla, ja uskomme, että Teikarin johdolla Akava on aktiivisesti tätä toteuttamassa. Arvostamme myös keskustelevaa otetta ja sitä, että jäsenliittojen näkemyksiä kuunnellaan tarkasti ennen akavalaisen kannan muodostamista, Ahtola sanoo.
Psykologiliitto odottaa myös, että Akava on terävä yhteiskunnallinen keskustelija ja aktiivinen kehittäjä sote-suunnittelussa. Jäsenliitoilla on paljon osaamista, joka voi keskusjärjestön kautta kanavoitua koko yhteiskunnan hyväksi.
Akavan puheenjohtaja valitaan liittokokouksessa 25.8.2020.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annarilla AhtolaPuheenjohtaja, Suomen Psykologiliitto
Puh:+358 40 687 7677annarilla.ahtola@psyli.fiTietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Psykologiliitto
Psykologiliitto: Tulevalla hallituskaudella tarvitaan kokonaisvaltainen mielenterveysohjelma12.6.2026 08:26:24 EEST | Tiedote
Psykologiliitto esittää tulevalle hallituskaudelle kokonaisvaltaista mielenterveyspalveluiden kehittämisohjelmaa, toimia työllisyyden vahvistamiseksi sekä panostuksia perheiden tukeen ja psyykkiseen kriisinkestävyyteen.
Psykologiliiton terveiset kehysriiheen: kaikki leikkaaminen ei ole säästämistä21.4.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
Hallitus kokoontuu 21.–22.4.2026 kehysriiheen suunnittelemaan tulevien vuosien rahankäyttöä. Kun säästökohteita etsitään kiivaasti, on vaara päätyä leikkaamaan sellaisesta toiminnasta, joka todellisuudessa vähentää myöhempiä kuluja huomattavasti omia kustannuksiaan enemmän.
Mielenterveysalan ammattilaisten koulutusvastuu tulee säilyttää korkeakouluilla8.4.2026 13:17:40 EEST | Tiedote
Suomeen kaavaillulla kaksiportaisen psykoterapeuttikoulutuksen ensimmäisellä tasolla on poikkeuksellisen suuri merkitys kansallisessa mielenterveyspalveluiden kehittämisessä. Nyt koulutukseen on kuitenkin esitetty mallia, joka on riittämätön vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin ja sisältää lisäksi merkittäviä riskejä koulutuksen laatua ja jatkumoa koskien.
Työryhmä esittää suuria muutoksia sosiaalipalveluihin – Psykologiliitto painottaa moniammatillisuuden tärkeyttä12.2.2026 18:53:44 EET | Tiedote
Sosiaalihuollon palvelu-uudistusta valmisteleva työryhmä on julkaissut raporttinsa sosiaalihuoltolain uudistamisesta. Työryhmän raportissa esitetään useita merkittäviä muutoksia sosiaalipalveluihin, ja osa keskeisistä muutoksista koskisi sosiaalipalveluissa tarjottavia mielenterveyspalveluja sekä perheille tarjottavaa tukea.
Jari Lipsanen jatkaa Suomen Psykologiliiton puheenjohtajana15.11.2025 17:25:07 EET | Tiedote
Jari Lipsanen jatkaa Suomen Psykologiliiton johdossa kauden 2026–2027. Lipsasen valitsi jatkokaudelle Psykologiliiton liittovaltuusto syyskokouksessaan 15.11.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme