Psykologiliitto opiskelijoiden mielenterveyspäivänä: Korkeakoulujen opintopsykologit lakisääteisiksi
22.4.2021 08:38:20 EEST | Suomen Psykologiliitto | Tiedote
Koronavirusepidemian vuoksi suuri osa korkeakoulujen opetuksesta on muuttunut etäopiskeluksi, mikä on vaikuttanut opiskelijoiden hyvinvointiin kielteisesti monin eri tavoin. Etäopiskelu on heikentänyt monen opiskelumenestystä ja -motivaatiota. Jaksaminen on kortilla, ja osa opiskelijoista on alkanut epäillä alavalintaansa tai kyseenalaistaa sitä, pärjääkö ylipäätään korkeakouluopinnoissa.
Opintopsykologi on oikea ammattilainen auttamaan opintoja koskevissa haasteissa. Opintopsykologin työ on opiskelukyvyn tukemista ja edistämistä. Opintopsykologit ovat osa korkeakoulun organisaatiota, eli he tuntevat opiskelu- ja toimintaympäristön hyvin. He myös konsultoivat opetus- ja ohjaushenkilöstöä.
Tällä hetkellä laki ei kuitenkaan velvoita korkeakouluja tarjoamaan opintopsykologien palveluja opiskelijoille. Tämä asettaa eri korkeakouluissa opiskelevat eriarvoiseen asemaan. Monissa korkeakouluissa opintopsykologeja ei ole riittävästi tarpeeseen nähden. On myös korkeakouluja, joissa opintopsykologin palveluja ei ole lainkaan tarjolla. Psykologiliitto vaatiikin, että opintopsykologipalvelut tulisivat lakisääteisiksi.
– Opiskeluaika on haastavaa. Se sijoittuu usein nuoren aikuisen ikävaiheeseen, jolloin tapahtuu kehityksellisestikin paljon asioita, kertoo Suomen Psykologiliiton puheenjohtaja Annarilla Ahtola. – Sen lisäksi, että opiskelijat pohtivat paljon tulevaa työuraa ja työelämään siirtymistä, opiskelijat keskustelevat opiskelupsykologin kanssa esimerkiksi opiskelutaidoista ja uupumisesta.
Opintopsykologipalvelut ovat yhteisöllistä, ennaltaehkäisevää apua. Opintopsykologin varhainen matalan kynnyksen tuki opiskeluun ja mielenterveydelle vähentää ongelmien kasvamista suuremmiksi ja raskaamman avun tarvetta myöhemmin.
Opiskelijoita auttaa myös YTHS, joka keskittyy enemmän jo todettujen mielenterveyshäiriöiden hoitoon. Psykologiliitto korostaa, että on ensiarvoisen tärkeää turvata YTHS:n mielenterveyspalvelujen resurssit, kun myös ammattikorkeakoulujen opiskelijat ovat tulleet YTHS:n piiriin ja koronapandemia haastaa hyvinvointia. Riittävä resursointi ennaltaehkäiseviin opintopsykologin palveluihin ja perustason hoitoon YTHS:llä vähentää tarvetta erikoissairaanhoidolle ja Kelan rahoittamille kuntoutuspsykoterapioille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annarilla AhtolaPuheenjohtaja, Suomen Psykologiliitto
Puh:+358 40 687 7677annarilla.ahtola@psyli.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Psykologiliitto on psykologien ammattijärjestö. Psykologiliitto edistää jäsentensä palkka- ja ammatillisia etuja sekä työllisyyttä. Liitto pyrkii myös vaikuttamaan psykologeja ja mielenterveyttä koskevaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja lainsäädäntöön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Psykologiliitto
Psykologiliitto: Tulevalla hallituskaudella tarvitaan kokonaisvaltainen mielenterveysohjelma12.6.2026 08:26:24 EEST | Tiedote
Psykologiliitto esittää tulevalle hallituskaudelle kokonaisvaltaista mielenterveyspalveluiden kehittämisohjelmaa, toimia työllisyyden vahvistamiseksi sekä panostuksia perheiden tukeen ja psyykkiseen kriisinkestävyyteen.
Psykologiliiton terveiset kehysriiheen: kaikki leikkaaminen ei ole säästämistä21.4.2026 08:01:00 EEST | Tiedote
Hallitus kokoontuu 21.–22.4.2026 kehysriiheen suunnittelemaan tulevien vuosien rahankäyttöä. Kun säästökohteita etsitään kiivaasti, on vaara päätyä leikkaamaan sellaisesta toiminnasta, joka todellisuudessa vähentää myöhempiä kuluja huomattavasti omia kustannuksiaan enemmän.
Mielenterveysalan ammattilaisten koulutusvastuu tulee säilyttää korkeakouluilla8.4.2026 13:17:40 EEST | Tiedote
Suomeen kaavaillulla kaksiportaisen psykoterapeuttikoulutuksen ensimmäisellä tasolla on poikkeuksellisen suuri merkitys kansallisessa mielenterveyspalveluiden kehittämisessä. Nyt koulutukseen on kuitenkin esitetty mallia, joka on riittämätön vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin ja sisältää lisäksi merkittäviä riskejä koulutuksen laatua ja jatkumoa koskien.
Työryhmä esittää suuria muutoksia sosiaalipalveluihin – Psykologiliitto painottaa moniammatillisuuden tärkeyttä12.2.2026 18:53:44 EET | Tiedote
Sosiaalihuollon palvelu-uudistusta valmisteleva työryhmä on julkaissut raporttinsa sosiaalihuoltolain uudistamisesta. Työryhmän raportissa esitetään useita merkittäviä muutoksia sosiaalipalveluihin, ja osa keskeisistä muutoksista koskisi sosiaalipalveluissa tarjottavia mielenterveyspalveluja sekä perheille tarjottavaa tukea.
Jari Lipsanen jatkaa Suomen Psykologiliiton puheenjohtajana15.11.2025 17:25:07 EET | Tiedote
Jari Lipsanen jatkaa Suomen Psykologiliiton johdossa kauden 2026–2027. Lipsasen valitsi jatkokaudelle Psykologiliiton liittovaltuusto syyskokouksessaan 15.11.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme