Helsingin yliopisto

Puhelimista on tullut yritysten suora väylä suomalaiseen koulumaailmaan

Jaa
Suomessa yksityisten toimijoiden pääsyä koulumaailmaan on valvottu tiukasti, mutta tilanne on muuttunut puhelinten ja muiden älylaitteiden myötä. Väitöskirjatutkija Antti Paakkari peräänkuuluttaa keskustelua teknologian ja koulun suhteesta: koulu on yrityksille keskeinen datan keräämisen kohde, ja tämän vaikutuksia pitäisi arvioida kriittisesti.

Antti Paakkari tarkastelee väitöstutkimuksessaan älypuhelinten käyttöä lukiolaisten kouluarjessa. Taustalla on kolmen lukuvuoden aikana toteutettu etnografinen tutkimus, jossa oppilaat jakoivat halutessaan puhelimensa näytön tutkijoiden nähtäväksi reaaliajassa. Tutkimuksessa havaittiin, että puhelimet ovat vakiinnuttaneet paikkansa osana lukiolaisten kouluarkea.

Teknologia ei tule poistumaan nuorten elämästä eikä koulusta. Sekä oppilaat että opettajat käyttävät Googlen ja muiden teknologiayritysten pilvialustoja yhä useammin koulutehtävien tekemiseen tai luentokalvojen jakamiseen. Tämä ei useinkaan perustu koulutuspoliittisiin päätöksiin vaan siihen, että vaihtoehto koetaan vähiten vaivaa aiheuttavaksi.

– Täytyy muistaa, että nykytaloudessa käyttäjiltä kerättävän datan merkitys on yrityksille keskeinen. Koulu on niille hyvin tärkeä kohde, sillä nuoret ovat siellä suuren osan päivästään, Paakkari sanoo.

It-alan suuryritykset pyrkivät kouluihin

Paakkarin arvion mukaan teknologiayritysten ja suomalaisen koulujärjestelmän intressit eivät ehkä ole yhteensopivia. Suomessa kouluista on huolehtinut julkinen sektori, ja yksityisten toimijoiden pääsyä kouluun on valvottu tiukasti. Paakkari kysyykin, ovatko yritykset saamassa vaivihkaa jalansijaa kouluista mobiililaitteiden kautta.

– Digitalisoinnin seurauksena it-alan suuryritykset pyrkivät kouluihin voimalla. Usko siihen, että pedagogiset ongelmat voidaan ratkaista teknologian avulla, elää sitkeästi. Tutkimukset eivät kuitenkaan tue tätä ajatusta.

Teknologian ja koulun suhteesta tarvitaan keskustelua

Antti Paakkarin mukaan tarvitsemme pikimmiten keskustelua teknologian ja koulun suhteesta. Viime vuosina paljastuneet tietovuodot ja yksityisyydensuojan toistuvat puutteet ovat osoittaneet, ettei yritysten kykyyn suojella käyttäjiä voida luottaa.

Datan keräämisessä ongelmallista on erityisesti se, ettei käyttäjä voi tietää, miten kerättyä dataa käytetään. Yritykset myös muuttavat usein käyttöehtojaan ilman ennakkovaroitusta. Teknisesti on mahdollista vaikkapa analysoida koulussa kirjoitettujen tekstien sisältöjä ja tehdä niiden perusteella kyseiselle oppilaalle kohdennettua mainontaa.

– Yhteiskunta voi kuitenkin lainsäädännön keinoin puuttua teknologioiden käyttöön ja laitteiden asemaan kouluissa. Käyttäjien oikeutta yksityisyyteen ja omistusoikeutta omaan dataansa on suojeltava päättäväisesti, Paakkari korostaa.

VTM Antti Paakkarin väitöstutkimus Entangled Devices – An ethnographic study of students, mobile phones and capitalism tarkastettiin Helsingin yliopistossa 21. helmikuuta 2020.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Antti Paakkari, puhelin 050 593 8709, antti.paakkari@helsinki.fi


Viestinnän asiantuntija Suvi Uotinen, puhelin 02941 24021, suvi.uotinen@helsinki.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye