Puistokonsertti tuo elokuva- ja näyttämömusiikin Sorsapuistoon – Tampere Filharmonian johdossa Matthew Halls ja solistina Helena Juntunen

Tampere-talo, Tampere Filharmonia ja Tampereen Sähkölaitos järjestävät perinteisen Puistokonsertin Tampereen Sorsapuistossa lauantaina 12. elokuuta klo 18. Tampereen kulttuurisyksyn avaava koko perheen maksuton tapahtuma kerää vuosittain tuhansia ihmisiä nauttimaan sinfoniaorkesterin soinnista rennosti omalta viltiltä käsin. Tänä vuonna yleisölle tarjoillaan ikivihreitä elokuva- ja näyttämömusiikin helmiä.
Puistokonsertin johtaa ensimmäistä kertaa Tampere Filharmonian uusi ylikapellimestari ja taiteellinen johtaja Matthew Halls. Santtu-Matias Rouvalin tilalla aloittava britti on Tampere Filharmonian kahdestoista ylikapellimestari ja kolmas ulkomaalainen kyseisessä tehtävässä. Laaja-alaisesti vanhan ja uuden musiikin parissa työskentelevä Halls odottaa innolla elokuista ulkoilmakonserttia ja syventymistä elokuvien ja musikaalien maailmaan.
"Musiikilla on aina ollut tärkeä rooli suuren draaman ytimessä. Vaikuttavat musiikkiteokset ovat monesti saaneet alkunsa tarinoista suurimmista – ja toisaalta, ikimuistoisimmat sävelet ovat usein löytäneet tiensä kuuluisimpiin näytelmiin ja elokuviin. Musiikki voi paljastaa ja voimistaa tarinan tunnepitoista kokemusta ja vaikutusta totaalisesti. Tämän vuoden Puistokonsertti on saanut inspiraationsa näyttämölle ja valkokankaalle sävelletystä musiikista. Musiikin voima ja tutut sävelet vievät meidät toiseen maailmaan, kohti muistojen ja nostalgian, tragedian ja komedian, pimeyden ja valon valtakuntia”, Halls kuvailee.
"Puistokonsertti antaa meille kaikille hyvää energiaa. Se on yhteisöllinen hyvän mielen tapahtuma, jonka tarinassa on ilo saada olla mukana. Sähkölaitos on mukana tukemassa Puistokonserttia, jotta se pysyy laadukkaana ja kaikille avoimena matalan kynnyksen kulttuuritapahtumana", sanoo Tampereen Sähkölaitoksen toimitusjohtaja Jussi Laitinen.
Jazzin supertähti George Gershwin
Tampereen Puistokonsertin ohjelmisto juhlistaa säveltäjä George Gershwiniä (1898–1937), jonka syntymästä tulee syyskuussa kuluneeksi 125 vuotta. Yhdysvaltalainen Gershwin oli aikansa supertähti, jonka uraauurtava sävelkieli kuuluu länsimaisessa musiikissa edelleen. Gershwin muistetaan erityisesti jazzvaikutteisista elokuva- ja musikaalisävellyksistä sekä Porgy ja Bess -oopperasta (1935), jonka tunnetuin laulu on jazzstandardiksi kohonnut ”Summertime”. Muuta Gershwinin rakastettua tuotantoa ovat muiden muassa ”Sininen rapsodia”, ”Amerikkalainen Pariisissa” ja ”Kuubalainen alkusoitto”.
Konsertin solistina esiintyy Helena Juntunen, joka on yksi tämän hetken valovoimaisimmista kansainvälisistä sopraanotähdistämme. Viime kaudella Juntunen lauloi muiden muassa Giuseppe Verdin Aidan nimiroolin Savonlinnan Oopperajuhlilla sekä Franz Schrekerin Der Schatzgräber -teosharvinaisuuden Elsin roolin Strasbourgissa. Seuraavaksi Juntusta voi Tampereen ohella kuulla Richard Straussin Die Frau ohne Shatten -oopperan Keisarinnana Kölnin oopperassa sekä Johann Straussin Lepakko-operetin Rosalindena Suomen Kansallisoopperassa.
Puistokonsertin aikana Sorsapuiston tapahtuma-alueella on myynnissä kylmää ja kuumaa juotavaa sekä suolaista ja makeaa syötävää klo 21 asti. Ravintola Tuhto palvelee konserttipäivänä klo 12–22 ja tarjoilee tavallisen ruokalistan lisäksi pientä purtavaa, jota voi viedä myös puiston puolelle. Tampere-talon lipunmyynnistä voi konserttipäivänä ostaa tarjoushintaisia lippuja syksyn konsertteihin.
Yleisradio televisioi Puistokonsertin suorana Yle Areenassa klo 18 ja viivästettynä suorana Yle Teema -kanavalla klo 20. Lähetyksen juontaa musiikkitoimittaja ja laulaja Ahti Paunu. Ennen Tampere Filharmonian esiintymistä DJ Juissi viihdyttää puiston kuulijoita jo klo 15 alkaen.
Yleisö voi vaikuttaa
Puistokonsertin ohjelmisto julkaistaan myöhemmin. Myös yleisö pääsee vaikuttamaan ohjelmistoon ja äänestämään konsertissa esitettävän yhteislaulun. Äänestys on käynnissä Tampereen Sähkölaitoksen verkkosivulla perjantaihin 19. toukokuuta saakka.
Äänestyskappaleet ovat:
- Heikki Aaltoila: Akselin ja Elinan häävalssi
- Jukka Kuoppamäki: Anna mulle tähtitaivas
- Gabriel Linsén. Zacharius Topelius: Kesäpäivä Kangasalla
- Reino Helismaa: Päivänsäde ja menninkäinen
- Unto Mononen: Satumaa
- Kansanlaulu: Taivas on sininen ja valkoinen
- Kansanlaulu: Tammerkosken sillalla
- Trad: Kulkurin valssi
Lisätiedot
Suvi Leinonen
Ohjelma- ja liiketoimintajohtaja
Tampere-talo Oy
Puh. +358 3 243 4031
suvi.leinonen@tampere-talo.fi
Eija Oravuo
Intendentti
Tampere Filharmonia
Puh. +358 50 388 7133
eija.oravuo@tampere.fi
Hanna Jokinen
Brand manager
Tampereen Sähkölaitos Oy
Puh. +358 50 411 4191
hanna.jokinen@sahkolaitos.fi
Avainsanat
Kuvat






Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampere-talo-konserni on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin tapahtumayhtiö. Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvät Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvä Talo Events Oy sekä sen aputoiminimi Tampere Live.
Toimimme Tampere-talossa ja Tuulensuun Palatsissa sekä tuotamme tapahtumia ja konsertteja myös näiden tilojen ulkopuolella ympäri Suomea. Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.
Vuonna 2023 Tampere-talon liikevaihto oli 18,1 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestämme yli tuhat tapahtumaa, palvelemme yli 517 500 tyytyväistä kävijää ja tuotamme Tampereen talousalueelle 50 miljoonaa euroa tapahtumatuloa.
Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Tampere-talo-konsernin toimitusjohtaja on Paulina Ahokas ja hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.
Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy
Tuulensuun Palatsin syksy täyttyy ikonisesta musiikista, kauhusta ja stand upista9.5.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Tuulensuun Palatsin syksyn 2025 ohjelmisto on täydentynyt. Historiallisessa miljöössä ihastuttaa erilaiset musiikkishow’t, jotka tributoivat ABBAN, Queenin ja muiden musiikin kuningattarien ja kuningasten tuotantoa, sekä suositut Murhamysteerit tekevät paluun. Kolme hilpeää stand up -iltaa naurattaa syksyn illoissa ja Suomen suosituin halloween-spektaakkeli Horror and Tease Burlesque Show tarjoilee burlesqueta yhdistettynä kauhuun. Tapahtumien liput ovat nyt myynnissä.
Tampereen Kirjafestarit 2025 panostaa entistäkin laajempaan ohjelmatarjontaan – Festareilla kuluvan kirjavuoden kiinnostavimpien ilmiöiden lisäksi myös Antikvaariset Kirjafestarit ja Levyfestarit6.5.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
29.-30. marraskuuta järjestettävät Tampereen Kirjafestarit 2025 tarjoaa tänä vuonna viikonlopun aikana yhdellä lipulla kolme kiinnostavaa messutapahtumaa. Vuoden kärkikirjailijoista ja -kirjoista koostuva kirjallinen ohjelma sisältää tuttuun tapaan kirjailijahaastatteluja, paneeleja, asiantuntijapuheenvuoroja ja Aamulehden Tulenkantaja-palkintoehdokkaiden ja voittajan sekä tuoreiden Finlandia-voittajien esittelyt ja haastattelut. Nyt mukana ovat ensimmäistä kertaa myös Tampereen Antikvaariset Festarit ja laajat äänilevyihin ja audiotuotantoon keskittyvät Tampereen Levyfestarit.
Tähtikadun äänestys on alkanut - Ehdota oma suosikkisi24.4.2025 12:38:08 EEST | Tiedote
Tampereen Tähtikatu, Walk of Fame Finland, saa jälleen uudet tähtensä, ja yleisö voi ehdottaa omia suosikkejaan verkkolomakkeella 24.4.–18.5.2025. Manserockin synnyinsijoille avattu Tähtikatu juhlistaa keskeisiä kotimaisen ja kansainvälisen musiikkialan toimijoita.
Tuhat tekoa, jotka merkitsevät – Tampere-talo mukana Commu-sovelluksen ruoka-aputapahtumassa15.4.2025 08:25:58 EEST | Tiedote
Tampere-talo-konserni osallistuu lauantaina 10.5. järjestettävään #1000tekoa-ruoka-aputapahtumaan, jonka tavoitteena on tarjota konkreettista apua ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Tapahtuman järjestää auttamisen sovellus Commu, ja sen toteutus perustuu laajaan yhteistyöhön yritysten, järjestöjen ja vapaaehtoisten kesken.
Tuulensuun Palatsi valittiin Suomen parhaaksi pieneksi tapahtumapaikaksi – asiakaspalaute ratkaisi voiton11.4.2025 11:58:36 EEST | Tiedote
Tampereella sijaitseva Tuulensuun Palatsi on voittanut valtakunnallisen Evento Awards -kilpailun pienten tapahtumapaikkojen sarjan. Voittajat julkistettiin torstaina 10. huhtikuuta Helsingin Olympiastadionilla järjestetyssä palkintogaalassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme