Puistolan aseman alikulku saa uuden ilmeen
22.6.2022 13:41:44 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Nykyinen juna-aiheinen muraali tullaan korvaamaan uudella teoksella. Muraalin elinkaari on kestoltaan rajallinen, ja nykyinen muraali on toteutettu perikymmentä vuotta sitten. Uutta teosta on suunniteltu yhteistyössä Maatullin ala-asteen viidesluokkalaisten kanssa, joten uuden sukupolven kädenjälki tulee näkymään alikulkukäytävän ilmeessä.
Alikulun uudistuksen valmistelevat työt aloitetaan juhannuksen jälkeisellä viikolla, ja työt jatkuvat noin syyskuun puoliväliin saakka. Esteettömät kävelyn ja pyöräilyn yhteydet tulevat säilymään koko uudistamistyön ajan. Uuden muraalin maalaus on tarkoitus aloittaa elokuun alkupuolella.
Puistolan aseman alikulun ilmeen uudistaminen on osa laajempaa pääradan asemat kattavaa parantamistyötä, jossa pääradan asemien kuntoa, viihtyisyyttä ja siisteyttä parannetaan Käpylän, Oulunkylän, Pukinmäen, Malmin, Tapanilan ja Puistolan asemilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Puistolan alikulun muraalin toteutus
projektipäällikkö Aki Silvennoinen, puh. 09 310 52213
Asemanseutujen parannukset -hanke
maisema-arkkitehti Johanna Himberg, puh. 09 310 21806
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimialaPL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingfors stads miljöskyddsföreskrifter uppdateras6.4.2026 08:33:10 EEST | Pressmeddelande
Miljöskyddsföreskrifterna, som senast uppdaterades 2018, föreslås bli preciserade i fråga om hanteringen av snö och bullerbekämpningen. De viktigaste förändringarna handlar om att inrätta mottagningsplatser för snö och om bullerolägenheter under konserter. Stadsmiljönämndens miljö- och tillståndssektion behandlade föreskrifterna den 9 april.
Helsingin kaupungin ympäristönsuojelumääräyksiä päivitetään6.4.2026 08:33:10 EEST | Tiedote
Viimeksi vuonna 2018 päivitettyihin ympäristönsuojelumääräyksiin esitetään täsmennyksiä lumenhallinnan ja meluntorjunnan osalta. Keskeisimmät muutokset liittyvät lumen vastaanottopaikkojen perustamiseen ja konserttien meluhaittoihin. Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto käsittelee määräyksiä 9. huhtikuuta.
Haltialan kotieläintilasta on tehty kaupat konseptikilpailun voittajan kanssa2.4.2026 10:22:38 EEST | Tiedote
Uusi omistaja on Lännentilaa Lumijoella pyörittävä perheyritys. Kaupunki myi yritykselle tilan 31 rakennusta/rakennelmaa sekä eläimet. Tilan lampolassa voi vierailla keväällä.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 31.3.202631.3.2026 17:27:23 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 31.3.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Ett nytt fotbollsstadion för 8 000 åskådare planeras i Åggelby27.3.2026 08:55:08 EET | Pressmeddelande
Staden planerar att bygga ett nytt fotbollsstadion i Åggelby idrottspark. Samtidigt ska övriga motions- och idrottsförhållanden i området förbättras. Intill idrottsparken, nära snabbspårvägen, ska nya bostäder för 500 invånare byggas.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme