HUS

Puistosairaalan peruskorjauksen toteutusvaihe alkaa

Jaa

Helsingin Meilahdessa sijaitsevan Puistosairaalan eli entisen Lastenklinikan peruskorjaus on edennyt toteutusvaiheeseen. Tähän mennessä sairaalassa on tehty purkutöitä.

” Tavoitteena on saada HUSin henkilökunnalle ja potilaille modernit, toimivat ja terveet tilat. Kehitysvaiheen jälkeen olemme nyt valmiit siirtymään toteutukseen”, sanoo projektipäällikkö Lari Warva HUS Kiinteistöt Oy:stä.

Puistosairaalan peruskorjaus toteutetaan kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa peruskorjataan noin puolet rakennuksesta. Tässä yhteydessä korjataan vanha, vuosina 1946 ja 1986 valmistunut osa sekä tehdään tilamuutoksia vuonna 2010 valmistuneeseen laajennusosaan. Ensimmäisen peruskorjausvaiheen on tarkoitus valmistua vuonna 2021. Toinen vaihe määritellään myöhemmin.

Puistosairaalan peruskorjauksen jälkeen sairaalassa on aikuispotilaille tarkoitettuja leikkaussaleja sekä tiloja polikliinisille ja päiväkirurgisille toiminnoille. Kahteen kerrokseen tulee yhteensä 50 sairaansijaa.

Puistosairaalaan muuttaa vuonna 2021 muun muassa rintarauhaskirurgian, plastiikkakirurgian ja verisuonikirurgian toimintoja sekä suu- ja leukasairauksien hoitoa ja kliinistä fysiologiaa.

Peruskorjauksen toteuttaa Skanska ja urakan arvo on noin 40 miljoonaa euroa.

Lisätietoja: projektipäällikkö Lari Warva, HUS Kiinteistöt 050 428 7692

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa yli puoli miljoonaa potilasta. HUSissa työskentelee 25 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme