Pullotettua etiikkaa. Kuluttajat valitsevat nyt laseihinsa vastuullista viiniä.
4.6.2019 09:23:24 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Vuosittain vaihtuvia asiakasomistajaviinejä on ollut saatavilla S-ryhmän ravintoloissa jo 18 vuotta. Hyvän hinta-laatu-suhteen omaavat viinit valitaan maan suurimmalla viinikilpailutuksella joka vuosi. Viimeisimmän viinikilpailutuksen yhdeksi keskeisimmistä argumenteista nostettiin viinin ja sen tuotannon vastuullisuus. Voittajiksi valikoituivat italialaiset Ekuò -luomuviinit; valko-, puna- ja kuohuviini. Samppanjana jatkaa Nicolas Feuillatte.
”Kun asiakasomistajilla on mahdollisuus vaikuttaa vastuullisiin viinivalintoihin koko Suomessa, voidaan jo puhua laajasta vaikuttamisesta. Asiakasomistajaviinejä myydään meillä 500 000 pulloa vuodessa”, kertoo markkinointipäällikkö Ulla Kivilaakso SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta.
Asiakasomistajaviinien vastuullisen tuotannon korostaminen nivoutuu luontevasti koko S-ryhmän Paras paikka elää -vastuullisuusohjelmaan, jossa yhdessä asiakasomistajien kanssa tehdään konkreettisia tekoja yhteiskunnan hyväksi, ilmastonmuutosta vastaan ja kiertotalouden puolesta, eettisen toimintakulttuurin ja ihmisoikeuksien parantamiseksi sekä hyvinvoinnin ja terveyden hyväksi.
Viiniä kestävän kehityksen periaattein
Cielo e Terra on venetolainen, neljännessä polvessa toimiva perheyritys, jonka viinit valmistetaan luomuviljellyistä rypäleistä. Rypäleet tuottaja hankkii noin 2 000 paikalliselta viininviljelijältä.
Luomuviinien osalta rypäleet kasvatetaan niin, että luonto kuormittuu mahdollisimman vähän. Esimerkiksi kemiallisia torjunta-aineita tai lannoitteita ei käytetä lainkaan. Luontaisesti viinituotannossa syntyville sulfiiteille on luomuviinissä määritelty tavanomaista viiniä alhaisemmat enimmäismäärät.
”Sen lisäksi, että Ekuò-viinit ovat luomua, valmistetaan ne myös kestävän kehityksen periaatteita noudattaen”, kertoo avainasiakaspäällikkö Katariina Immonen maahantuoja Winestate Oy:stä. ”Viiniä ei tuoteta siten, että kaikki viljelymaasta saatava hyöty on saatava heti käyttöön. Pikemminkin ajatuksena on jättää luonto ja viljelymaa aiempaa parempaan kuntoon”, Immonen tarkentaa. ”Kestävän kehityksen tuotanto on usein luomua, mutta vielä pidemmälle vietyä.”
Yhtä kestävän kehityksen periaatetta noudattaen jokaisesta myydystä Ekuò-viinipullosta saadusta tulosta osa lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen, muun muassa syrjäytymisuhassa olevien nuorten työllistämiseen.
Minimoitu hiilijalanjälki
Punainen ja valkoinen Ekuò-viini on pakattu kevyimpään mahdolliseen pulloon, ns. kevennettyyn lasiseen viinipulloon, joka saa painaa enintään 420 grammaa. Kevennetyllä pakkaustavalla pyritään pienentämään kuljetuksissa käytettävän polttoaineen kulutusta.
Myös Ekuò-viinejä maahantuova Winestate tekee osansa keventääkseen viininjuonnin aiheuttamaa hiilijalanjälkeä: viinit saapuvat Italiasta Suomeen meriteitse.
Asiakasomistajien valko-, puna ja kuohuviini, 23,90 e / pullo (S-Etukortilla). Omistajan samppanjana jatkaa Nicolas Feuillatte, hinta S-Etukortilla 43,90 e.
Lisätietoja:
Ulla Kivilaakso, markkinointipäällikkö, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, ulla.kivilaakso@sok.fi, puh. 050 66 288
Katariina Immonen, avainasiakaspäällikkö, partner, Winestate Oy, katariina.immonen@winestate.fi, puh. 0400 515 112
S-ryhmän ravintoloiden luomusertifioidut asiakasomistajaviinit kaudella 5/2019 – 5/2020:
Valkoviini: Ekuó Organic Chardonnay
Monipuolinen ruokaviini, joka sopii niin pastojen, merenherkkujen kuin alkupalojen kanssa. Toimii myös seurustelujuomana tai aperitiivina.
Väri: oljenkeltainen
Tuoksu: kukkea, lajikkeelle tyypillisesti sitruunaa ja kypsää persikkaa
Maku: raikkaan hapokas ja kuiva.
Punaviini: Ekuó Merlot
100% Merlot-viini on parhaimmillaan paahdettujen ja grillattujen liharuokien kumppanina. Toimii myös kovien juustojen kanssa.
Väri: Tumma rubiininpunainen
Tuoksu: Runsaan hedelmäinen, luumun ja suklaan lisäksi yrttisyyttä ja mausteisuutta
Maku: hedelmäinen ja mehukas, kypsien tanniinien ja pehmeän hapokkuuden ryhdittämä.
Kuohuviini: Ekuó Garganega-Chardonnay
Raikas hedelmäinen aperitiiivi. Sopii hyvin salaattien, kasvisruokien, kalan ja äyriäisten kanssa nautittavaksi. Maistuu myös keveiden pastaruokien viininä.
Väri: Oljenkeltainen, hieman vihertävä
Tuoksu: kukkea, rypäleinen, häivähdys vihreää omenaa
Maku: pirteän hapokas, raikkaan hedelmäinen, kukkea ja sitrusten sävyttämä
Vastuullisten viinien määritelmät
Luomuviini / Biologico / Organic:
EU:ssa luomusertifikaatin saanut viini on sekä viljelty että valmistettu luomutuotannon virallisia määräyksiä noudattaen. Siten viinin viljelyssä ei esimerkiksi käytetä kemiallisia torjunta-aineita ja lopputuotteessa sallittu maksimisulfiittimäärä on pienempi kuin tavallisessa viinissä. Kaikilla raaka-aineiden toimittajilla tulee olla luomusertifikaatti.
Biodynaaminen viini:
Biodynaaminen viljely perustuu luonnonvarojen kestävään käyttöön. Biodynaamiset tuotteet ovat aina luomuja, mutta vielä paljon enemmän. Biodynaamisessa viljelyssä, oli se viljaa tai viiniä, on sama ihanne ja periaate: tila on mahdollisimman itsenäinen yksikkö. Tämä tarkoittaa, että kaikki on tasapainossa, on sekä eläimiä että kasveja. Kemiallisia lannoitteita, torjunta-aineita tai lisäaineita ei käytetä.
Reilu kauppa eli Fair trade:
Eettinen kauppa perustuu ajatukselle, että viljelijälle ja työntekijälle maksetaan oikeudenmukainen korvaus työstään ja että työolosuhteet ovat asianmukaiset.
Vegaaninen viini:
Vaikka viini itsessään on kasviperäinen tuote, sen valmistusprosessissa voidaan käyttää erilaisia eläinperäisiä aineksia. Eläinperäisiä aineita, kuten liivatetta, maitoproteiinia ja munanvalkuaista, käytetään pääasiassa säätelemään viinin kirkkautta. Vegaaniviinejä ei kirkasteta eläinperäisillä aineilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi VitieMarkkinointijohtaja, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus
Puh:0107682733outi.vitie@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on yli 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä.
Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 15,4 miljardia euroa. Verojalanjälkemme on noin kaksi miljardia euroa, ja 2020 luvulla olemme investoineet vuosittain Suomeen noin 700 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Hyviä uutisia ravintola-alalta: alan ykköset yhdistävät voimansa suomalaisen ravintolakulttuurin puolesta21.5.2026 08:20:00 EEST | Tiedote
Suomen kokkimaajoukkue ja S-ryhmän ravintolat aloittavat pitkäjänteisen yhteistyön. Tavoitteena on nostaa suomalaisen ravintolakulttuurin ja keittiöosaamisen arvostusta, kehittää alaa ja luoda uusia, kiinnostavia elämyksiä erityisesti matkailijoille.
Jalkapallolegenda Roberto Carlos yllättää S-marketin kampanjassa4.5.2026 11:05:00 EEST | Tiedote
Jalkapallolegenda Roberto Carlos yllättää kertomalla suomalaisessa kampanjassa ruoan merkityksestä elämässään yhdessä äitinsä Veran kanssa. S-marketin kampanjan tavoitteena on jalkapallon MM-kisojen alla muistuttaa yhteisten hetkien merkityksestä niin ansioituneille urheilijoille kuin nuorille harrastajille. Samoin kuin jalkapallo, myös ruoka kerää ihmisiä yhteisiin hetkiin, joista syntyy elämänmakuisia muistoja.
Suuri muutos ABC-asemilla tänään: noutopöytä uudistuu4.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tutut klassikot ja monipuolisemmat maut täydentävät nyt toisiaan ABC:n noutopöydässä. Nousevatko uutuudet, kuten Marry me -kana, kylmäsavulohilasagne ja savukylki-kaalipaistos ikonisen noutopöydän seuraaviksi kestohiteiksi? Yhteensä uusia annoksia tulee noin 30 kappaletta.
SOK:n hallintoneuvosto 2026 on valittu, Tapio Finér nimitettiin SOK:n hallitukseen28.4.2026 15:24:04 EEST | Tiedote
SOK:n hallintoneuvosto valittiin 28.4.2026 pidetyssä osuuskunnan kokouksessa. Hallintoneuvostossa aloitti kaksi uutta jäsentä. Hallintoneuvoston 2. varapuheenjohtajana aiemmin toiminut Tapio Finér nimitettiin SOK:n hallitukseen.
Kypsä vaikka kova – Avokadon suurin haaste ratkaistiin24.4.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
S-ryhmä on tuonut valikoimiinsa uudella tavalla kypsytetyn avokadon, jonka kypsyyttä ei kuluttajan tarvitse arvuutella. Toisin kuin perinteisellä menetelmällä kypsytetyt avokadot, uudella tavalla kypsytetty avokado on päältä kova, mutta sisältä syöntikypsä ja säilyy käyttökelpoisena jopa viikon tai kaksi. Uusi kypsytystapa mahdollistaa avokadon pidemmän käyttöajan lisäksi entistä paremman laadun- sekä hävikinhallinnan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


